The World's End

Ohjaaja Edgar Wrightin yhteistyö Simon Peggin ja Nick Frostin kanssa jää varmasti jonkinlaiseksi merkkipaaluksi 2000-lukulaisessa brittikomediassa. Näiden hyväntuulinen ja nokkela tuotanto on keskittynyt muiden morkkaamisen sijasta tutkiskelemaan ansioituneesti muun muassa ystävyyden ja aikuistumisen teemoja.

Siinä missä ns. Three Flavours Cornetto -trilogian aiemmat osat Shaun of the Dead ja Hot Fuzz käsittelivät nuoruudessaan kiinni roikkuvia tuoreita aikuisia, ollaan The World's Endissä ehditty jo keski-ikään saakka. Teemat ovat kuitenkin paljolti samoja, ja hyvä niin.

Tällä kertaa tarinan keskiössä on vanha kaveriporukka, joka on haalittu kovalla työllä takaisin yhteen viimeistelemään pubikierrosta, joka jäi vuosia sitten kesken. Projektin takana on nyt alkoholisoitunut Gary (Pegg), jonka kaltaisia kavereita monet meistä varmasti tuntevat. Nuorena porukan kinginä rehvastelleen Garyn elämä meni käytännössä jäihin joukkion hajottua suuntiinsa, eikä tämä ole löytänyt itselleen paikkaa aikuisten maailmasta, siinä missä muut ovat menestyneet ainakin jossain määrin.

Asetelma on siis jo heti alkujaan hieman surumielinen, mutta Wrightin ja Peggin yhteistyönä luoma käsis ei jää nurkkaan nyyhkyttämään. Dialogi on aivan yhtä nokkelaa kuin aina ennenkin, ja Wright sekä ohjaa että leikkaa totutun näpsäkästi pitäen vauhtia jatkuvasti yllä.

Sitä paitsi, elokuvan näyttelijägalleriaa katsellessa voi tulla tippa silmään aivan eri syystä. Kaveriporukan nimittäin muodostavat Peggin ja Frostin lisäksi Paddy Considine, Martin Freeman ja Eddie Marsan. Yhdistelmä on monestakin syystä yllättävä, mutta joukossa ei ole yhtään heikkoa lenkkiä. Hauskinta on kenties se, että normaalisti pellen roolia vetävä Frost on nyt joukon jäyhin jäsen ja Peggin hulivilin ilmeisin vastavoima. Frostin suoritus on erinomainen, etenkin kun muistaa tämän aikanaan lähteneen elokuviin täysin nollakokemuksella näyttelemisestä.

Kuten The World's Endin promomateriaali on jo varmasti spoilannut, saa kaverusten pubikierros matkan varrella melkoisen apokalyptisia piirteitä. Ystävyyssuhteet tulevat venytetyksi äärimmilleen, kun eloonjääminenkään ei ole enää aivan varmaa.

Vaikka meininki käykin kovin toiminnalliseksi, ei leffa unohda missään vaiheessa ydintään. Tarinaan samaistuvat varmasti kaikkein vahviten jo 30 vuotta täyttäneet katsojat, mutta se tarjoaa myös nuoremmille hieman erilaista perspektiiviä pohdittavaksi. Jossain vaiheessa nimittäin tulee vastaan se piste, jossa ei ole enää "yksi kundeista" vaan "himmee setämies", eikä sitä ole paljoa tätä paremmin kuvattu missään.

Mutta kaikki syvällisyys sikseen. The World's End on sukkela, nokkela ja erinomaisen hyvin ohjattu komedia, joka myös koskettaa katsojaansa kaatamatta tämän päälle Hollywood-siirappia. Sen fantastisempi elementti ei kuitenkaan istu tarinan raameihin yhtä sujuvasti kuin zombit Shaun of the Deadiin, jonka vuoksi sille voi antaa "vain" yhdeksikön.

Bluray-julkaisusta löytyy oivaa lisämateriaalia, johon sisältyy myös se kaikentärkeä kommenttiraita.