Kill Your Darlings

Daniel Radcliffe tunnetaan varmasti ikuisesti Harry Potterina, mutta tämä seikka ei ole estänyt häntä tekemästä mahdollisimman suurta pesäeroa lapsivelhoon myöhemmillä rooleillaan. Allen Ginsbergiä kauemmaksi Tylypahkasta tuskin enää pääseekään.

Vuonna 1997 kuollut Ginsberg oli yksi beat-sukupolven avainhahmoista. Kill Your Darlings keskittyy tämän yliopistovuosiin, joiden aikana hän törmäsi mm. William S. Burroughsiin ja Jack Kerouaciin. Keskeisimmäksi muodostui kuitenkin Lucien Carr, yliopiston paha poika, joka johdatteli hiljaiseen elämään tottuneen juutalaispojan bilettämisen ja epätavallisten ihmissuhteiden maailmaan.

Elokuvan hahmot ovat siis todellisia, kuten ovat useimmat sen tapahtumistakin. Siinä kerrotaan tästä huolimatta beat-legendoista yllättävän maanläheiseen sävyyn, ja kyseessä voisivat olla oikeastaan ketkä tahansa intohimojensa (ja välillä toisiensa) kanssa painiskelevat nuoret, jotka kokevat vapautumisen hurman ja yhteiskunnan painostuksen. Tämä on yksinomaan hyvä asia.

Radcliffe ja DeHaan vetävät vahvat roolisuoritukset Ginsbergin ja Carrin hahmoissa. Näiden välillä aaltoileva jännite suorastaan rätisee ruudulla, ja etenkin DeHaan todistaa olevansa kiistatta A-luokan näyttelijä. Radcliffe saa puolestaan taas heittää vaatteensa nurkkaan ja hämmentää entisiä fanejaan monellakin tapaa rohkeissa sänkykohtauksissa.

Myös mm. Jack Huston (Kerouac) ja Ben Foster (Burroughs) ovat tehtäviensä tasalla. Olen perinteisesti aina kriittinen kaikista Burroughs-tulkinnoista, koska ne tuppaavat nojaamaan yksinomaan tämän etenkin vanhemmalla iällä omaksumaan puhetapaan, mutta Fosterille Burroughs on kokovartalosuoritus, joka tuo hahmoon sitä kummallista jäykähköä charmia, josta huumeisiin mieltynyt kirjailija tunnettiin.

Näyttelijänsuoritukset ovat siis kohdallaan, mutta ympäröivä elokuva ei yllä näiden tasolle. John Krokidas saa olla luvan kanssa ylpeä ensiohjauksestaan, mutta täydellinen se ei ole. Kill Your Darlingsissa on todella hyvää energiaa, ja sen puitteet näyttävät ajanmukaisilta, mutta se sortuu joihinkin puhkikuluneisiin kliseisiin, kuten esimerkiksi ajan pysäyttämiseen trippailukohtauksessa. Samaten, vaikka elokuvassa tapahtuva murha ja sen selvitteleminen ovatkin vahva osa Ginsbergin kasvutarinaa, tuntuvat ne tässä toisistaan erillisiltä. Murhakuvio vetää muutenkin elokuvaa jotenkin latteaan ja tavanomaiseen suuntaan. Kyseessähän ovat oikeudessakin todetut faktat, mutta ne eivät istu tähän ajoittain vetämättömään käsikirjoitukseen.

Kill Your Darlings on silti suositeltavaa katsottavaa. Beat-sukupolvesta kiinnostuneille se kuuluu suorastaan yleissivistyksen pariin. Kannattaa kuitenkin olla uskomatta kaikkea mitä ruudulla esitetään.