Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Filth

Filth

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Irvine Welshin romaaneja on pidetty kovina paloina elokuva-adaptaatioille. Trainspotting kuitenkin osoitti vuonna 1996 ne paitsi mahdollisiksi, myös potentiaalisiksi menestystarinoiksi. Tätä seurasivat vaihtelevasti The Acid House sekä Irvine Welsh's Ecstasy, ja nyt on Filthin vuoro.

HQ

Filth kertoo etsivä Robertsonista (McAvoy), joka pyrkii niin työssään kuin vapaa-ajallakin elämään tämän poliiseille ajoittain suodun "lempinimen" mukaisesti. Työtovereiden vaimot, perversiot, huumeet ja alkoholi ovat arkipäivää, mutta samalla Robertson koittaa myös juonia itselleen ylennystä poliisivoimissa. Haastavaa hommaa, etenkin kun etsivää vaivaavat ajoittaiset hallusinaatiot sekä menneisyyden tragedia, joka pitää tätä edelleen otteessaan.

Filth on itsessäänkin halluisa kirja, muitta Jon S. Baird on saanut taivutettua siitä kiitettävän käsikirjoituksen ohjattavakseen. Elokuvan suurin vahvuus on kuitenkin vailla epäilystä James McAvoy, joka tässä vain alleviivaa entisestäänkin asemaansa uutena Evan McGregorina. McAvoyn suoritus on lihallinen, limainen ja tulee syvimmästä suolenmutkasta saakka, siis sellaisella hyvällä tavalla. On oikeastaan vaikea keksiä, kuka muu olisi voinut tehdä samanlaisen suorituksen, paitsi tietenkin 20 vuotta nykyistä nuorempi Evan McGregor.

Myös monet muut elokuvan hahmot ovat kärjistettyjä, jopa hieman sarjakuvamaisia tapauksia, mutta tämä on ymmärrettävää, onhan tarinakin äärimmäinen. Sen tempoilu tekee tosin Filthistä enemmänkin rujojen kohtausten sarjan kuin yhtenäisen elokuvan. Tämä sirpaleisuus on lähtöisin jo alkuteoksesta itsestään, mutta se mikä toimii kirjassa, ei aina toimi samalla tapaa ruudulla. Tämän vuoksi Filth on tavallaan ohi jo ennen kuin se on ehtinyt alkaakaan.

Siksipä Filth ei tule koskaan olemaan uusi Trainspotting. Se on raskaasta sisällöstään huolimatta keveämpi teos, pieni mätä alkupala ennen varsinaista ateriaa. Sitä ei todellakaan voi suositella herkemmille katsojille, koska siihen on saatu pakattua kunnioitettava määrä henkistä väkivaltaa, fyysistäkään unohtamatta. Äärimmäisen mustan huumorin ystäville tämä on kuitenkin pakko-ostos.

Tämä on mainos:
Filth
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Filth

Filth

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

McAvoyn suoritus on lihallinen, limainen ja tulee syvimmästä suolenmutkasta saakka, siis sellaisella hyvällä tavalla.



Ladataan seuraavaa sisältöä