Alan Partridge: Kukkona tunkiolla

Työmaailma on raaka maailma. Monet kokevat vaikeuksia jo duuniin pääsemisen kanssa, ja suomalaisittainkin porukkaa valmistuu kortistoon ja kesätöistä on kilpailua. Aina ruoho ei ole edes vihreämpää aidan toisella puolella, vaan uutterimmatkin työntekijät saatetaan korvata uusilla kädenheiluttelijoilla tai potkia pois säästö- tai muista syistä. Elämänsä työlleen antaneelle, pitkäaikaiselle duunarille irtisanominen voi puolestaan olla arka ja petollinen asia, joka murentaa maailman ja tuhoaa toimeentulon. Näissä teemoissa pyörii Alan Partridge: Kukkona tunkiolla.

Fiktiivinen radiokuuluttaja Alan Partridge on elokuvien ulkopuolella tullut useille tutuksi lukuisista BBC:n radio- ja tv-ohjelmista. Kyseessä on brittiläisen Steve Cooganin luoma huumorihahmo, joka parodioi milloin chat-juontajia, milloin urheilukommentaattoreita. Hahmo on ollut olemassa jo vuodesta 1991, mutta niin minulle kuin monille muillekin suomalaisille se on jäänyt aiemmin tyystin huomiotta. Isänmaassaan Alan nauttii kuitenkin kulttisuosiota, ja pöhköä parodioijaa voisi ehkä jollain tasolla verrata Krisse Salmisen esittämään höpsöön bimborooliin.

Partridgen debyyttielokuvan juoni on yksinkertainen. Kauan tiskijukkana työskennelleen Alanin työpaikka fuusioituu osaksi suurempaa konsernia, mikä saa työkaveri Patin pelkäämään mahdollisia irtisanomisia. Pat-parka pyytää Alania puhumaan hänen puolestaan johtokunnan kokouksessa, johon Alan hetkeäkään epäilemättä menee kuokkimaan. DJ:n rehkavas asenne karisee, kun johtokunta kertoo aikeistaan pistää pellolle vanhoista parroista nimenomaan joko Patin tai hänet. Järkyttynyt Alan ilmaisee hädissään kovaan ääneen, että Pat joutaakin jo lähteä - ja näin myös tapahtuu. Irtisanomisen jälkeen meno äityy kuitenkin villiksi, sillä masentunut Pat hyökkää fuusioitumisbileisiin haulikko kädessä ja nappaa panttivangikseen liudan firman työntekijöitä. Alan pääsee pakenemaan paikalta mutta päätyy lopulta isoon rooliin poliisin neuvottelijana, joka viettää seuraavat aikansa kavalluksesta tietämättömän Patin ja koppalakkien välikätenä.

Alan Partridge: Kukkona tunkiolla on jo paperilla suhteellisen huono idea. Panttivankitilanteen murjominen komiikan lähtökohdaksi kuulostaa itsessään likipitäen mahdottomalta tehtävältä. Haulikon kanssa heiluva hullu istuisi kyllä sydäntä kiihdyttävään jännäriin, mutta moisen asian ympärillä vitsailu on Partridgen humoristisemmassa elokuvassa tuskaisen teennäistä. Toimintaa ei tässä toimintakomediassa nimittäin ole oikein nimeksikään.

Yleisesti ottaen pidän brittihuumorista ja sen ennalta arvaamattomuudesta, mutta juonellisissa ja johdonmukaisuutta vaativissa elokuvissa se harvemmin tuntuu hauskuuttavan. Nyt mukana on muutama hyvä kiusallisiin tilanteisiin liittyvä vitsi, mutta muuten Alanin hätäiset selittelyt ja änkyttelyt eivät ainakaan teksitettynä oikein toimi. Muutenkin hölmö Alan lähinnä ärsyttää, kun taas hullun Patin hahmo nousee sympaattisempaan, joskaan ei sekään kovin mieleenpainuvaan rooliin. Muita näkyviä persoonia ei elokuvassa sitten olekaan.

Minua Alan Partridgen ensimmäinen elokuva ei ilahduttanut. Omituinen juoni ei tarjonnut tarpeeksi tilaa hyvälle huumorille, vaan kahlitsi muutenkin kuivakan menon staattisen tylsiin kuvausympäristöihin. Minkäänlaista rempseyttä tai hulvattomuutta ei Alanin elokuvasta löytynyt, vaan komediallinen kokemus vajosi pahasti pakkasen puolelle aivan kuten toiminnallinen antikin.

Kun ajattelen komediaa, en ajattele panttivankitilannetta. Mustalle huumorille voisi moisessa juonessa olla sijaa, mutta teennäisen hätäinen pälpätys ei jaksa hauskuuttaa viittä minuuttia pidempään. Yksi vie aseella ja toinen vikisee - tätä on kulttihahmo Alanin ensimmäinen elokuva pähkinänkuoressa.