Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Ride Along

Ride Along

Poliisikomedia yrittää tavoittaa 80-luvun elokuvien tunnelman.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Ilmeisesti elokuvantekijät tavoittivat jotain olennaista 1980-luvulla, sillä lukuisat klassikkotoimintapätkät ovat peräisin juurikin kasarilta. Ride Along yrittää selvästi ottaa parhaat puolet sekä Eddie Murphyn Beverly Hillsin kytästä että Mel Gibsonin Tappavasta aseesta.

HQ

Ben Barber (Kevin Hart) on pienikokoinen kundi, joka viettää liikaa aikaa nettipeliensä parissa. Jollain mystisellä keinolla hän on silti onnistunut hankkimaan kuuman mimmin Angelan (Tika Sumpter). Nyt on tullut aika vakiintua, mutta ehtona avioliitolle on morsiamen veljen hyväksyntä. James (Ice Cube) sattuu olemaan kovaksikeitetty poliisi, joten virtuaalimaailmassa kunnostautuneen Benin urakka ei ole aivan helppo. James antaa tulevalle sukulaiselleen tilaisuuden näyttää kykynsä ja Ben värvätään poliisiksi yhden vuorokauden ajaksi.

Tällaiset toimintapätkät nojaavat kahteen elementtiin. Avainparin keskinäisen kemian on oltava saumatonta ja toimintakohtauksissa on oltava riittävästi lennokasta ytyä. Nämä pääkohdat tavoitetaan kohtuullisesti, mutta ei missään nimessä loistavasti. Moottoriturpainen Kevin Hart pistää parastaan, mutta Ice Cuben vastapari on liian jäyhä ja hiljainen. Täysin onnistuakseen naseva dialogi olisi kaivannut enemmän myös Ice Cuben verbaalista panosta. Toimintakohtaukset ovat kohtuullista tasoa, mutta niitä vaivaa tietynlainen löysyys. Riittävää energiaa ei saavuteta eikä koko elokuvassa ole kuin yksi iso räjähdys.

Ride Along

Henkilöhahmoissa on ainesta, mutta yhteenkään persoonaan ei syvennytä riittävästi. Benin videopeliharrastus nousee välillä tapetille, mutta aihetta olisi voinut lypsää paljon enemmänkin. James puolestaan on henkilökohtaisen menneisyytensä vuoksi sekä kyyninen että hyvin suojeleva siskoaan kohtaan. Tästä katsojaa muistutetaan vähän väliä, mutta se ei johda mihinkään. Muut elokuvan hahmot ovat vielä ohuempia. Hieman mitättömyyden suosta päätänsä nostaa karjuva poliisipäällikkö Brooks (Bruce McGill), mutta se on laiha lohtu.

Tämä on mainos:

Lisämateriaalit ovat epätavallisen kattavat. Vaihtoehtoinen loppu olisi ehkä ollut jopa parempi kuin se, mikä elokuvaan valittiin. Poistettuja kohtauksia on runsaasti, ja niiden leikkaaminen on ollut erittäin onnistunut ratkaisu. Omina pikkukohtauksinaan ne toimivat hienosti, mutta mukaan otettuna ne olisivat tarpeettomasti hidastaneet elokuvan rytmitystä. Pilalle menneiden otosten kavalkadi toimii aina ja se on paljon kiintoisampaa katsottavaa kuin perinteiset kurkistukset kulissien taakse. Pisteenä i:n päällä tarjotaan selvitys leffan suurimman pamauksen suunnittelusta ja toteutuksesta.

Ride Along rullaa hyvällä tahdilla eteenpäin, aseet laulavat ja vitsit toimivat. Leffassa ei siis ole mitään yksittäistä suurta vikaa. Toisaalta se ei myöskään saavuta täyttä potentiaaliaan millään osa-alueella.

Ride Along
Tämä on mainos:
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Ride Along

Ride Along

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Poliisikomedia yrittää tavoittaa 80-luvun elokuvien tunnelman.



Ladataan seuraavaa sisältöä