Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Huikopeli

Huikopeli

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Parodia on vaikea taiteenlaji, joka itsessäni aiheuttaa aina paljon epäilyksiä. Muiden valmiiksi ohjaamille dramaattisille kohtauksille nauraminen kun ei ole mitenkään erityisen ylevää tai vaikeaa - sitähän tekee moni keskivertokatsoja ilman ulkopuolista esimerkkiä. Tässä mustavalkoisessa epätaiteen lajissa otetaan tunteella näytellyt tilanteet uusintakäsittelyyn ja pilataan ne vastaamaan kyynisen katselijan näkemystä siitä, miten asiat olisivat reaalimaailmassa edenneet. En itse asiassa muista nähneeni yhtään hyvää elokuvaparodiaa, ja tällä kertaa parodian aiheista se suurin, taannoin julkaistu Nälkäpeli-elokuva, oli lisäksi itselleni ennakkoon aika tuntematon tapaus. Onneksi sain ennen Huikopelin katselua elokuvaseuraltani pienen briiffauksen siihen, millainen elokuva tuo alkuteos oikein on.

HQ

Huikopeli-elokuvassa Kantmiss Evershot -niminen nuori nainen valitaan mukaan 75. kertaa järjestettävään vuosittaiseen Huikopeli-kisaan, jossa viimeisenä henkiin jäänyt voittaa. Aluksi kilpailijavalinta osuu arvalla Kantmissin (suomeksi Varma Osuma) pikkusiskon harteille, mutta painostettuna isosisko tarjoutuu mukaan hänen sijastaan. Kisan ideoinut President Snowballs ja ylipäätään koko elokuvan alku nauratti poppootamme yllättävänkin paljon. Uskalsin tuolloin jopa jo julistaa, että jos meno pysyy samanlaisena, on meillä luvassa vielä oikeinkin mainio huumorikokemus.

HuikopeliHuikopeli

Vakuuttavan alun jälkeen ei katsojalta kestä kauan, kun hymyilevät huulet kääntyvät alassuin. Kuten niin monissa muissakin komediaelokuvissa, hauskuus ja hulvattomuus antavat liiaksi tilaa juonelle, joka on sanalla sanoen pöljä. Koko Kantmissin osuus elokuvassa tuntuu jokseenkin irralliselta. Tapahtumat ja kohtaukset johtavat toiseen kovalla kyydillä, ilman kunnollista draamaa tai jännitystä. Tällaista rakentelua en ole koskaan ymmärtänyt. Onneksi päättömän touhun seassa on kuitenkin joitain valopilkkuja, sillä parodialliset osuudet suomalaisesta Angry Birdsistä sekä suositusta Fruit Ninjasta viihdyttävät vähintäänkin pintapuoleisesti.

Näyttelijäsuorituksista ei voi Huikopelin yhteydessä puhua. Kyseessä on tyypillinen aivot narikkaan -elokuva, joka imeytyy tyhjäksi yhdellä katselukerralla. Silti elokuva onnistuu ilahduttamaan taustalla edes sen yhden illan ajan, jos pääviihdykkeen paikalla ovat karkit tai popparit sekä hyvä katseluseura.

Tämä on mainos:

Ensimmäisen kerran jälkeen Huikopelin pariin ei palaisi kuin pakotettuna. Olisi kuitenkin väärin väittää, etteikö elokuvassa olisi hetkensä. Etenkin jos sitä vertaa esimerkiksi Epic Movieen tai muihin saman sarjan parodiaelokuviin. Niiden ongelmajätteiden rinnalla Huikopeli on varsin onnistunut kokonaisuus ja siten toistaiseksi parodiaelokuvien korkeinta kastia. Lopulta leffan suurimmaksi arvoksi nousee se, että olisihan se huonompikin voinut olla.

Huikopeli
05 Gamereactor Suomi
5 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä