Fargo, 1. kausi

Olin kieltämättä pöllämystynyt kuullessani, että Fargosta tehdään myös televisiosarja. Tokihan niitä on tehty elokuvista ennenkin, mutta harvemmin näin omalaatuisesta pläjäyksestä. Kaiken lisäksi Coenin veljekset tunnetaan siitä, etteivät nämä katso hyvällä luomustensa lypsämistä.

Televisiomuotoinen Fargo muistuttaa etenkin alkumetreillään paljolti esikuvaansa, jopa hahmojaan myöten. Sheriffi, luuseri vakuutuskauppias ja hämäräperäinen palkkatappaja vaikuttavat ensin halvoilta kopioilta alkuperäisistä, mutta onneksi tilanne ei olekaan aivan näin yksinkertainen tai heikko.

Elokuvan hahmot ovat toimineet eräänlaisina arkkityyppeinä, joiden muodostamalle pohjalle uusi henkilögalleria on kasattu. Nämä löytävät oman elämänsä sarjan edetessä, ja saattavat joko etääntyä esikuvistaan tai lähentyä niitä. Ratkaisua voi sanoa jopa coenilaiseksi.

Vaikka televisiosarja ei olekaan suoraa jatkoa elokuvalle, löytyy näiden kahden väliltä myös konkreettisia linkkejä. Suurin yhteys löytyy tunnelmasta sekä dialogista, jotka noudattelevat Coenin veljesten tyyliä. Yhteyttä luodaan myös kuvakulmilla ja linssivalinnoilla, sekä ajoittain elokuvamaisemmalla visuaalisella otteella.

Kymmenosainen sarja ei tietenkään pysty säilyttämään samantasoista jännitettä kuin esikuvansa, mutta se on rattoisaa katsottavaa mustan huumorin ystäville. Tästä voi kiittää laadukkaan käsikirjoituksen lisäksi oivaa näyttelijäkaartia.

Miespääosia täyttävät Martin Freeman vakuutuskauppias Lester Nygaardina sekä Billy Bob Thornton palkkatappaja Lorne Malvona. Freeman nähdään usein kakkosmiehenä (Sherlock), joka joutuu myös pääosissaan sivustakatsojan rooliin (Hobitti), mutta Lesterin hahmossa tälle annetaan tilaa kasvaa. Lesterin vino kehityskaari onkin yksi sarjan herkullisimpia osuuksia.

Lorne Malvo on suoraan Coeneiden kuvastosta repäisty hahmo, aina nimeään myöten. Muuntautumiskykyinen Malvo antaa Thorntonille mahdollisuuden monenlaiseen revittelyyn, jota katselee mielikseen. Apulaissheriffi Molly Solversonina nähdään puolestaan Allison Tolman, joka on todellakin omaksunut Marge Gundersonin sekä tätä esittäneen Frances McDormandin ominaisuudet itseensä.

Vaikka lähdin katselemaan Fargoa hieman epäluuloisena, voitti se minut lopulta puolelleen. Sitä ei voi olla vertaamatta Coeneiden elokuvaan, mutta tässä piilee myös omanlainen rikkautensa. Sarjaan on kaiken lisäksi mahdutettu viittauksia paitsi alkuperäiseen Fargoon, myös muihin Coenin veljesten elokuviin.

Fargo-sarjasta saavat tietysti eniten irti ne, jotka ovat sen inspiroineen elokuvan faneja. Sitä voi silti suositella varauksetta myös kaikille muillekin vinksahtaneen ja mustan huumorin ystäville. Ainoana varjona seinällä on sarjalle luvattu toinen kausi, joka voi päätyä vesittämään konseptia.