Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Guardians of the Galaxy

Guardians of the Galaxy

Kepeämpi ote ja huumori piristävät Marvelin maailmaa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Marvel-elokuvista tai supersankarileffoista ylipäätään ei ole tällä hetkellä varsinaisesti pulaa. Monissa niistä kuitenkin pelastetaan maailmaa otsa rypyssä, eikä komedialle anneta aina paljoa tilaa. Guardians of the Galaxy on selkeä vastapaino tälle loputtomalle epiikalle, ja sen kepeä seikkailuhenkisyys onkin todella raikas tuulahdus jo hieman paikalleen jämähtäneeseen genreen.

Guardians of the Galaxy oli alunperin 1960-luvun lopulla kehitelty kosminen sankaritiimi, jonka Dan Abnett ja Andy Lanning vetivät uuteen uskoon vuonna 2008. Kummassakaan tapauksessa kyseessä eivät olleet mitkään erityisen tunnetut sankarit, joka teki elokuvaversiosta niin erinomaisen epätodennäköisen vedon. Toisaalta juuri tämä B-sarjalaisuus antoi Marvelille tilaa ottaa riskejä elokuvansa kanssa.

Suurin ja ilmeisin riski oli käsikirjoittaja/ohjaaja James Gunn, jonka ura alkoi 1990-luvulla Troman tallista. Sittemmin tämä on mm. käsikirjoittanut vuoden 2004 version Dawn of the Deadista sekä myös ohjaamansa epäsankarillisen supersankarileffan Super.

Onneksi Marvel otti tämän riskin, koska Gunn on mies paikallaan. Tämän huumorintaju antaa Guardiansille juuri sen hieman vinksahtaneen fiiliksen, joka erottaa leffan sen markkinoilla pyörivistä genreveljistä.

Tämä on mainos:

Kuten nimestäkin saattaa arvata, Guardians of the Galaxy on juonikuvioiltaan melkoisen kosmista settiä, mutta siitä puuttuu se raskaus, joka vaivasi erityisesti toista Thor-elokuvaa. Kenties tässä avittaa se, että "sankarit" ovat tällä kertaa jumalaisen kultatukan sijasta joukko hylkiöitä ja rikollisia, ulkopuolisia jotka eivät sovi edes omiin kuvioihinsa.

Guardians of the Galaxy

Nyt ei myöskään patsastella missään hillityissä värimaailmoissa, vaan tähtisumut ja lavasteet sykkivät samaa 1960- ja 70-luvun sateenkaarta kuin elokuvan mainio musaraitakin. Guardians on efektitykityksineen todella huikeaa katsottavaa, ja mitä suuremman ruudun sille voi tarjota, sitä parempi. Kun tähän soppaan lisää vielä varsin monipuolisen joukon avaruuden muukalaisia, on lopputulos kuin Marvelin versio Star Warsista.

Elokuvan sankarit ovat itsekin värikästä sakkia, onhan mukana toiminnallisia ratkaisuja suosiva antropomorfinen pesukarhu Rocket sekä tämän lihaksena toimiva kasviolento Groot. Raskasta sarjaa edustavat Drax sekä Thanoksen ottotytär Gamora, ja porukkaa johtaa Maapallolta aikanaan poimittu Star-Lord, joka on oman elämänsä Han Solo.

Tämä on mainos:

Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että porukan voimatasoa on hieman tasoiteltu käsikirjoituksen tarpeisiin, eivätkä Drax ja Gamora paini "oikeassa" painoluokassaan. Nämä vaikuttavat joissakin kohtauksissa vain hieman persoonallisemman näköisiltä ihmisiltä eivätkä planeettojenvälisiltä kauhuilta jotka voivat pistää nurin pieniä armeijoita keskenään. Tämä on tietysti yksityiskohta joka häiritsee eniten sarjisfaneja, mutta myös satunnaisempi yleisö saattaa pitää näitä hahmoja jotenkin mainospuheitaan löysempinä.

Toisaalta, kuten Teräsmies on todistanut yhä uudestaan ja uudestaan, kaikkivoipaiset hahmot ovat tylsiä. Guardiansin sankarit ovat kaikki omalla tavallaan viallisia tapauksia omine heikkouksineen, joka tekee näistä sekä samaistuttavia että hauskoja.

Elokuvan näyttelijävalinnat ovat toimivia, ja etenkin Chris Pratt onnistuu tuomaan Star-Lordin hahmoon sille niin tärkeää veijaricharmia. Drax ja Gamora jäävät hieman vaisummiksi, mutta tämä johtuu lähinnä siitä, että Rocket ja Groot imevät kaiken huomion itseensä. Toisaalta voitaisiin myös kysyä ollaanko Zoe Saldana jo nähty riittävän monen scifi-leffan naispääosassa?

Guardians of the Galaxy on hauska, reipas seikkailu. Vaikka elokuvan rakenne onkin Gunnin tapaan osin kasassa ilmastointiteipillä ja hyvällä tahdolla, jättää se hyvän mielen katsojilleen. Guardians on juuri se leffa mitä Marvelin valikoima on kaivannutkin, ja sellaisenaan varsin onnistunut veto. Vakavampaa sankarointia kaipaaville on tarjolla runsaasti muuta valikoimaa.

Guardians of the GalaxyGuardians of the GalaxyGuardians of the Galaxy
Guardians of the GalaxyGuardians of the Galaxy
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä