Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Zombeavers

Zombeavers

Teinejä ja zombeiksi muuttuneita majavia.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Jordan Rubinin ohjaama kauhukomedia Zombeavers on niin onnistuneesti nimetty, ettei sellaiseen törmää kuin harvoin. Yhteen ainoaan sanaan on nimittäin mahdutettu kaikki olennainen, mitä tarvitsee tietää katsomispäätöstä tehdessään. Elävien kuolleiden majavien lisäksi vähän yli tunnin mittaiseen hölmöilyyn on ahdettu kaikki teinikauhuleffojen kliseet.

HQ

Kolme poikaystäviinsä kyllästynyttä teinitytsyä lähtevät viettämään viikonloppua amerikkalaiselle syrjäseudulle. Mimmien esitellessä maitorauhasiaan auringonoton ohella, he käyvät myös elokuvan henkeen sopivan intellektuelleja keskusteluja. Katsoja saa kuulla muun muassa pohdintaa neitsyyden menettämisestä, ulostamisen oikeasta toteutustavasta ja miehisestä jäsenestään kuvia lähettävistä jannuista. Eipä aikaakaan kun kundit ilmestyvät salavihkaa mökille, ja näin on villi viikonloppu valmis alkamaan. Pahaksi onneksi viikkoa aikaisemmin ohi ajanut kemikaalikuljetus hoiti työnsä huonosti läikyttäen kauheaa ainetta vesistöön. Paikalliset majavat ovat kuolleet, mutta eivät ole silti lakanneet liikkumasta.

Zombeavers

Zombeavers yhdistää kaikki teinikauhun ja zombielokuvien kliseet yhdeksi paketiksi varsin onnistuneesti. Ultimaattisesta hölmöydestään huolimatta tarinankerronta etenee loogisesti eikä mikään mukaan sisällytetty osuus tunnu turhalta. Ehkä tämän vuoksi raina kestää vain hieman yli tunnin. Näyttelijät hoitavat työnsä loistavasti ottaen huomioon, että he kaikki ovat nuoria ja ilmeisen tuntemattomia. En usko kenenkään saavan tällä elokuvalla lisänostetta uralleen. Amerikkalaiselle elokuvalle hyvin epätyypillisesti Zombeaversin miehet ovat hyvinkin tavallisen näköisiä ja -kokoisia. Mimmit taasen ovat huomiota herättävän lyhyitä verrattuna nykytrendin mukaisiin pitkäsäärimalleihin.

Tehosteet ovat alkeellisia ja paikoitellen suorastaan kehnoja. Zombeiksi muuttuneet majavat liikkuvat nukkemaisen kankeasti, ja niiden hyökkäysääni riipii huonolla tavalla korvia. Ihmisille tehdyt maskeeraukset onnistuvat paremmin, joskaan ero ei ole kovin merkittävä. Ohjaajan olisi pitänyt kyetä hyödyntämään paremmin valon ja varjon leikkiä kauhutunnelman luomisessa. Toisaalta voi olla niinkin, että tietynlainen amatöörimäinen ote on ollut tarkoitus.

Tämä on mainos:

Vähän yli tunnin mittaisena teoksena Zombeavers on nopea rykäisy. Muutama minuutti lisäkestoa on saatu pilalle menneiden otosten kavalkadilla, joka on sijoitettu heti leffan viimeisen kuvan ja lopputekstien väliin. Tällaiset rainat katsellaan perjantai-iltana kaveriporukassa enemmän kuin pienessä sievässä saunan lämpiämistä odotellessa.

Zombeavers
04 Gamereactor Suomi
4 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä