Nightcrawler

Louis Bloom (Gyllenhaal) on sosiopaatti, joka elättää itseään vaihtelevan epäilyttävin keinoin. Tämä törmää Los Angelesin yössä Loderiin (Paxton), joka puolestaan etsii elantoaan kuvaamalla pikkutunneilla tapahtuvia rikoksia ja onnettomuuksia aamun uutislähetyksiä varten. Bloom luonnollisesti ihastuu moraalivapaata luonnetta vaativaan työhön ja hankkii itselleen videokameran.

Nightcrawler herättää heti ensiminuuteillaan monenlaisia mielleyhtymiä. Ohjaajat kuten Michael Mann ja Martin Scorsese sekä leffat kuten Drive nousevat helposti mieleen, mikä ei ole koskaan huono asia. Bloomin vieraantuneisuus korostuu neo-noir -henkeen kuvatun Los Angelesin luomaa taustaa vasten. Kaupungissa on 3,7 miljoonaa asukasta, mutta öiset kadut kaikuvat tyhjyyttään.

Tyhjyyttään kaikuu myös Bloom, joka voi hyvinkin olla Gyllenhaalin paras roolisuoritus tämän tähänastisella uralla. Innokasta kameramiestä motivoi puhdas ja sieluton kapitalismi, eikä Bloomia pysäytä mikään tämän etsiessä menestystä. Sen minkä hän haluaa, hän ottaa, ja hän haluaa jatkuvasti enemmän.

Gyllenhaal valmistautui rooliinsa tiputtamalla kymmenisen kiloa painoa, joka sai hänet näyttämään painajaisversiolta Jim Carreystä. Vaikuttava suoritus kun otetaan huomioon, että Jim Carrey on itse painajaisversio Jim Carreystä.

Lähinnä Bloom tuo mieleen eräät tosimaailman sarjamurhaajat. Hän on henkinen tyhjiö käärittynä Gyllenhaalin charmiin. Yhdistelmä on äärimmäisen häiritsevä, etenkin silloin kun Dan Gilroyn erinomainen dialogi pääsee todella vauhtiin.

Elokuvan naispääosaa hallitsee puolestaan Rene Russo, joka esittää monella tavalla kypsää yöuutispäällikköä Nina Rominaa. Russon hahmo olisi voinut helposti olla kaksiulotteinen "bisnesmuija", mutta kokenut näyttelijä tuo tähän vahvan inhimillisyyden tason. Rominan ja Bloomin yhteiset kohtaukset ovat etenkin elokuvan loppua kohden todella piinaavia.

Nightcrawler on kuvattu upeasti, ja sen visuaalisuus tukee sekä tarinaa että näyttelijöitä. James Newton Howardin musiikki saattaa tosin jakaa yleisöä, koska veteraanisäveltäjä on käynyt vanhoilla päivillään villiksi ja tehnyt joitain kärkeväksikin kuvailtavia valintoja. Osa katsojista voi pitää niitä tarpeettoman alleviivaavina.

Tämän elokuvan voisi nähdä kritiikkinä skandaalimedian toimintapoja tai kapitalistista elämänasennetta kohtaan, ja onhan siinä epäilemättä sitäkin. Gyllenhaalin magneettinen suoritus saa minut kuitenkin tarkastelemaan Nightcrawleria ensisijaisesti synkeänä henkilökuvana samaan tapaan kuin Taksikuskia, johon elokuvaa onkin jo ehditty vertaamaan.

Gilroyn erinomainen esikoisohjaus on myös hänen paras käsikirjoituksensa tähän mennessä. Nähtäväksi jää, onko Nightcrawler vain pitkään pinnan alla tiivistynyt timantti, vai onko 55-vuotias Gilroy nyt yllättäen löytänyt oman äänensä. Varmaa kuitenkin on, että Nightcrawler jää elämään yhtenä amerikkalaisen elokuvan klassikoista.