Chef

Jon Favreau on varmasti tuttu mies monille nörteille, ohjasihan hän pari ensimmäistä Iron Man-leffaa ja tuotti niiden lisäksi myös molemmat Avengersit. Chef-elokuvassa Favreau vaihtaa kuitenkin viitat ja verkkarit kokinpukuun ja kosmiset kuviot keittiömaailmaan.

Useat menestyneistä elokuva-alan ihmisistä päätyvät jossain vaiheessa uraansa tekemään ns. henkilökohtaisen elokuvan, jonka he kirjoittavat, ohjaavat, tuottavat ja vielä osin näyttelevätkin itse. Useat näistä elokuvista ovat loppupeleissä aivan kammottavaa ego-pelleilyä, jotka muistuttavat meitä kaikkia siitä kuinka suutarin tulisi pysyä lestissään. Chef on onneksi toista maata.

Favreau esittää elokuvassaan ravintolakokki Carl Casperia, jonka ura on jumittunut polkemaan tuttuja ja turvallisia polkuja ravintolan omistajan painostuksesta. Casperin mitta täyttyy, kun tylsä ruokalista johtaa murska-arvioon tunnetulta kriitikolta, ja kokki päättää todistaa itselleen ja maailmalle, että hänessä on vielä kipinää.

Chef on elokuva ihmisille, jotka pitävät hyvästä ruuasta ja ravintola-skenestä. Jos Anthony Bourdain tai Roy Choi ovat tuttuja nimiä, olet oikeassa seurassa. Choi oli itseasiassa elokuvan kanssatuottaja sekä keittiökonsultti, ja kokki Casperin kehitystarinasta voi löytää yhteneväisyyksiä Choin omaan elämään.

Leffan autenttisuus on siis hyvällä mallilla, ja siinä on suuria määriä todella kauniisti kuvattua ruokapornoa. En suosittele, että kukaan koittaa katsoa sitä tyhjällä vatsalla, ja kaikkein turvallisinta onkin varata täysi ateria pöytään ennen kuin painaa playta. Aivan alussa tosin paloitellaan yksi (siisti ja keittiökuntoon putsattu) sianruho, joten vegaanien on syytä varoa.

Vangitsevan ruokakuvaston lisäksi Chefistä löytyy hämmästyttävä näyttelijäkaarti. Favreaulla on tunnetusti kontakteja vaikka muille jakaa, mutta tämä on saanut houkuteltua pieneen elokuvaansa nimiä kuten Robert Downey Jr., Dustin Hoffman ja Scarlett Johansson.

Suuret nimet hoitelevat tietenkin pienempiä rooleja, mutta tämä ei haittaa, koska elokuvan ydinhahmot ovat hyvissä käsissä. Favreau on itse pitkän linjan näyttelijä, ja täysin uskottava ravintolakokkina. Symppis John Leguizamo toimii oivasti tämän kakkosmiehenä, ja vaikka Sofia Vergara onkin hieman hottis Casperin ex-vaimoksi, on näiden välillä silti aidontuntuista kemiaa.

Nuori Emjay Anthony vetää kuitenkin kotiin ne suurimmat pisteet Casperin poikana. Kymmenvuotias onnistuu esittämään luonnollista ja epätavallisen ei-ärsyttävää lapsihahmoa, joka välttää suvereenisti ikäryhmänsä suurimmat sudenkuopat. Favreaun ohjauksella on varmasti ollut osuutensa asiaan, mutta Anthonyn varhaisia lahjoja ei käy kieltäminen.

Hassua kyllä, Chef on paljolti kuten kokki Casperin haukuttu ruokalista elokuvan alusta. Se vetoaa yleisöönsä, mutta se tekee sen todella turvallisin keinoin, useita kertoja kokeilluilla resepteillä, jotka eivät varmasti polta kenenkään kieltä tai anna kellekään mitään uusia oivalluksia.

Tästä huolimatta Chef on mainio. Se on värikäs, se on lämminhenkinen, se on hauska, se on hyvin kuvattu, ohjattu sekä leikattu, ja dialogissa on hyvää keittiöläppää. Myös musaraidalla on oivia biisivalintoja. Särmäähän tästä elokuvasta ei löydä hakemallakaan, mutta se ei olekaan mikään kokeellinen vasikanaivo-konvehti vaan kotoisa makaronilaatikko, jonka parissa voi fiilistellä tuttuja ja turvallisia tuntemuksia. Ja joskus se makaronilaatikko vaan on todella hyvää.