The Interview

Viihteen ja taiteen yksi tarkoitus on järkyttää ja herättää ajatuksia. The Interview onnistuu molemmissa varsin mallikkaasti. Osa vitseistä on suorastaan mauttomia eikä vakavista rooleistaan tunnettu James Franco oikein istu kuminaamakomediaan, mutta kokonaisuus on silti kirkkaasti plussan puolella.

Talk show -juontaja Dave Skylark (James Franco) kaipaa ohjelmalleen näkyvyyttä, ja tuottaja Aaron Rapaport (Seth Rogen) on täysin samaa mieltä. Televisioviihteeseen kaivataan uusia tuulia, ja sitä saadaan yllättävältä taholta. Aluksi vitsinä miehet lähettävät haastattelupyynnön Pohjois-Korean diktaattorille Kim Jong-unille. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä Kim vastaa myöntävästi ja kaksikko valmistautuu matkaan intoa uhkuen. Tässä vaiheessa söpö CIA:n agentti Lacey (Lizzy Caplan) puuttuu peliin ja antaa tehtävän: diktaattori on määrä surmata salavihkaa ja tehdä maailmasta näin parempi paikka kaikille. Poliittisesti erittäin tulenarasta aiheesta huolimatta elokuvan tyyli säilyy alusta loppuun tiukasti komediassa. Maailmaa katsotaan amerikkalaisten lasien läpi, mutta kaikenlainen kansainvälisiin suhteisiin liittyvä paatos pysyy minimissä.

Leffa kulkee pitkälti Rogenin ja Francon keskinäisen dynamiikan voimin. Heidän esiintymisensä alleviivaa punakynän lailla amerikkalaista röyhkeyttä, jossa ei huomioida kulttuurieroja lainkaan. Juuri tästä lähteestä merkittävä osa vitseistä ammennetaan. Komedian toteutus nojaa pitkälti sanalliseen tykitykseen, minkä vuoksi vaihdoin tekstityksen leffan alkupuolella englantiin: joitakin sanaleikkejä on mahdoton kääntää luontevasti suomeksi. Rogenin ja Francon suut käyvät koko ajan enemmän kuin laki sallii, mutta silti jäin kaipaamaan kehonkielen panosta kokonaisuuteen. Elokuva on kuitenkin visuaalinen media, jolloin omaa performanssia olisi voinut tehostaa huomattavasti nimenomaan eleillä.

Iloisena yllätyksenä sivuhenkilöt eivät jää lapsipuolen asemaan, kuten tällaisissa elokuvissa liian usein käy. Randall Parkin näyttelemä Kim Jong-un tuntuu aluksi ristiriitaiselta hahmolta, mutta ajan kuluessa katsoja tottuu hänen näkemykseensä Pohjois-Korean Suuresta johtajasta. Maan propagandaupseerina häärii pirteä Sook (Diana Bang), jonka kovan kuoren alta paljastuu lopulta häpeilemätön amerikkalaisten arvojen kannattaja. Tällainen käänne on äärimmäisen epäuskottava veto, mutta samalla sitäkin hauskempi sellainen.

Hieman yllättäen rainan budjetti on ollut varsin mittava, koska tehosteet ja muutkin puitteet on tehty niin sanotusti viimeisen päälle. Tällaiseen aiheeseen olisi ehkä riittänyt vähempikin: katsoja totutetaan alusta asti siihen, että tehokeinona on nimenomaan sanallinen komedia eikä niinkään visuaalinen loisto.

Lisämateriaalit ovat pääosin perinteistä kauraa. Jostain syystä yhden kattavan dokumentin sijaan sisältö on ripoteltu viiden minuutin pätkiksi. En ymmärrä tällaista ratkaisua, koska asiat olisi aivan hyvin voinut niputtaa yhdeksi kokonaisuudeksi. Hauskinta lisureissa on varttitunnin pätkä Naked & Afraid, jossa Franco ja Rogen laitetaan alasti keskelle luontoa muka 21 päivän ajaksi selviytymään pelkillä luonnon antimilla. Formaatti muistuttaa Suomenkin TV:ssä nähtyä Aatami etsii Eevaa -ohjelmaa, mutta nyt kyse on hyvän kaverin kanssa retkeilemisestä.

The Interview ei missään nimessä ole maailman paras elokuva, mutta ehdottoman aliarvostettu se silti on. Poliittinen aihe ja sen käsittely amerikkalaisten lasien läpi räävittömässä komediassa vaatii katsojalta tietynlaisen ennakkoasennoitumisen. Toivottavasti ajan kuluessa elokuva saavuttaa ansaitsemansa arvostuksen.