Everly

Upealla tavalla ikääntynyt Salma Hayek kiskomassa japanilaista mafiaa lättyyn kuin Uma Thurman Tarantinon Kill Bill -elokuvissa? Messevää toimintaa miekkoja heilutellen ja tuliaseiden piiput savuten? Kyllä vain mutta samaan aikaan leffan huima potentiaali hukkuu kokonaan lavasteiden vähäisyyteen ja yksipuolisuuteen. Suuresta kostotarinasta sukeutuu tilanahtauden vuoksi pelkkä yhden naisen eloonjäämiskamppailu.

Everly ei ole ehtinyt vanhentua edes viittä minuuttia, kun katsoja arvaa jo varsin tarkasti kuinka tarina päättyy. Kyse onkin enemmän sitä, miten tuohon loppuratkaisuun päädytään. Japanin järjestäytyneen rikollisuuden eli Yakuzan prostituoiduksi päätynyt Everly (Hayek) laittaa kesken työkeikan kunnolla ranttaliksi. Ruumiita alkaa hiljalleen kasaantua, joten paikallinen yakuzapomo lähettää alati kovempaa joukkoa Everlyn kimppuun. Lopulta ei auta muuta kuin ottaa miekka käteen ja hoitaa homma itse. Eeppinen finaali etenee yhtä lailla dialogin kuin miekkakalskeen voimin. Ennen pitkää veri roiskuu ja huoneessa seisoo jaloillaan enää yksi.

Jotkut leffat toimivat loistavasti pienessä mittakaavassa tuoden mieleen teatterin lavalle soveltuvan draaman. Everly tapahtuu kokonaisuudessaan yhdessä ainoassa talossa, mikä ei tunnu missään vaiheessa hyvältä asialta. Koko puolitoistatuntisen keston ajan katsoja vain odottaa, koska tapahtumat lähtisivät kunnolla rullaamaan pitkin moottoriteitä, ostoskeskuksia tai metrotunneleita. Suorastaan klaustrofobinen lavastus tappaa valtaosan kerronnan tehokkuudesta. Tällainen tarina vaatisi ehdottomasti fyysistä tilaa, jota ei ole annettu.

Teknisesti Everly on hyvää tasoa. Tilanteet rullaavat vauhdilla eteenpäin, tapahtumia on helppo seurata ja näyttelijät hoitavat työnsä hyvin. Rainan tähti on tietysti Salma Hayek itse, mutta selvä vastavoima eli antagonisti puuttuu. Viimeisen varttitunnin aikana yakuzapomo Taiko (Hiroyki Watanabe) kyllä esitellään, mutta katsojalle ei niin lyhyessä ajassa ehdi muodostua oikeastaan minkäänlaista mielikuvaa hänen erityisyydestään. Tämän seurauksena eeppinen lopputaisto ei saavuta läheskään sitä tunteisiin vetoavaa tehokkuutta, jota selvästi tavoitellaan. Kaikki muut henkilöhahmot tuntuvat jonkinlaisilta vierailevilta tähdiltä. He tulevat mukaan, sanovat jotain sitten joko kuollen pois tai häipyen tarinasta muuten vain. Kokonaisuutena elokuvan kantava idea yhden naisen armeijasta ja sen toteutus toimivat kyllä kelvollisesti. Sen sijaan käsikirjoitus ja ennen kaikkea henkilöhahmojen kehitys olisi kaivannut rutkasti lisää työstämistä.

Lisämateriaaleja ei ole lainkaan, joten lopputekstien rullatessa olo on hieman sama kuin ravintolasta nälkäisenä poistuttaessa: ihan hyvää se oli mutta vajaaksi jäi.