Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
The Borgias

Borgiat, maan ja taivaan valtiaat, kaudet 1-3

Kolme kautta juonittelua yhdessä paketissa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Neil Jordanin luoma Borgiat, maan ja taivaan valtiaat nähtiin televisioissa jo vuonna 2011, mutta nyt tämä kolme vuotta kestänyt sarja on ostettavissa yhtenä tukevana DVD-kokoelmana. Kyseessä on ns. perustason paketti, joka kokoaa aiemmat julkaisut yksien pahvikuorten sisälle. Kolmesta kotelosta löytyy kokonaiset 11 levyä ja lähes 24 tuntia tavaraa.

HQ

Sarja kertoo tietysti Borgioiden suvusta 1500-luvun Roomassa. Perheen pää Rodrigo Borgia (Jeremy Irons) janoaa paaviksi paavin paikalle, eikä kellekään historiaa lukeneelle tule spoilauksena, että tämä myös onnistuu suunnitelmissaan. Paavi Aleksanteri VI:n hahmossa Rodrigo ryhtyy pelaamaan kovaa poliittista peliä tuodakseen Rooman keisarikunnan jäänteet kirkon hallintaan.

Ulkopoliittinen juonittelu saa tietenkin seurakseen sisäpoliittista kähmintää, eikä Borgioiden oma talokaan ole täysin yhtenäinen. Pojat Cesare (Arnaud) ja Juan (Oakes) sekä tytär Lucrezia (Grainger) aiheuttavat päänvaivaa, eikä näiden äiti Vanozza (Cattaneo) aina seuraa suopeana Rodrigon rietasteluja.

Borgiat ovat eräitä historian suosikkipahiksista, ja näistä on revitelty kaikenlaista muunmuassa Assassin's Creed II:ssa, mutta sarja tarjoaa perheestä yllättävän tasapuolisen kuvan. Vaikka Borgiat ovat epäilemättä kunnianhimoista väkeä, eivät nämä ole oikeastaan yhtään vehkeempää porukkaa kuin kilpailijansa. Itseasiassa perheen vastustajat esiintyvät usein huomattavasti alhaisempina hahmoina, jotka ovat valmiita todella törkeisiin temppuihin horjuttaessaan paavin valtaa.

Tämä on tärkeä pointti, koska jos päähenkilöt olisi kuvattu yksinomaan pahiksina, eivät nämä olisi lainkaan niin vetoavia. Esimerkiksi Rodrigo haluaa paaviksi, koska se tuo hänelle huomattavaa maallista valtaa, mutta samaan aikaan hän on Jumalaa pelkäävä kristitty, joka ottaa asemansa kirkon johdossa vakavasti sekä uskoo taivaallisiin ennusmerkkeihin.

Tämä on mainos:

Ironsin roolisuoritus Rodrigona onkin koko Borgioiden kulmakivi. Veteraaninäyttelijä saa valettua rooliinsa sen kaipaamaa uskottavuutta, ja tuo siihen oman painonsa. Ikävä kyllä kanssanäyttelijät yltävät tämän tasolle vain aniharvoin, ja etenkin Borgian jälkikasvu aiheuttaa pahaa päänsärkyä katsojalle. Onneksi korea puvustus ja lavastus antavat jotain muuta katseltavaa silloin kun suuret tunteet käyvät hieman liiankin suuriksi.

Borgiat, maan ja taivaan valtiaat ei siis ole mikään keskiaikainen Sopranos, mutta esimerkiksi Rooma-sarjan ystäville se tarjoaa eräänlaista epäsuoraa jatkoa samoissa historiallisissa maisemissa. Loppujen lopuksi sen fanittaminen nojaa kuitenkin Jeremy Ironsin fanittamiseen.

Suurin miinus Borgioille tipahtaa siitä, että sarja jää kesken. Jordanilla oli neljän vuoden suunnitelma, mutta Showtime vihelsi pelin poikki kolmannen kauden lopuksi. Varsin mehukas asetelma jää näin vaille kunnollista finaalia, joskin se on luettavissa e-kirjana.

Nyt julkaistu kolmen kauden paketti sisältää tietysti vuosijulkaisuiden bonusmateriaalit, mutta nämä ovat lähinnä Showtimen promokäyttöön tehtyä keveää huttua, jossa sarjan tekijät taputtelevat itseään ja toisiaan selkään. Historiallinen sisältö jää harmittavan kevyeksi, vaikka sitäkin löyty jonkin verran.

Tämä on mainos:

Noin 40 euroa maksava paketti ei ole paha sijoitus, mutta myönnettäköön, että samaan hintaan saa jo muutaman kuukauden tilauspalveluita, joista sarja on tälläkin hetkellä katsottavissa.

The Borgias
The Borgias
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä