Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Good Kill

Good Kill

Amerikkalaista angstia salamurhasodankäynnistä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Äkkiseltään katsottuna Good Kill vaikuttaa hengenheimolaiselta American Sniperille. Kummassakin elokuvassa keskitytään valkoisen amerikkalaisen angstiin ruskettuneempien ihmisten etätappamisesta. Tällä kertaa etäisyys on kuitenkin uusissa mittasuhteissa, ja ihmisyyden ämpäristä on lusikoitu muutama desi myös läntisen sotakoneiston maalitauluille.

HQ

Ethan Hawke esittää entistä taistelulentäjää, joka viettää nyt työvuoronsa lentokoneen ohjaamon sijasta Las Vegasin nurkilla istuvassa metallikontissa, josta hän ohjailee armeijan lennokkia kaukaisella taistelualueella. Hänen sotansa päättyy kellokortin tarkkuudella, ja joka päivä hän palaa etulinjasta takaisin perheensä pariin, viinakaupan kautta tietenkin, kun ahdistaa.

Good KillGood Kill

Yksikössä vallitsee kaikesta huolimatta vahva usko siihen, että he edustavat Yhdysvaltojen armeijaa, mutta tämä usko alkaa kadota matkalle, kun pilotteja käskytetään jatkuvasti enemmän CIA:n pimeistä nurkista. Etäisesti sotatoimia muistuttavat komennukset muuttuvat suoraksi salamurhaamiseksi, jossa sivullisilla uhreilla ei ole mitään painoarvoa.

Good Kill pyrkii ottamaan kantaa amerikkalaiseen etäsodankäyntiin, ja kotimaassaan sitä pidettiinkin jopa vahvana vetona. Eurooppalaisesta näkökulmasta se on kuitenkin melkoisen kömpelö yritys, jota ajaa lopulta eteenpäin perinteinen patriotismi. Elokuva pyrkii pesemään armeijan mainetta CIA:n kustannuksella, vaikka esittääkin samalla niitä likaisia temppuja, joita myös armeija käytti ja käyttää lennokkisodassa.

Tämä on mainos:

Vaikka suunta on oikeanlainen, on Good Kill parhaimmillaankin raskaskätinen teos. Päähenkilön "ahdistaa joten juon" persoona on etenkin suomalaisille katsojille puhkikaluttua kuvastoa, ja vaikka Hawke tekee hyvän roolityön, ei se riitä kohottamaan kuluneita lähtökohtia minkäänlaiseen loistoon.

Samaten elokuvassa esiintyvät argumentit salamurhasodan puolesta ja vastaan ovat amerikkalaisten uutiskanavien tuhanteen kertaan toistamia lausahduksia, joskus jopa sanasta sanaan. Käsikirjoittajaa ei siis voi syyttää liiallisesta omaperäisyydestä tai kunnianhimosta, joskin kyseessä voi myös olla tarkoituksellinen rimanalennus laajemman yleisön tavoittamiseksi.

Good Kill ei siis ole good movie, mutta se ponnistaa terveemmistä lähtökohdista kuin temaattinen edeltäjänsä. Hawken suoritusta jaksaa katsella, ainakin jos ei ole katsonut liian montaa "viina ja perhe" elokuvaa pohjiksi. Politiikasta vieraantuneissa se voi myös herättää uuden ajatuksen tai kaksi.

Good Kill
Tämä on mainos:
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Good Kill

Good Kill

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

Amerikkalaista angstia salamurhasodankäynnistä.



Ladataan seuraavaa sisältöä