Goosebumps

Kultaisen 90-luvun loppupuoliskolla jenkit katselivat kirjailija R.L. Stinen luomaa TV-sarjaa nimeltä Goosebumps, joka oli eräänlainen lapsille soveltuva versio lyhyistä kauhutarinoista. Nyt tästä samasta teemasta on tehty Jack Blackin tähdittämä elokuva. Kaikki on periaatteessa kunnossa, mutta ilman kosketuspintaa alkuperäiseen TV-sarjaan jättää elokuva katsojansa täysin kylmäksi.

Teinipoika Zach muuttaa yksinhuoltajaäitinsä kanssa New Yorkista amerikkalaiseen pikkukaupunkiin. Naapurissa asuu epäluuloinen Stine-niminen ukko (Black), jolla on Zachin ikäinen tytär. Tästä alkaa vyyhti, joka aukeaa kaikkia teinielokuvien kliseitä kunnioittaen. On vastenmielistä isäukkoa, toisten asioihin nenänsä tunkevaa sukulaista, tyttöjen suosiota tavoittelevaa nörttipoikaa ja niin edelleen. Elokuvan oma juttu on lähinnä se, että naapurissa asuvan kirjailija Stinen teksteihin ikuistamat hirviöt pomppaavat kirjojen sivuilta elävään elämään. Tästä seuraa digitaalisten tehosteiden riemujuhlaa ja runsaasti ryskettä amerikkalaisessa pikkukaupungissa.

Periaatteessa kaikki on kunnossa. Tarinaa on helppo seurata, visuaalinen jälki on upeaa eikä kerronta jää missään vaiheessa tarpeettomasti laahaamaan. Ongelmaksi muodostuu se, että raina tuntuu olettavan katsojalla olevan jo valmiiksi nostalgisia muistoja ruudulla rymistäviä hirviöitä ja henkilöhahmoja kohtaan yleensä. Tämän yhteisen historian puuttuessa elokuva ei saavuta katsojassa lainkaan toivomaansa tunne-elämystä. Esitellyt henkilöt eivät kehity elokuvan aikana, ja loppuratkaisu suorastaan huutaa jatko-osaa. Tämä entisestään alleviivaa sitä, että kyse on jo valmiiksi Goosebumps-tarinoille ehdollistetun kohderyhmän kosiskelusta. Valituksesta huolimatta on mainittava yksi yllättävä juonenkäänne, joka aidosti yllättää vaikuttaen loppuratkaisun muotoutumiseen varsin merkittävästi.

Näyttelijät ovat Jack Blackia itseään lukuun ottamatta jokseenkin tuntemattomia. Tästä huolimatta kaikki hoitavat työnsä erittäin mallikelpoisesti. Tulkittavaksi annettu dialogi rullaa eteenpäin nopealla tahdilla, ja vauhdikas leikkaus yhdistettynä kamera-ajoihin tukee käsillä olevaa toimintaa. Jack Black ei sorru tyylilleen ominaiseen ylinäyttelyyn, mikä on erittäin positiivinen asia.

Lisämateriaalit ratsastavat nekin suurimmaksi osaksi sillä oletuksella, että rainassa nähdyt hahmot ovat entuudestaan tuttuja. Tavaraa riittää melkoisesti, joskin lähes kaikki ovat jonkinlaisia tarkoituksella tehtyjä hupipätkiä vakavamielisten haastattelujen sun muiden vastaavien sijasta. Lisämateriaalit onnistuvat alleviivaamaan ainakin sitä, että Goosebumpsilla on takanaan vahva historia, josta elokuvantekijät ovat ammentaneet runsaasti vaikutteita.

Goosebumps on toteutukseltaan ensiluokkainen elokuva, joka ratsastaa aivan liiaksi esikuvanaan olevan TV-sarjan nostalgia-arvolla. Mikäli tuo yhteinen historia alkuperäisen sarjan kanssa puuttuu, jättää elokuva kokonaan kylmäksi. Itse tulen kuitenkin aina muistamaan Goosebumpsin yhdestä - ja vain yhdestä - syystä: se on kahdessadas elokuva-arvioni.