The Angry Birds Movie

Angry Birdsia ilmiönä ei tarvinne oikein kenellekään enää pohjustaa. Sikojen kanssa kamppailevat linnut ovat lentäneet ympäri maailmaa omana tuotemerkkinään kaikissa mahdollisissa muodoissa, eikä oma kokoillan elokuva piirrossarjojen ohella tullut varmaan minkäänlaisena yllätyksenä. Erilaiset pelit ja niiden laaja hahmokatalogi ovat hyvä pohja simppelistä tornien kaatamisesta lähteneelle idealle, joka on elokuvana oikeastaan kuin lähdemateriaalinsa: viihdyttävä, näyttävä, muttei koskettava.

Patoutuneita aggressioitaan väärinä hetkinä purkava Red (Jason Sudeikis / Riku Nieminen) passitetaan vihanhallintakurssille, jossa tutuiksi tulevat vauhdikas Sakke (Josh Gad / Antti Lang) sekä epävarma Pommi (Danny McBride / Joonas Saartamo). Kolmikosta vain Redin viha kumpuaa enemmän sisäisenä katkeruutena Saken ollessa pidättelemätön vauhtijalka ja Pommin kirjaimellisesti räjähtäessä vasten tahtoaan. Paheet kuitenkin kääntyvät koko lintuyhteisön eduksi katalien possujen seilatessa saarelle munavarkaisiin ja, kuten arvata saattaa, yhteisön hylkiöt nousevat sankareiksi. Hauskasti elokuva itsekin tiedostaa tarinansa olevan jokseenkin ennalta arvattava, eikä sikojen todellisia motiiveja lintujen suhteen katsojilta peitellä.

Vihaisen Rediin on hankala samaistua raivon yltyessä pahimmillaan lapsen potkimisen tasolle. Vihan syitä selitetään arkipäivän vastoinkäymisillä sekä parin lauseen taustatarinalla lapsuudesta, mutta syvempi tunneside ja välinpito elokuvan hahmoja kohtaan jää uupumaan. Redin mukana pyörivät koomiset kumppanit ovat hahmoina kepeämpinä ongelmistaan huolimatta, mutta kauttaaltaan elokuvasta uupuu kaiken kohkaamisen ja komedian keskeltä inhimillisyys.

Hektisen toimintansa Angry Birds tekee kuitenkin värikylläisesti ja tyylillä. Elokuva tuntuu pääsevän kunnolla vauhtiin vasta kolmannessa näytöksessään, kun peleistä tuttu ritsalla sikoja vastaan sotiminen laukaistaan käyntiin. Rakennusten räjähdellessä ja sikojen ujeltaessa vitsejä viljellään myös nopeammalla tahdilla, jolloin koko tilanteen järkevyyttä ei pysty enää kyseenalaistamaan vaan mukana tulee naurettua useammallekin heitolle. Tilannekomiikan ja peleistä napattujen ideoiden sekaan ujutetaan aikuisille viittauksia populaarikulttuurin. Pissaa ja kakkaa viskellään myös ajoittain pitkin elokuvaa, jonka huumoriarvo auennee iästä huolimatta.

Ekstrojen puolella mukana on vähän jokaiselle jotakin: lapsia kiinnostanee eniten muutama lyhytelokuva ja poistetut kohtaukset, aikuisille mukana on pieniä dokumentteja hahmojen ja maailman suunnittelusta. Erikoisimpia lisätäkyjä ovat Angry Birds -teemaiset tanssi- ja askarteluohjeet, sekä elokuvan säveltäjä paukuttamassa sahoja ja kassakoneita tunnusmusiikkeja tehdessään. Lopputeksteistä voi myös napata lisäkentän Angry Birds Action -mobiilipeliin, jota hyödynnettiin jo teatterinäytöksissäkin. Nuorimpia ajatellen ekstroja ei valitettavasti ole puhuttu tai tekstitetty suomeksi.

Angry Birds on elokuvana ennen kaikkea hauska. Elokuvan idean huomioiden absurditkin vitsit istuvat sekaan. Jos syvällisempää opetusta haluaa etsiä, ei vihan ja väkivallan kautta löytyvä ratkaisu voittoon ole moraalisesti toivottavin opetus mitä animaatioissa on nähty. Vaikka tunneside jääkin olemattomaksi, ei ainakaan viihdearvossa ei ole nokan koputtamista.