Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Fear the Walking Dead

Fear the Walking Dead, 2. kausi

Pienemmällä budjetilla ja se näkyy

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Walking Dead -sarjan yllättävän suosion saattelemana sarjan tekijät näkivät mahdollisuuden helppoihin lisätienesteihin. Alkuperäisen zombimaailmanlopun kylkeen kyhäiltiin toinen televisiosarja, joka keskittyy samaisen maailmanlopun alkutekijöihin. Fear the Walking Deadin ensimmäinen kausi tarkasteli nykysivilisaation tuhon ensiaskeleita epätäydellisten uusioperheiden kautta. Kuusiosaisen kauden ensimmäiset jaksot olivat varsin hitaasti eteneviä ja The Walking Deadia seuranneille hieman mielenkiinnottomia: lopputulos maailman suhteen on jo tiedossa. Kaksi viimeistä jaksoa kuitenkin saivat jo vähän tuulta alleen, kun elävien kuolleiden massat alkavat täyttää katuja öristen.

HQ

Kuin pakottavana tarpeena pitää ensimmäisen kauden viimeisissä jaksoissa käynnistynyttä toimintaa yllä, toinen kausi käynnistyy suoraan ryminällä. Sarjan ydinryhmä pyrkii pääsemään zombieita pullollaan olevalta rannalta Abigail-nimiseen laivaan, joka keinuu pienen matkan päässä merellä yöllisessä aallokossa. Sitä ei koskaan paljasteta, miten ensimmäisen kauden seesteinen ja surullinen päätös muuttui kakkoskauden avaavaan rymistelyyn. Tällaiset ärsyttävät hyppyleikkaukset tuntuvatkin olevan yksi kauden ominaisuuksista. Useammassa jaksossa hahmot petaavat toimintaa, jonka jälkeen siitä hypätäänkin jo seuraavaan kohtaukseen eikä katsojalle kerrota, mitä välissä on tapahtunut.

Toista kautta piinaa myös hahmojen epälooginen käytös ja epäuskottavat kasvutarinat. Nysveröistä seinäruusuista kasvaa yllättäen pelottomia zombietappajia jaksojen välissä. Osa hahmojen tekemistä ratkaisuista on niin absurdeja, ettei niitä voi kuitata pelkällä nuoruuden naiivisuudella. Kyseessä on selkeästi vain laiska tapa saada tarinaa eteenpäin, joihin kuuluvat myös päähahmojen yllättävät kuolemat. Kuolemat tehdään niin epämääräisesti, ettei katsojalle jää selkeää kuvaa, mitä hahmoille oikein tapahtui tai miksi hän ei ole enää mukana. Näin on ehkä toimittu mahdollisen henkiin herättämisen nimissä.

Fear the Walking Dead

Lupaavasti ja mielenkiintoisesti miljoonakaupungin kupeeseen sijoitetun sarjan toinen kausi laitetaan palamaan säästöliekillä ympäristönsä suhteen. Hahmojen lipuessa veneellään kohti Etelä-Amerikan rajaseutuja pilvenpiirtäjistä ei ole tietoakaan. Katsojat pääsevät todistamaan maailmanloppua harmillisesti joutomaan lisäksi vain studiolavasteisiin kyhätyistä hökkelikylistä, ja rannan tuntumassa olevasta isosta hotellista. Muutenkin potentiaalia tarinan puolesta olisi ollut tarkastella lähemmin juuri noussutta zombieuhkaa, ja kuinka ihmiskunta siihen reagoi. Toinen kausi kuitenkin ohjaa tarinaa alkuperäisen The Walking Dead -sarjan suuntaan, jossa zombiet ovat taka-alalla, ja uhka päähahmoille nousee muista ihmisryhmistä. Tämän lisäksi zombien vähyys ja lentävän veren määrä kielii pienemmästä budjetista.

Tämä on mainos:

Vauhdilla alkanut kausi alkaa rauhoittumaan jo ensimmäisen jakson puolivälin jälkeen kokien joutokäynnin turhuuden pahimmillaan kuudennen jakson aikana. Tässä vaiheessa kausi on kuitenkin vasta alle puolivälissä, joten menoa vielä riittää. Paikkoja ja tapahtumia vaihdellaan kohtuullisesti, jotta mielenkiinto juuri ja juuri säilyy, turhimmista käänteistä tai epäuskottavimmista tapahtumista huolimatta. Loppua kohden toinen kausi sentään ryhdistäytyy sisällön syvyyden ja tapahtumien mielenkiinnon puolesta nitoen yhteen selkeät lähtökuopat kolmoskaudelle. En kuitenkaan jää odottamaan tulevaa kovin innostuneesti.

15 jakson lisäksi kakkoskauden blu-ray-julkaisussa on lisämateriaaleina jokaisesta jaksosta muutaman minuutin making of -dokumentti, joka keskittyy lähinnä yksittäiseen jaksossa nähdyn tapahtuman tekemiseen. Näiden dokumenttien lisäksi mukana on vielä erillinen 15-minuuttinen lyhytelokuva. Tämä Flight 462 -nimeä kantava lyhytelokuva ei näytä mitään mullistavaa, mutta selittää uuden hahmon historian lisäksi hauskasti yksittäisen tapauksen kulkua, mikä on osana sarjan päätapahtumia.

Fear the Walking Dead
Fear the Walking Dead
Tämä on mainos:
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä