Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
The House

The House

Minimalistinen kauhuelokuva ei säväytä

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

The House on norjalainen kauhuelokuva, joka on puitteiltaan hyvin minimalistinen. Valitettavasti leffa epäonnistuu hitaasti kasvavan jännitteen luomisessa. Tämän seurauksena loppuratkaisu ei myöskään tavoita sitä tunnetilaa, jota se selvästi on katsojassa tavoitellut.

HQ

Toisen maailmansodan aikana Norjaa miehittää Hitlerin Saksan armeija. Kaksi saksalaista sotilasta ja yksi norjalainen vangiksi jäänyt sotilas ovat eksyneet erämaahan. Talvisen tarpomisen päätteeksi he löytävät mäen päällä nököttävän omakotitalon. Erikoista on, ettei talossa tunnu asuvan ketään, vaikka valot ovat päällä ja hellalla porisee lämmintä ruokaa. Sitten alkaa tapahtua kummia, ja puolentoista tunnin jälkeen elokuva loppuu.

The Housessa on selkeä tarina, joka etenee omaa ennalta arvattavaa polkuaan alusta loppuun. Ongelmana on, ettei ohjaaja onnistu luomaan hiljalleen kasvavaa jännitettä, mikä on keskeinen edellytys tällaisten leffojen menestykselle. Koko elokuvassa on vain kourallinen näyttelijöitä, jolloin katsojalle olisi pitänyt välittää eri hahmojen persoonat ja vaikuttimet paljon selkeämmin. Nyt kyseessä on vain muutama sotilas, jotka ahdistuvat paikallisessa talossa pyöriessään. Toisin sanoen katsojaa ei kiinnosta henkilöhahmojen kohtalo siinä kummallisessa tilanteessa, johon he ovat joutuneet.

Teknisesti The House on toteutettu hyvin. Ajoittain häiritsee liiallinen heiluvien lähikuvien käyttö, mutta toisaalta se on odotettavaa ottaen huomioon, että kuvaus on tehty jokseenkin ahtaan talon sisätiloissa. Valon ja varjon leikkiä on hyödynnetty, mutta siinä ei onnistuta riittävän hyvin. Liian usein näkymä on vain mustaa ja heiluvaa, eikä katsojalla ole riittävää käsitystä ruudun tapahtumista. Kauhua koettaa parhaansa mukaan luoda iskevä musiikki, joka on ehkä koko leffan paras osuus. Valitettavasti ajoittaiset huippuhetket musiikillisesti eivät kykene kannattelemaan koko elokuvaa.

Näyttelijäntyö ja puvustus ovat nekin hyvää tasoa. Kaikki näyttää aikakaudelle tyypilliseltä, ja ihmiset eläytyvät rooleihinsa onnistuneesti. Kielenä The House käyttää vuoroin saksaa, vuoroin norjaa ja vuoroin englantia. Tällainen näennäinen sekamelska ei häiritse elokuvan seuraamista, vaan päinvastoin lisää niin sanottua siellä olemisen tuntua.

Tämä on mainos:

Lisämateriaaleina tarjoillaan joukko trailereita, joten mitään sen ihmeempää lisätietoa juuri nähdystä kauhuilusta ei ole tarjolla. The House on tarinaltaan kelvollinen ja toteutukseltaan hyvä. Pahimmiksi sudenkuopiksi muodostuvat kasvavan jännitteen puuttuminen ja henkilöhahmojen jääminen yhdentekeviksi toimijoiksi.

The House
05 Gamereactor Suomi
5 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
The House

The House

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Minimalistinen kauhuelokuva ei säväytä



Ladataan seuraavaa sisältöä