Bad day to go fishing
Uruguay ei ole se todennäköisin leffamaa, mutta vielä epätodennäköisempää on löytää suomalainen voimamies uruguaylaisen elokuvan toisesta pääosasta. Kun elokuva on vielä kaikenlisäksi hyvä, on selvästi aika avartaa omia maisemiaan.
Bad day to go fishing kertoo Etelä-Amerikkaa kiertelevästä voimamiehestä (Ahola) ja tämän lipevästä managerista (Piquer). Molemmat ovat ohittaneet elämänsä huippuhetket jo aikaa sitten, eivätkä nämä managerin tapauksessa varmaan koskaan olleetkaan erityisen huikeita. Asenteella pääsee toki pitkälle, mutta kun voimamies alkaa rykiä pahanlaisesti, ja pienen Santa Marian kaupungin väki osoittautuu odotettua nokkelammaksi, alkaa kekseliäämpääkin miestä huolestuttaa.
Kuten monet eteläamerikkalaiset elokuvat, tämäkin on täynnä lämpimiä värejä ja komeita otoksia. Silmä lepää täyteläisissä asetelmissa, ja tämä tuleekin tarpeeseen, koska lyhyestä kertomuksesta muokattu pitkä elokuva kärsii sisällöllisestä vähäverisyydestä. Tarina on hyvä, mutta se on ripoteltu pala palalta paljon pidempään kokonaisuuteen.
Onneksi näyttelijänsuoritukset paikkaavat osaltaan tätä ohuutta, ja sekä Piquer että Ahola ovat oivallisia omissa rooleissaan. Vaikka suomalaiseen korvaan Aholan Formula-englanti voikin kaikessa tuttuudessaan hieman särähtää, tekee tämä silti mainion suorituksen hiljaisena jättiläisenä jonka olemus syvenee koko elokuvan ajan.
Bad day to go fishingissä on siis hyvät ja huonot puolensa, mutta kokonaisuutena päädytään plussan puolelle. Se on kiireettömän sunnuntain fiilistely, traaginen veijaritarina jossa on ripaus Coenin veljeksiä, sekä ehkä myös hyppysellinen Kaurismäkeä.
DVD on vailla ekstroja, joka on harmi, eikä kuvan laatu ole aina parhaimmillaan. Etenkin hämärissä kohtauksissa syvimmät varjot palavat tyystin puhki.
| Arvosanamme: | 8/10 |
- Elokuvayhtiö:Cinema Mondo
- Lajityyppi:Draama
- Ohjaaja:Alvaro Brechner
- Näyttelijät:Jouko Ahola
Gary Piquer
Antonella Costa





















































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









