Mä oon mikä oon

Jorge Michel Graun esikoisessa kriisi syntyy, kun perheen erityisruokavaliosta yleensä huolehtinut isä jääkin matkalleen. Vanhus lakaistaan maisemia pilaamasta ruumishuoneelle, jossa tämän mahalaukusta löytynyt yllätys herättää poliisien huomion. Samaan aikaan kotona hätä ja ahdistus alkavat kasaantumaan. Poikien pitäisi astua isänsä kenkiin, mutta onko tällainen koskaan ongelmatonta?

Nyt ei olla Teksasissa eikä moottorisaha soi. Elokuvan perhe koostuu karikatyyrien sijaan uskottavista ihmisistä joilla on omat ongelmansa, ihmissyönnin lisäksi. Koko leffaa luonnehtiikin painotus satiirin värittämään arkirealismiin joka tekee siitä osaltaan niin vakuuttavan.

Kyseessä on parhaan kauhun tapaan sosiaalinen kommentaari yhteiskunnallisista ongelmista jotka vaivaavat Meksikoa ja koko maailmaa. Köyhyys ja marginalisoituminen ovat selvästi elokuvan keskiössä, ja vaikka kannibaaliperheellä onkin omat rituaalinsa, ei heidän pöydässään varmaankaan nähtäisi usein lihaa ilman tätä epätavallista ateriavalintaa.

Elokuvan realismi menee aina niinkin pitkälle että taustamusiikkia siinä ei juurikaan kuulla. Se ei tästä huolimatta nojaa siihen kameranheilutteluun johon monesti turvaudutaan "todellisuutta" etsiessä. Otokset ovatkin päinvastoin rauhallisia, ilman kikkailua.

Vaikka kyseessä on edustava ensiohjaus, voi Mä oon mikä oon olla hieman hidastempoinen ja koreilematon joillekin katsojille. Itse jäin kaipaamaan syvempää kurkistusta perheenjäsenten taustoihin, ja siihen kuinka näiden välit olivat päässeet näin tulehtumaan. Ehkä hyvään alkuun päässyt ohjaaja avaa meille tätä menneisyyttä jossain tulevista elokuvistaan.