Elokuva-arvio

Blu-ray: Winter's Bone

Kirjoittaja: Mika Sorvari

Ozarkit ovat Yhdysvaltojen omintakeisimpia alueita, ja sen väki tunnetaan yksinkertaisesta elämäntavastaan, köyhyydestään, sekä ulkopuolisten kuten virkavallan vastaisuudesta. Kun Ree Dollyn isä katoaa ja jättää takuumaksut napsahtaneen äidin ja kolmen alaikäisen niskoille, on tällä puolellaan vain oma päättäväisyytensä.

Jennifer Lawrence on saattanut tehdä uransa parhaan roolin 20 vuoden iässä. Hän on täysin uskottava 17-vuotiaan Reen saappaissa, karujen vuorien kasvattina jonka maailmassa orava on arkiruokaa ja lapset oppivat metsästämään monesti ennen kuin lukemaan. Jennifer pokkasikin suorituksestaan häkellyttävät yhdeksän palkintoa, sekä 18 ehdokkuutta vielä näiden lisäksi.

Winter's Bone

Toinen pääosanesittäjä Winter's Bonessa on ehdottomasti Ozarkien luonto. Maisemat muistuttavat osin Suomesta, mutta kyseinen seutu tuli aikanaan ankarasti tukkibisneksen raiskaamaksi, ja se kuorittiin lähes kaikesta hedelmällisestä maasta. Tämä pakotti asukkaat joko muuttamaan tai pysymään metsästäjä-keräilijöinä samalla kun muu maailma jatkoi kehittymistään. Marihuanan kasvattaminen tuli jossain vaiheessa mukaan kuvioihin, ja sitä seurasi metamfetamiinin kokkailu, joka onkin nyt alueen johtavia ongelmia, ja olennaisena osana elokuvan juonta.

Ozarkit eivät silti olisi mitään ilman asukkaitaan, joita onkin poimittu mukaan elokuvan pienempiin rooleihin. Tiettyjä asioita ei vain voi väärentää, ja aitous paistaa paikallisten olemuksesta rikastaen elokuvan tunnelmaa. Ns. oikeat näyttelijät kuten palkittu John Hawkes eivät onneksi jää näistä paljoa jälkeen.

Winter's Bone

Winter's Bone on sekä todella tiivistunnelmainen draama että kurkistus kulttuuriin joka on totaalisen vieras useimmille kaupunkilaisille (sekä maalaisille). Se ei ole aiheestaan huolimatta pelkkä kurjistelu, vaan antaa tilaa myös pienelle toivonpilkahdukselle kaiken karuuden keskellä. Se on myös harvinainen esimerkki elokuvasta joka on yhtä hyvä tai parempi kuin lähdeteoksensa, jonka tässä tapauksessa kirjoitti Daniel Woodrell.

Sundancen elokuvafestivaaleilla Winter's Bone palkittiin vuoden parhaana elokuva, eikä syyttä. Jos se ei onnistu koskettamaan sinua jollain tasolla, olet hyvin mahdollisesti kuollut.

Winter's Bone

Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Arvosanamme:10/10
Info
  • Elokuvayhtiö:
    Pan Vision
  • Lajityyppi:
    Draama, Jännitys
  • Ohjaaja:
    Debra Granik
  • Näyttelijät:
    John Hawkes
    Jennifer Lawrence
  • Julkaisupäivä:
    09 kesäkuu 2011
Winter's Bone

20 uusimmat ohjelmat traileria:

Argo - Trailer 1
2012-05-14

Catch .44 - Trailer
2012-05-02

Safe - Trailer
2012-05-02

Red Lights
2012-04-04

Lockout - Trailer 4
2012-04-03

Lockout - Trailer 1
2012-03-21

Brave - Trailer
2012-02-24

Iron Sky - Trailer
2012-02-14

Wrath of the Titans
2012-02-13

Project X - Trailer
2012-02-13

Man On A Ledge - Film Trailer
2012-01-25

Man On A Ledge - Film Trailer

Mission: Impossible - Ghost Protocol Trailer
2012-01-25

Mission: Impossible - Ghost Protocol Film Trailer

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 9% Diablo III
  • 30% Max Payne 3
  • 61% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600