Mortal Kombat (1995)

Elokuva on kestänyt aikaa yllättävän hyvin, mikä johtunee tarinan äärimmäisestä yksinkertaisuudesta. Paha ulottuvuus nimeltä Ulkomaailma haluaa saada maapallon itselleen. Tämä tapahtuu voittamalla 10 kertaa peräkkäin turnaus nimeltä Mortal Kombat. Elokuva on erittäin uskollinen pelien tarinalle. Juuri siksi leffa on säilyttänyt kultareunaisen asemansa pelisarjan fanien keskuudessa kaikki nämä vuodet.

Rainan rakenne on erittäin suoraviivainen: puolituntisen esittelyjakson jälkeen tarjoillaan taisteluja toisensa perään. Tämä ei haittaa, koska kerronnan painopiste on tarinan sijasta muutamassa avainhenkilössä. Erityisen paljon puidaan heidän motiiveitaan osallistua turnaukseen. Elokuva on upeasti lavastettu, ja tarinan reikäisyyden antaa anteeksi maisemia katsellessaan.

Keskusrooleissa ei ole niminäyttelijöitä, mikä on hyvä ratkaisu. Shaolinin munkki Liu Kangia näyttelevä Robin Shou on upeaan kuntoon pumpattu Bruce Lee -imitaatio. Oma suosikkini on kuitenkin Linden Ashby toimintatähti Johnny Cagena. Bridgette Wilson äksynä Sonya Bladena on vastaavasti erittäin lattea roolissaan. Mielenkiintoa kasvattamaan on pestattu Christopher Lambert ukkosenjumala Raideniksi. En vielä 15 vuoden jälkeenkään kykene näkemään miehessä sitä, mitä hän esittää: minulle Lambert on aina Highlander eikä Raiden. Toinen suurempi nimi on Bond-tyttö Talisa Soto, jonka kauneus puree vielä tänäkin päivänä prinsessa Kitanan roolissa. Selkeästi epäonnistunein hahmo on Sonyan ohella nelikätinen jättiläinen Goro, joka näyttää kumiselta nukelta. Se johtuu varmaankin siitä, että Goro on elokuvassa kuminen nukke.

Raina teki aikoinaan vaikutuksen taistelukohtauksillaan. Tuolloin länsimaiset elokuvat eivät vielä käyttäneet Hong Kong -rainojen koreografioita yhtä laajalti kuin nykyään. Juuri tappeluissa suorastaan viljellään pieniä viittauksia peleihin. Nuorempana niiden kaikkien löytäminen oli suorastaan pakollista, mikäli mieli säilyttää "hyvän jätkän" maineensa.

Päivitys teräväpiirtoon näkyy sekä hyvässä että pahassa. Toisaalta on ilo katsoa loistavasti lavastettuja ympäristöjä, mutta toisaalta digitaalisten tehosteiden ikä alkaa näkyä. Tarkkuuden myötä huomaa aivan uusia yksityiskohtia: en koskaan aiemmin ollut kiinnittänyt huomiota Scorpion-ninjan kengännauhoihin.

Ajan kuluessa ikivihreän statuksen saaneet musiikkiraidat saavat Blu-raylla aivan uutta eloa. Elokuvan tunnusmusiikin lisäksi muistoihin on jäänyt Reptilen teema, joka on Traci Lordsin käsialaa. Teininä tosin tiesin mimmin jostain aivan muusta kuin musiikista.

Elokuvamaailman klassikoksi leffasta ei ole, mutta pelisarjan faneille se on silkkaa mannaa alusta loppuun. Mortal Kombat oli, ja on edelleen, pelielokuvien parhaimmistoa yhdessä Prince of Persian ja Doomin kanssa.