Elokuva-arvio

Blu-ray: 127 Tuntia

Kirjoittaja: Mika Sorvari

Danny Boylen tulkinta Aron Ralstonin kirjasta Between a Rock and a Hard Place todistaa, että on mahdollista tehdä jännittävä ja mielenkiintoinen elokuva miehestä, kivestä ja kanjonista, jonka lopun kaikki vieläpä tietävät.

127 Tuntia aloitti elämänsä alunperin dokumenttina, mutta on kaikkien onni ettei se jäänyt sellaiseksi. Vaikka elokuvan tapahtumat ovatkin pääosin uskollisia todellisuudelle, sallii sen formaatti visuaalisia kikkoja sekä poikkeamia muistojen poluille, jotka eivät vain istuisi dokumentin runkoon samalla tapaa.

127 timmar

Kuten kaikki varmasti tietävät, 127 Tuntia kertoo vuorikiipeilijä Aron Ralstonin huonosta kokemuksesta tämän lähdettyä seikkailemaan yksinään aavikolle. Elokuva onkin sangen vahva muistutus kaikille extreme-harrastajille siitä, että on aina syytä kertoa jollekulle minne on lähdössä.

James Franco esittää Ralstonia tunteella, kuten vain metodikoulukuntaan ihastunut näyttelijä saattaa. Parempi onkin, kun koko elokuva kuitenkin koetaan tämän kautta. Boyle on uskaliaasti säilyttänyt Ralstonin olemuksen lähellä todellisuutta vaikka tämä ei välttämättä olekaan omiaan herättämään suuren yleisön sympatioita. Jotkut ovat jopa kyseenalaistaneet onko elokuvalla "pointtia", koska itsevarma ja itsekeskeinen Ralston ei välttämättä kokenut suurta valaistumista kokemuksiensa johdosta.

127 timmar

Vaikka päähenkilöön ei välttämättä rakastuisikaan, täytyy silti olla melkoisen kylmä kaveri jos ei koe tiettyä empatiaa ihmistä kohtaan joka joutuu näinkin ilkeällä tavalla aavikon armoille. Boyle tuo katsojan todella lähelle Ralstonia, ja elokuvassa nähdäänkin oivallista kameratyötä sangen ahtaissa olosuhteissa. Myös kanjonin ulkopuolella kuvatut otokset ovat hämmästyttäviä, ja Utahin luonnon karu loisto on ikuistettu tavalla jota ennen sai vain IMAX-teattereissa.

A.R. Rahmanin säveltämä musiikki tukee tätä visuaalista antia, ja tuo siihen oman, hengellisemmän tasonsa. Pieniltä new age -vivahteilta ei olla vältytty, mutta sävelet vetävät tästä huolimatta katsojaa Ralstonin sisäiseen maailmaan. Muuten elokuvaan on valikoitu kerrassaan nerokkaita raitoja muun muassa Sigur Rósilta.

127 timmar

127 Tuntia on vaikuttava, vangitseva elokuva. Se voisi olla piinallinen ja laahaava kokoelma irvistelyä ja ähinää, mutta tämän sijasta se onkin monitasoinen kertomus joka staattisesta asetelmastaan huolimatta on koko ajan liikkeessä. Se ei sorru rakentamaan päähenkilöstään sankaria, eikä se myöskään koita kertoa jotain suurta ja syvällistä ihmisluonnosta. Pysyttelemällä maan pinnalla se onnistuu antamaan jotain enemmän.

Bluray-julkaisuun on liitetty joukko hyviä ekstroja, ja ohjaajan kommenttiraidan lisäksi mukana on dokumentti joka kartoittaa Ralstonin kokemusta tämän läheisten osalta. Olisikin ollut monella tapaa väärin jättää nämä kokonaisuuden ulkopuolelle, kun elokuvan perspektiivi kuitenkin lepää vahvasti kanjonissa Aronin kanssa.

Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Arvosanamme:10/10
Info
  • Elokuvayhtiö:
    SF
  • Lajityyppi:
    Draama
  • Ohjaaja:
    Danny Boyle
  • Näyttelijät:
    James Franco
    Amber Tamblyn
    Lizzy Caplan
    Kate Mara
    Clémence Poésy
  • Julkaisupäivä:
    15 kesäkuu 2011
127 timmar

20 uusimmat ohjelmat traileria:

Argo - Trailer 1
2012-05-14

Catch .44 - Trailer
2012-05-02

Safe - Trailer
2012-05-02

Red Lights
2012-04-04

Lockout - Trailer 4
2012-04-03

Lockout - Trailer 1
2012-03-21

Brave - Trailer
2012-02-24

Iron Sky - Trailer
2012-02-14

Wrath of the Titans
2012-02-13

Project X - Trailer
2012-02-13

Man On A Ledge - Film Trailer
2012-01-25

Man On A Ledge - Film Trailer

Mission: Impossible - Ghost Protocol Trailer
2012-01-25

Mission: Impossible - Ghost Protocol Film Trailer

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 9% Diablo III
  • 30% Max Payne 3
  • 61% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600