Elokuva-arvio

Paluu Yorkshireen

Kirjoittaja: Mika Sorvari

Perinteisessä vanhan ajan draamassa pyöritään isän ja pojan ongelmallisen suhteen ympärillä, muttei koskaan oikein päästä asian ytimeen.

Kirjailija Blake Morrison (Broadbent) palaa perheensä kotiin Yorkshireen, jossa hänen isänsä (Firth) on kuolemassa syöpään. Vanhat maisemat saavat Blaken muistelemaan isäänsä, ja sitä kireää suhdetta joka heillä on ollut. Isä on aina ollut juttumies, joskus suoranainen valehtelija, ja vaikuttaa myös olleen melkoisen uskoton vaimolleen. Hän tekee julmiakin jekkuja pojalleen, mutta samaan aikaan hakee tähän yhteyttä. Suuri osa elokuvasta vietetäänkin tällä muistojen polulla, ja Britannian menneisyyttä on kuvattu siinä melkoisella pieteetillä.

Paluu Yorkshireen

Tämä matka muistoihin ei kuitenkaan loppujen lopuksi tunnu johtavan oikein mihinkään. Isän ja pojan suhdetta toki kuvataan, mutta kohtauksista ei varsinaisesti muodostu tarinakaarta, ei ainakaan sellaista jolla olisi jonkinlainen ratkaisu.

Broadbent ja Firth näyttelevät roolinsa oivasti, ja elokuvan tuotannolliset puitteet ovat vertaansa vailla, mutta samaan aikaan se sortuu musiikkeineen tarpeettomaan imelyyteen. Se tuntuu olevan joltain edeltäneeltä vuosikymmeneltä; elokuva jonka kenties muistaa nähneensä lapsena televisiosta jonain hitaana sunnuntai-iltapäivänä. Suosittelenkin sitä esimerkiksi joululahjaksi vanhemmille.

Paluu Yorkshireen

Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Arvosanamme:6/10
Info
  • Elokuvayhtiö:
    FS Film
  • Lajityyppi:
    Draama
  • Ohjaaja:
    Anand Tucker
  • Näyttelijät:
    Colin Firth
    Jim Broadbent
    Juliet Stevenson
  • Julkaisupäivä:
    2011
Paluu Yorkshireen

20 uusimmat ohjelmat traileria:

Argo - Trailer 1
2012-05-14

Catch .44 - Trailer
2012-05-02

Safe - Trailer
2012-05-02

Red Lights
2012-04-04

Lockout - Trailer 4
2012-04-03

Lockout - Trailer 1
2012-03-21

Brave - Trailer
2012-02-24

Iron Sky - Trailer
2012-02-14

Wrath of the Titans
2012-02-13

Project X - Trailer
2012-02-13

Man On A Ledge - Film Trailer
2012-01-25

Man On A Ledge - Film Trailer

Mission: Impossible - Ghost Protocol Trailer
2012-01-25

Mission: Impossible - Ghost Protocol Film Trailer

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 9% Diablo III
  • 30% Max Payne 3
  • 61% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600

Gamereactor.fi

Lue Gamereactorin kuumat peliarviot, uutiset, ennakot, testit sekä monet muut.

Screenshots