Poolboy

Silmälappua käyttävä mies istuu nojatuolissa ja käy läpi yhtä menneisyyden elokuvaprojektiaan. Raina valmistui jo vuonna 1990, mutta tuotantoyhtiö antoi julkaista sen vasta nyt. Elokuva kulkee taustalla alusta loppuun miehen aina välillä sitä kommentoidessa. Poolboy siis tuntuu hieman tavallista perusteellisemmalta ohjaajan kommenttiraidalta.

Poolboyssa ei ole oikeastaan mitään tavanomaista elokuvallisessa mielessä. Silmiinpistävintä on törkeä ylinäyttely, joka on tehty tarkoituksella. Lähes yhtä selkeää on niin sanottujen klaffivirheiden viljely. Kohtauksen alussa taustalla näkyvä nainen on pukeissa, seuraavassa otoksessa täysin alasti ja lopuksi jälleen pukeissa. Elokuvan viimeisellä neljänneksellä kierrätetään kokonainen jakso uudestaan samanlaisena kuin se näytettiin leffan alussakin. Ja kaikki tämä on täysin tietoista. Poolboyssa ammattitaitoiset elokuvantekijät ovat tarkoituksella tehneet kaikki ne virheet, joita voisi kuvitella innokkaiden amatöörien tekevän.

Leffan kovin nimi on Danny Trejo pahiksen roolissa, mutta eniten ruutuaikaa saa Kevin Sorbo. Itse muistan miehen parhaiten Herculeksena niin televisiosta kuin God of War III:stakin. Muita mieleenpainuvia näyttelijöitä ei sitten olekaan, ellei sellaiseksi lasketa runsasta määrää naisten maitorauhasia. Yleisen vitsin mukaan elokuva on sitä parempi, mitä enemmän siinä näkyy tissejä. Tällaisen leffan viitekehyksessä näkökanta tuntuu ihan uskottavalta.

Yllättäen päällimmäinen fiilis Poolboyn loputtua on se, että juuri nähty pitäisi katsella uudestaan. Vajaaseen 90 minuuttiin on ahdettu tietoisten vitsien lisäksi paljon tavaraa taustalle eikä niitä kaikkia millään huomaa ensikatsomisella. Mistään klassikosta tai korkeakulttuurista on silti turha puhua. Poolboyn kaltainen älyvapaa kattaus on parhaimmillaan, kun se katsotaan pienessä sievässä ja hyvällä porukalla.