Elokuva-arvio

Identity, 1. kausi

Kirjoittaja: Markus Hirsilä

Brittiläinen TV-sarja Identity kattaa kokonaista kuusi jaksoa. Se kertoo identiteettivarkauksia käsittelevästä poliisin erikoisryhmästä. Ajatus on mielenkiintoinen, mutta toteutus kärsii itseään toistavasta toteutuksesta ja ennen kaikkea ohueksi jäävistä henkilöhahmoista. Identity olisi toiminut paremmin täyspitkänä elokuvana.

Paperilla Identity on jokaisen teknologianörtin ja CSI-fanin toiveuni. Internetin ja tietokantojen avulla joku on joutunut jostakin syystä identiteettivarkauden uhriksi. Uhrin nimissä on tehty ostoja, rikoksia ynnä muuta kivaa. Poliisit jäljittävät pahista ikään kuin haistelisivat digitaalisia jälkiä vainukoirina. TV-sarja siis yhdistää toisiinsa teknologian ylistystä, salapoliisityötä, loogista päättelyä ja takaa-ajoja. Mikä voisi mennä vikaan?

Identity, 1. kausi

Viimeistään kolmannessa jaksossa huomaa, että tarinat muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Toisin sanoen lähtökohdan mielenkiintoisuudesta huolimatta ideaa ei ole kyetty riittävästi jalostamaan käsikirjoitusvaiheessa. Tämän ehkä vielä sietäisi, jos henkilöhahmot olisivat kiinnostavia. Näin ei kuitenkaan ole. Poliisin erikoisjoukosta edes lievästi mielenkiintoinen on Aidan Gillenin esittämä John Bloom, jolla on hämärä menneisyys peitetehtävissä toimineena etsivänä. Kaikki muut tiimin jäsenet jäävät enemmän tai vähemmän puhuviksi päiksi rikosjuttujen seuratessa toistaan.

Toteutus on kaikin tavoin TV:lle sopivaa perusvarmaa tuotantoa. Missään ei ole varsinaista vikaa, mutta mikään ei myöskään erotu joukosta. Tunnelmoivaa tunnusmusiikkia lukuun ottamatta kaikki hukkuu tasaiseen harmauteen.

Identity, 1. kausi

Mielenkiintoisesta lähtökohdasta huolimatta Identity on harvinaisen mitäänsanomaton. Jopa siinä määrin, että siitä on vaikea keksiä kirjoitettavaa. Tässä minisarjassa ei ole oikein mitään, joka herättäisi sen enempää ihastusta kuin vihastustakaan. Paremmin kirjoitetuilla henkilöhahmoilla konsepti olisi saattanut toimia elokuvana.

Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Kommentteja
  • Kirjoittaja: JHR
    2011-09-08 17:11

    Oikein! Tuollanen itseään toistava tekele ei ansaitse ton isompaa arvosanaa, mikä on annettu.

     
 
Arvosanamme:4/10
Info
  • Elokuvayhtiö:
    Scanbox Entertainment
  • Lajityyppi:
    Draama, Rikos
  • Ohjaaja:
    Andy Hay/Brendan Maher
  • Näyttelijät:
    Aidan Gillen
    Keeley Hawes
  • Julkaisupäivä:
    13 heinäkuu 2011
Identity, 1. kausi

20 uusimmat ohjelmat traileria:

Argo - Trailer 1
2012-05-14

Catch .44 - Trailer
2012-05-02

Safe - Trailer
2012-05-02

Red Lights
2012-04-04

Lockout - Trailer 4
2012-04-03

Lockout - Trailer 1
2012-03-21

Brave - Trailer
2012-02-24

Iron Sky - Trailer
2012-02-14

Wrath of the Titans
2012-02-13

Project X - Trailer
2012-02-13

Man On A Ledge - Film Trailer
2012-01-25

Man On A Ledge - Film Trailer

Mission: Impossible - Ghost Protocol Trailer
2012-01-25

Mission: Impossible - Ghost Protocol Film Trailer

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 9% Diablo III
  • 30% Max Payne 3
  • 61% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600

Gamereactor.fi

Lue Gamereactorin kuumat peliarviot, uutiset, ennakot, testit sekä monet muut.

Screenshots