Pientä keskiaikaista kylää terrorisoi täydenkuun aikaan ihmissusi. Suuresta maailmasta kutsutaan paikalle asiantuntija tappamaan sutta. Gary Oldmanin tulkitsema Solomon pukeutuu purppuraan ja kertoo kyläläisille, että ihmissusi on joku heistä. Loppuaika pelätään sutta, puolustaudutaan sen hyökkäyksiltä ja pohditaan, kuka susi mahtaa olla. Ilmeisesti Twilightin velvoittamana mukaan on mahdutettu kahden miehen keskinäistä nokittelua, jossa panoksena on punaiseen viittaan pukeutuvan neidon suosio.

Avainrooleihin on tarkoituksella valittu nuoren näköisiä näyttelijöitä, mikä korostaa onnistuneesti satumaisen viatonta tunnelmaa. Amanda Seyfried suurine mollukkasilmineen istuu hienosti Punahilkaksi ja erottuu verenpunaisessa viitassaan muista kyläläisistä kuin musta mies uusnatsien vuosikokouksessa. Henkilöhahmot tuovat jatkuvasti mieleen Twilightin eikä vaikutelmaa ainakaan vähennä Billy Burken valinta Punahilkan isäksi. Itse muistan miehen nimenomaan vampyyrin ja ihmissuden välissä paistattelevan Bella Swanin isänä.

Elokuva on lavastettu upeasti. Kylä on selvästi studioon varta vasten rakennettu, mutta tällainen onnistuu vain korostamaan fantasiamaista yleisilmettä. Digitaaliset tehosteet tuntuvat riittävän uskottavilta, joskin ihmissusi näyttää muoviselta. Musiikki ei ole millään tavalla mieleenpainuvaa, joten ainakaan se ei häiritse katsomiskokemusta.

Red Riding Hood on klassinen satu muunnettuna klassiseksi ihmissusitarinaksi. Naiset ovat kauniita, miehet komeita ja kaikki muukin juuri niin fantastista, että satujuuret tulevat hyvin esille. Suuria tunteita elokuva ei herätä, mutta varsinkin miehille se on turvallinen valinta naisen kanssa katsottavaksi. Naisille raina on passeli uutta Twilightia odotellessa.