Blu-ray: Scarface
Aikanaan sekalaisen vastaanoton saanut moderni gangsterileffa on nyt kiistaton klassikko ja vankka osa popkulttuuria.
Tony Montanan tarina on yhden kuubalaisen rikollisen matka kadulta kattohuoneistoihin, kaasu pohjassa ja silmät kiinni. Tony ei ole lojaali kellekään pyrkiessään Miamin huumekauppojen kuninkaaksi, ja vaikka loputtomalla itsevarmuudella voikin päästä pitkälle, ei se kanna loputtomiin.
Nykyään yhdistelmä Oliver Stonen käsikirjoitusta, Brian De Palman ohjausta ja Al Pacinon näyttelijäntyötä saisi sukat pyörimään kenen tahansa jalassa. Saihan se toki jo aikanaankin aikaiseksi vahvoja reaktioita, mutta niistä suurin osa ei ollut aivan toivotunlaisia. Scarfacea pidettiin liian väkivaltaisena, ylilyövänä ja groteskina, ja jopa Pacinon näyttelijäntyötä mollattiin rankasti.
Nykyään elokuvien visuaalinen kieli on yleisestikin rankempaa, ja koska nuppeja on siirretty sen verran kaakkoon, on nykykatsojan helpompi päästä sisään De Palman maailmaan. Jo sen tinkimätön 80-lukulaisuus antaa sille itsessään kevyen satiirisen silauksen, ja Giorgio Moroderin syntsataustat vain vahvistavat tätä.
Al Pacinon suoritus Tony Montanana on toki äärimmäinen, mutta niin sen on tarkoitus ollakin. Tony on puhdasverinen sosiopaatti joka tavoittelee aina ja kaikessa yksinomaan omaa etuaan. Hahmossa ei ole juurikaan inhimillistäviä piirteitä, paitsi heikkouksien muodossa. Jopa silloinkin kun tämä "huolehtii" siskostaan, vaikuttaa kyseessä olevan omistushaluisuus jossa ei olla enää sukurakkauden piirissä.
Sekä Tony että elokuva käyvät maanisemmiksi kohti kuuluisaa loppuhuipennusta, mutta se on nautittava koko matkaltaan. Stonen poliittisuus on mukana käsikirjoituksessa, mutta se jää ehdottomasti toiseksi De Palman kevyen huuruisuuden yhdistyessä Pacinon tykitykseen. Lopputulos on silti edelleen tuore kiitos ehkä sen, että elokuva oli ilmestyessään aikaansa edellä.
Uuden bluray-painoksen ekstroihin on panostettu kohtuullisesti, ja mukana on lyhyitä dokumentteja sekä kuva-kuvassa -katselumuoto. Tässä esitetään haastatteluita sekä pätkiä Howard Hawksin vuoden 1932 Scarfacesta joka on sinänsä neronleimaus, koska siinä nähdään kuinka elokuvan kieli kehittyi näiden kahden version välillä. Mukana on myös hupaisa laskuri joka pitää kirjaa Tonyn lukuisista "F-pommeista" sekä leffan ruumisluvusta.
Kirjoittaja: Massieffekti2011-09-24 16:54F-laskuri? Ruumislaskuri? Ehehehe

Kirjoittaja: Weedp0wder2011-09-24 16:23yks parhaimpii leffoi ikinä ^^
| Arvosanamme: | 9/10 |
- Elokuvayhtiö:Universal
- Lajityyppi:Toiminta
- Ohjaaja:Brian De Palma
- Näyttelijät:Al Pacino
Michelle Pfeiffer
F. Murray Abraham
Steven Bauer
Mary Elizabeth Mastrantonio
Robert Loggia
Harris Yulin




















































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









