Elokuva-arvio

Erikoisjoukkue, 4. kausi

Kirjoittaja: Mika Sorvari

Kolmoskauden luovien vetojen jälkeen Erikoisjoukkue pyrkii palaamaan asiapitoisempaan linjaan, mutta onnistuu olemaan lähinnä tasapaksu.

Brittivakoojat keskittyvät tämän, sarjan neljännen kauden aikana painimaan enimmäkseen tiedustelupalveluiden ulkopuolelta tulevien vaarojen kuten maailmanlopun kulttien, rasististen kansanpuolueiden ja epäiltyjen terroristien kanssa. Sisäiseltä kähminnältäkään ei tosin taaskaan vältytä, mutta tämä ei muodosta tällä kertaa kauden pääteemaa.

Erikoisjoukkue, 4. kausi

Kauden jaksoissa ei ole valtaisaa valittamista, muttei kyllä kehumistakaan. Perinteiset yksinkertaistukset ja todella vakavissaan lausutut, mutta ontot repliikit kuuluvat edelleen sarjan arkipäivään. Ne tosin ovat tässä vaiheessa jo tuttua ja turvallista sisältöä.

Kymmenestä jaksosta vain kaksi on tällä kertaa mitenkään muistettavia, ja niistäkin toinen on jo perinteinen päähahmon nirhaaminen, joka sarjan aikoinaan alkaessa yllätti melkoisesti, mutta on sittemmin muuttunut arvattavaksi, jokavuotiseksi tempuksi. Kohtuullisen intensiivinen finaali sisältää myös tutuksi käyneen cliffhanger-asetelman.

Erikoisjoukkue, 4. kausi

Erikoisjoukkueen neljäs kausi ei siis jää historiankirjoihin, eikä varmasti muistoihinkaan kovin kauaksi aikaa, mutta ainakaan se ei sorru niihin naurettavuuksiin joihin tämä sarja ajoittain intoutuu. Sellaisenaan se on siis kelpoa keskitien kertakäyttöviihdettä genrestä pitäville.

Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Arvosanamme:6/10
Info
  • Elokuvayhtiö:
    Scanbox Entertainment
  • Lajityyppi:
    Toiminta, Jännitys
  • Ohjaaja:
    Alrick Riley
    Antonia Bird
    Jeremy Lovering
    Omar Madha
    Julian Simpson
  • Näyttelijät:
    Hermione Norris
    Matthew Macfadyen
    Keeley Hawes
    Rupert Penry-Jones
    Peter Firth
    Richard Armitage
    Miranda Raison
  • Julkaisupäivä:
    31 elokuu 2011
Erikoisjoukkue, 4. kausi

20 uusimmat ohjelmat traileria:

Argo - Trailer 1
2012-05-14

Catch .44 - Trailer
2012-05-02

Safe - Trailer
2012-05-02

Red Lights
2012-04-04

Lockout - Trailer 4
2012-04-03

Lockout - Trailer 1
2012-03-21

Brave - Trailer
2012-02-24

Iron Sky - Trailer
2012-02-14

Wrath of the Titans
2012-02-13

Project X - Trailer
2012-02-13

Man On A Ledge - Film Trailer
2012-01-25

Man On A Ledge - Film Trailer

Mission: Impossible - Ghost Protocol Trailer
2012-01-25

Mission: Impossible - Ghost Protocol Film Trailer

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 9% Diablo III
  • 30% Max Payne 3
  • 61% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600