Tekken

Tekken maalaa katsojansa eteen tavallisuudesta poikkeavan apokalyptisen maailman. Terrorisotien jälkeen maailma jaettiin erilaisten suuryritysten kesken, ja Pohjois-Amerikan hallitsijaksi jäi firma nimeltä Tekken. Nallekarkit eivät tietenkään mene tasan, ja rautaisella otteella ylläpidetyn järjestyksen alla kytee ajatus vallankumouksesta. Ihmisiä viihdyttääkseen Mishima-perheen johtama Tekken järjestää turnausta nimeltä Rautanyrkki. Jostain mystisestä syystä juuri tästä tappeluturnauksesta kehittyy väline, jolla vallankumous voidaan toteuttaa.

Tekkenin tarina on typerä, mutta toisaalta riittävän yksinkertainen: rainan maailmanjärjestys vaatii jo tarpeeksi sulattelemista. Ongelma on kuitenkin liian massiivinen henkilögalleria. Ruudulle vyöryy outoja nimiä jatkuvalla syötöllä, ja harva heistä saa pinnallista esittelyä enempää ruutuaikaa. Keskushahmoksi on valittu Jon Foon tulkitsema Jin Kazama, joka henkilökohtaisen menetyksen jälkeen liittyy tappeluturnaukseen kostonhimo silmissä kiiluen. Mies on ilahduttavan ilmeikäs ja ennen kaikkea energinen työsuorituksessaan. Tekken-imperiumin väistyvänä Mishima-pomona häärii Cary-Hiroyki Tagawa, jonka itse muistan parhaiten Mortal Kombatin Shang Tsungina. Ohjaaja Dwight Little on muutenkin Kombatinsa katsellut, sillä Mishima-vanhuksen pojan Kazuyan rooliin on pestattu Ian Anthony Dale, joka näytteli Scorpion-ninjaa Mortal Kombat: Legacy -TV-sarjassa.

Elokuva etenee pääsääntöisesti sujuvasti ja johdonmukaisesti, mutta aloitus on sanalla sanoen kehno. Apokalyptisen maailmanjärjestyksen aivan liian nopean esittelyn jälkeen ohjaaja on liittänyt kaksi täysin erilaista kohtausta yhteen nopeilla leikkauksilla. Tulos on puhdas pannukakku. Kenen mielestä seksikohtauksen ja väkivaltaisen teloituksen linkittäminen on ollut hyvä idea?

Taistelukohtaukset suorastaan pursuavat energiaa. Nopeat otokset seuraavat toistaan, kamera liikkuu näyttelijöiden mukana ja vaikutelmaa vahvistetaan adrenaliinintäyteisellä musiikilla. Pisteenä iin päällä on taistelijoiden tuulennopea liikehdintä. Toivottavasti näemme tulevaisuudessa enemmänkin Jon Foon akrobatiaa: jamppaa katsoessa tekee mieli lähteä itse urheilemaan. Erittäin positiivista ja epätavallista on, että erilaisten taistelulajien väliset tyylierot havainnollistuvat tappelukohtauksissa.

Kovinkaan paljoa ei Tekken-elokuvasta käteen jää tarinan puolesta, mutta katsomiskokemus on silti positiivinen. Voisin lähteä tästä lenkille tai puntille itsekin, ja ehkä kaivaa hakamatkin vaatekaapista.