Uusi Sherlock, 1. kausi

Sherlock Holmesin nimi yhdistyy minulle erottamattomalla tavalla näyttelijä Jeremy Brettiin, joka esitti hahmoa Granadan vuonna 1984 alkaneessa, 41 jaksoa kestäneessä televisiosarjassa. Olen aina verrannut kaikkia muita Sherlockia esittäneitä yli seitsemääkymmentä näyttelijää häneen, ja lähes aina nämä ovat vetäneet lyhyemmän korren. Nyt hän on kuitenkin saanut arvoisensa Benedict Cumberbatchistä.

Siinä missä Brett oli paras klassisen kuivakka Holmes, ottaa Cumberbatch nyt itselleen parhaan modernin Holmesin tittelin. Hän on yhtä aikaa sekä maaninen nero että sosiaalisesti kömpelö tolvana, joka pystyy päättelemään jonkun henkilöhistorian tämän solmiosta, muttei käsitä ihmissuhteista tuon taivaallista. Toisin sanottuna hän on Asperger-sukupolven toimintasankari.

Uuden Sherlockin takana ovat Steven Moffat (Doctor Who) ja Mark Gatiss (The League of Gentlemen), jotka molemmat tunnetaan terävistä ja ratkiriemukkaista käsikirjoituksistaan. Moffat on aiemmin luonut myös uusversion Tohtori Jekyllin tarinasta televisioon, mutta Uusi Sherlock on tätä huomattavasti onnistuneempi teos.

Cumberbatch saa Watsonikseen Martin Freemanin, jonka hahmo on alkuperäisen Watsonin tapaan haavoittunut Afganistanin sodassa. Esikuvansa tavoin hän myös kirjaa ylös Holmesin tutkimukset, joskin päiväkirjojen sijasta hän kirjoittaa niistä terapeuttiseksi tarkoitettuun blogiinsa, 2000-luvulla kun ollaan. Hän toimii samalla samaistumispisteenä katsojille, koska Holmes itsessään on tyylipuhtaasti kylmä ja etäinen kaiffari.

Uusi Sherlock on nautittavaa katsottavaa. "Jaksot" ovat enemmänkin täysimittaisia elokuvia, ja niitä on tehty tunteella ja rakkaudella. Ne ovat visuaalisesti sliipattuja, ja näyttelijäntyö on laadukasta alusta loppuun saakka. Päähenkilöiden lisäksi sarjassa nähdään monia mainioita sivuhahmoja, muun muassa Gatissin tulkitsema velipoika Mycroft Holmes, joka toteuttaa omaa nerouttaan politiikan hämärämmällä puolella.

Rankasta modernisoinnista huolimatta sarjan tarinoissa on säilytetty Sherlock Holmesin fiilis, ja vaikkeivät juonet aina olekaan niin ilmatiiviitä kuin voisi toivoa, eivät ne myöskään sorru pahaan hölmöilyyn. Kyseessä onkin näin onnistunut ja jännittävä uusi tulkinta klassisesta hahmosta.