Sons of Anarchy, 1. ja 2. kausi

Sons of Anarchy Motorcycle Club, Redwood Original eli lyhyesti SAMCRO on kuvitteellista Charmingin kaupunkia hallinnoiva jengi Pohjois-Kaliforniassa, joka hankkii lisätuloja muunmuassa laittomasta asekaupasta. Jengiä puolestaan hallinnoi Clay Morrow (Perlman) "muijansa" Gemman (Sagal) kanssa, mutta tämän poikapuolella Jaxilla (Hunnam) on omat ideansa siitä mihin jengiä pitäisi kehittää. Kyseessä onkin siis vähän erilainen perhedraama.

Pidin sarjan alussa Hunnamia liian kevyenä valintana Jaxin rooliin, johtuen lähinnä sarjan sangen värikkäästä ja vahvasta hahmogalleriasta. Erityisesti murisevan Perlmanin olemus on omiaan peittämään kainommat äänet alleen, mutta toisen kauden loppuun mennessä Hunnam on onneksi kasvanut sekä näyttelijänä että ihmisenä täyttämään roolinsa vaatimat raamit.

Perlman ja Sagal ovat puolestaan upea ja uskottava pariskunta, johon tuo pikantin lisänsä se, että Sagal esitti aikoinaan myös toista tunnettua matroonaa eli Peggy Bundya sarjassa Married with Children.

Sons of Anarchyssä ei juurikaan nähdä heikkoja hahmotulkintoja, sillä näyttelijävalinnat on tehty kautta linjan oivallisesti. Sarjassa on muutenkin havaittavia yhtäläisyyksiä The Shieldiin, olihan sarjan luoja Kurt Sutter myös usean Shieldin jakson kirjoittaja sekä ohjaaja. Kuten Shieldissäkin, Sutter ottaa jälleen myös näyttelijänmanttelin ylleen.

Sons of Anarchyn ensimmäinen kausi käytetään paljolti hahmojen esittelyyn ja pelinappuloiden asetteluun paikalleen. Punaiseksi langaksi muodostuu Jaxin halu muokata jengiä enemmän siihen suuntaan kuin mitä hänen isänsä, joukon alkuperäinen päämies alunperin halusi. Clay on kuitenkin sotaisampi johtaja ja tiukasti kiinni rikoskuvioissa. Nämä vetävätkin jengiä pikkuhiljaa syvempiin vesiin.

Ensimmäisen kauden vierailevana tähtenä nähdään Shieldissä Dutchia esittänyt Jay Karnes, joka nyt palaa ruudulle Jaxin tyttöystävää vaanivana eksänä. Karnes ottaa kaiken irti hänelle kirjoitetusta, astetta synkemmästä hahmosta ja osoittaa taas kuinka hänessä on ainesta todella intensiivisiin suorituksiin.

Karnesin haastaa tosin sangen pahasti kakkoskauden vieraileva tähti, Henry Rollins. "Ikääntyvä alternatiivi-ikoni" on laitettu nerokkaasti esittämään vakaumuksellista uusnatsia, eli itsensä totaalista peilikuvaa. Rollins on silti kuin valettu rooliinsa vahvalla fysiikallaan ja muistettavilla piirteillään, ja hän onnistuu luomaan hahmon joka on kaikessa fanaattisuudessaan ymmärrettävä ja inhimillinen, joskaan ei ollenkaan mukava mies. Yleensä pikaisissa pikkuosissa nähty laulaja/kirjailija/näyttelijä pääsee tässä aiempaa paremmin oikeuksiinsa.

Sarjan toinen kausi noudattaa selvästi Shieldistä tuttua kaavaa, elikkä ruuveja kiristetään jatkuvasti enemmän ja enemmän. Vauhti kiihtyy ensimmäisestä kaudesta, ja panokset kasvavat jengin joutuessa vastakkain vaikutusvaltaisen white power -liikemiehen kanssa. Myöskään oma tupa ei ole maagisesti järjestynyt, ja jännitteet vain kasvavat kerhon sisällä. Lisäksi Charmingin poliisivoimien uhkaava sukupolvenvaihdos hiipii jatkuvasti lähemmäksi vanhan, kerholle uskollisen pomon hiipuessa syöpäänsä.

Sons of Anarchy on siis sangen mukaansatempaava sarja, mutta se lähtee käyntiin hieman hitaasti. Itse vakuutuin oikeastaan vasta ensimmäisen kauden loppupuolella sen laadusta, eikä se ole aivan yhtä tiukkaa tavaraa kuin useasti mainitsemani The Shield. Se on silti ehdottomasti massan yläpuolelle nouseva tv-draama, joka kerran saatuaan katsojan huomion myös pitää sen otteessaan. Monisäikeiset juonet jatkuvat kausien lävitse, ja mielenkiintoisista hahmoista paljastuu jatkuvasti uusia tasoja. Jos sarja ei ole entuudestaan tuttu, kannattaa tämä kahdeksan DVD:n tuplapaketti ehdottomasti poimia talteen.