Elokuva-arvio

Blu-ray: Kung Fu Panda 2

Kirjoittaja: Mika Sorvari

Po ja kumppanit pääsevät taas pelastamaan Kiinaa, entisten hallitsijoiden harhautuneen jälkikasvun palatessa kaappaamaan vallan uuden tykkiteknologian ja susiarmeijan avustuksella. Vaikka tukeva panda onkin nyt hyväksytty yhdeksi kung fun mestareista, on hänellä edelleen opittavaa sekä taistelulajeista että omasta menneisyydestään.

En suoraan sanottuna odottanut suuria tältä elokuvalta. Dreamworks on polkenut viihdyttävän Shrek-elokuvansa muiston suohon ontuvilla jatko-osilla, ja perinteisestihän teatterianimaatioiden jatko-osat julkaistaan suoraan dvd:lle, hyvästä syystä.

Kung-Fu Panda 2

Kung Fu Panda 2 poikkeaa onneksi näistä perinteistä totaalisesti, ja itse asiassa parantaa vauhtiaan ensimmäisestä osasta huomattavasti. Tahditus on nyt tiiviimpää, tarina on ehkä tuttu mutta aiempaa hiotumpi, ja kasvanut prosessointiteho maalaa ruudulle maisemia jotka ovat välillä tyystin hämmästyttäviä. Elokuvassa on nyt myös enemmän tunteellista syvyyttä.

Animoidut turrit eivät tietenkään olisi yhtään mitään ilman ääninäyttelijöitään. Jack Black on edelleen Jack Black, varastaen shown totuttuun tapaan esim. Angelina Jolien Tiikeriltä ja Dustin Hoffmanin Mestari Shifulta. Nyt hän tosin saa ansaittua vastapainoa Gary Oldmanin upealta Sheniltä, joka on albiinoriikinkukkona hämmästyttävän visuaalinen pahis. Oldman on täydellinen valinta Shenin ääneksi, onhan hänellä jo ennestäänkin pitkä liuta muistettavia pahiksia menneisyydessään.

Kung-Fu Panda 2

Kuten sanottua, Kung Fu Panda 2 näyttää käsittämättömän komealta. Sen peruskivenä on tietysti edistynyt tietokoneanimaatio, mutta siinä leikitellään myös perinteisen varjonukketeatterin keinoilla. Lopputulos on upea, ja koska elokuva suunniteltiin 3D mielessä pitäen, on maisemissa myös 2D-muodossa tavatonta syvyyttä ja laajuutta.

Elokuvaa oli tuottamassa kenties hieman yllättäen myös Guillermo del Toro, jota käy ilmeisesti kiittäminen joistakin sen tummemmista sävyistä. Tarina Pon alkuperästä on raflaavaa materiaalia etenkin nuoremmalle yleisölle, ja riipaisevaa katsottavaa hieman vanhemmillekin, mutta se tuo pandan hahmoon sen kaipaamaa syvyyttä ja antaa elokuvalle ensimmäisestä osasta puuttunutta tunnepohjaa.

Kung-Fu Panda 2

Kung Fu Panda 2 on siis se harvinainen parempi jatko-osa, jossa on pureskeltavaa kaikenikäisille katsojille. Jos elokuvasarja vain jatkaa tällä polulla, voi siitä olla todelliseksi haastajaksi Pixarin tuotoksille.

Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Arvosanamme:9/10
Info
  • Elokuvayhtiö:
    Paramount
  • Lajityyppi:
    Animaatio
  • Ohjaaja:
    Jennifer Yuh
  • Näyttelijät:
    Lucy Liu
    Jack Black
    Angelina Jolie
    Gary Oldman
    Dustin Hoffman
    Jackie Chan
    Seth Rogen
  • Julkaisupäivä:
    02 marraskuu 2011
Kung-Fu Panda 2

20 uusimmat ohjelmat traileria:

Argo - Trailer 1
2012-05-14

Catch .44 - Trailer
2012-05-02

Safe - Trailer
2012-05-02

Red Lights
2012-04-04

Lockout - Trailer 4
2012-04-03

Lockout - Trailer 1
2012-03-21

Brave - Trailer
2012-02-24

Iron Sky - Trailer
2012-02-14

Wrath of the Titans
2012-02-13

Project X - Trailer
2012-02-13

Man On A Ledge - Film Trailer
2012-01-25

Man On A Ledge - Film Trailer

Mission: Impossible - Ghost Protocol Trailer
2012-01-25

Mission: Impossible - Ghost Protocol Film Trailer

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 9% Diablo III
  • 30% Max Payne 3
  • 61% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600

Gamereactor.fi

Lue Gamereactorin kuumat peliarviot, uutiset, ennakot, testit sekä monet muut.

Screenshots