Elokuva-arvio

Blu-ray: Arthur

Kirjoittaja: Markus Hirsilä

Romanttinen komedia on kepeä tyylilaji, josta joko pitää tai sitten ei. Toinen lukunsa ovat elokuvat, jotka rakentuvat yhden näyttelijän soolosuorituksen varaan. Russell Brandin tähdittämässä Arthurissa yhdistyvät sekä romanttinen komedia että soolosuoritus. Itse tarina on kelvollista kamaa.

Arthur on kuin pöhkö versio Bruce Waynesta: kultalusikka suussa syntynyt miljonääri, joka ei ole eläessään tehnyt muuta kuin pitänyt hauskaa. Tiukka liikemiesäiti kuitenkin toteaa, että on tullut aika miehistyä ja ottaa vastuuta firmasta. Ensimmäinen askel on mennä naimisiin kunnianhimoisen bisnesnaisen kanssa.

Arthur

Elokuva rakentuu pitkälti neljän avainhenkilön dynamiikalle. Arthur varastaa valtaosan ruutuajasta, ja Jennifer Garnerin esittämällä bisnesnaisella on täysi työ pysytellä menossa mukana. Äidin avioliittoaikeita sotkemaan saapuu Greta Gerwigin tavismuija, johon Arthur salavihkaa ihastuu. Eräänlaisen varaäidin virkaa toimittaa Helen Mirrenin taloudenhoitaja. Jostain syystä Arthur ja mainittu taloudenhoitaja Hobson ovat ainoat henkilöt koko rainassa, jotka kehittyvät tarinan edetessä. Elokuvana Arthuria voi luonnehtia erään hulttioperijän kasvutarinaksi.

Arthur on pitkälti Russel Brandin show. Mies on jatkuvasti äänessä ja esillä, jolloin muiden täytyy suorastaan taistella paikastaan auringossa. Tästä syystä katsomiskokemuksesta saatava nautinto riippuu siitä, missä määrin Brandin touhujen tapittaminen miellyttää. Elokuvan komedialliset ainekset ovat pääasiassa dialogista peräisin, vaikka Brand kovasti yrittää Jim Carreyn tasolle fyysisessä esityksessä.

Arthur

Lisämateriaaleja on niukasti eivätkä nekään ole muuta kuin lisää samaa pelleilyä kuin itse leffakin. Ehkä katsauksien tarkoituksena on ollut alleviivata sitä, että tekijöillä on ollut aidosti hauskaa elokuvaa tehdessään.

Arthur on elokuvana "ihan jees". Arvosanaa voi nostaa yhdellä pisteellä, mikäli Russel Brandin charmi puree.

Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Arvosanamme:6/10
Info
  • Elokuvayhtiö:
    Warner Bros.
  • Lajityyppi:
    Komedia, Romanttinen
  • Ohjaaja:
    Jason Winer
  • Näyttelijät:
    Luis Guzman
    Nick Nolte
    Helen Mirren
    Jennifer Garner
    RUSSELL BRAND
    Greta Gerwig
  • Julkaisupäivä:
    02 marraskuu 2011
Arthur

20 uusimmat ohjelmat traileria:

Argo - Trailer 1
2012-05-14

Catch .44 - Trailer
2012-05-02

Safe - Trailer
2012-05-02

Red Lights
2012-04-04

Lockout - Trailer 4
2012-04-03

Lockout - Trailer 1
2012-03-21

Brave - Trailer
2012-02-24

Iron Sky - Trailer
2012-02-14

Wrath of the Titans
2012-02-13

Project X - Trailer
2012-02-13

Man On A Ledge - Film Trailer
2012-01-25

Man On A Ledge - Film Trailer

Mission: Impossible - Ghost Protocol Trailer
2012-01-25

Mission: Impossible - Ghost Protocol Film Trailer

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 9% Diablo III
  • 30% Max Payne 3
  • 61% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600

Gamereactor.fi

Lue Gamereactorin kuumat peliarviot, uutiset, ennakot, testit sekä monet muut.

Screenshots