Elokuva-arvio

Blood Out

Kirjoittaja: Markus Hirsilä

Omankädenoikeuteen turvautuvista poliiseista on tehty paljon elokuvia, joista Clint Eastwoodin Likainen Harry lienee tunnetuin. Kuluneesta juonikuviosta huolimatta uusia yrittäjiä riittää. Blood Out olisi sinällään ihan kelvollista kertakäyttöviihdettä, mutta muutama typerä moka riittää tiputtamaan rainan kategoriaan "huono".

Michael Savion on kenttätyöstä nauttiva poliisi, jonka pikkuveli on sotkeutunut jengikuvioihin. Broidi haluaa kuitenkin kuville ja pois jengistään, minkä vuoksi hänet murhataan. Michael pettyy pahemman kerran korruptoituneisiin kollegoihinsa ja soluttautuu itse jengiin hankkimaan oikeutta veljelleen. Tarina on kaiken kaikkiaan niin kliseinen ja kulunut, ettei voi kuin ihmetellä, miten tällaiselle elokuvalle on löytynyt riittävä rahoitus. Lisäksi on harvinaisen epäuskottava ajatus, että suuret rikollisjengit ratkoisivat toimivaltakiistojaan yksinkertaisessa mies miestä vastaan -tappelussa.

Blood Out

Pääosaan pestattu Luke Goss on erikoinen valinta. Itse muistan miehen Hellboy II:sta ja Tekken-elokuvasta. Gossin liikehdinnässä on jotain hyvin tunnistettavaa ja persoonallista, mutta valitettavasti elokuvan taistelukoreografi ei ole tätä tajunnut. Tappelut ovat pääosin hyvin hidastempoisia ja staattisia, kun Gossin kaltainen mies olisi parhaimmillaan juuri paljon tilaa ja akrobatiaa vaativissa kamppailuissa. Olemukseltaan hän on erittäin karismaattinen, mutta toimintasankariksi häiritsevän hintelä.

Elokuvaa mainostetaan kovasti Curtis "50 Cent" Jacksonin ja Val Kilmerin nimillä, mutta kummankin miehen roolit ovat niin pieniä, ettei niistä kannata paljoa puhua. Blood Outin naiskuva on suorastaan neanderthalilainen, koska mimmit ovat elokuvassa enimmäkseen esineisiin verrattavia katseenvangitsijoita, pulassa olevia synnyttäjiä tai rintarauhaset paljaina patsastelevia prostituoituja. Maininnan ansaitsee AnnaLynne McCord: en muista koskaan nähneeni yhtä huonosti näyteltyä seksikohtausta. Episodi todistaa ainakin sen, että naisen ilmiselvä feikkaaminen laskee tehokkaasti fiiliksiä myös elokuvissa.

Blood Out

Toimintaelokuvaksi Blood Out käyttää epätavallisen paljon lähikuvia, mikä tietysti korostaa ilmeiden merkitystä roolisuorituksissa. Harmittavasti vain Luke Goss pystyy välittämään kasvoillaan riittävästi tunnetta. Loput näyttelijät tuntuvat luottavan enemmän kehonkieleen, mikä ei tietenkään lähikuvista katsojalle välity.

Blood Out on pitkälti yhden miehen soolosuoritus, joten elokuvasta saatava nautinto riippuu siitä, miten hyvin Gossin charmi puree. Toisaalta myös naiset ovat kauniita katsoa ja maalailtu maailma kovin yksinkertainen, joten jollakin alkukantaisella tavalla raina vetoaa katsojan luolamiesvaistoihin.

Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Arvosanamme:4/10
Info
  • Elokuvayhtiö:
    FS-Film Oy
  • Lajityyppi:
    Toiminta
  • Ohjaaja:
    Jason Hewitt
  • Näyttelijät:
    Val Kilmer
    Luke Goss
    Curtis "50 Cent" Jackson
  • Julkaisupäivä:
    11 marraskuu 2011
Blood Out

20 uusimmat ohjelmat traileria:

Argo - Trailer 1
2012-05-14

Catch .44 - Trailer
2012-05-02

Safe - Trailer
2012-05-02

Red Lights
2012-04-04

Lockout - Trailer 4
2012-04-03

Lockout - Trailer 1
2012-03-21

Brave - Trailer
2012-02-24

Iron Sky - Trailer
2012-02-14

Wrath of the Titans
2012-02-13

Project X - Trailer
2012-02-13

Man On A Ledge - Film Trailer
2012-01-25

Man On A Ledge - Film Trailer

Mission: Impossible - Ghost Protocol Trailer
2012-01-25

Mission: Impossible - Ghost Protocol Film Trailer

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 9% Diablo III
  • 30% Max Payne 3
  • 61% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600