Elokuva-arvio

Blu-ray: Submarine

Kirjoittaja: Mika Sorvari

Richard Ayoaden mukaelma Joe Dunthorpen novellista on vahva todiste siitä ettei hänen repertuaarinsa rajoitu vain nörttiroolin vetämiseen ruudulla IT Crowdin Mossina.

Submarine kertoo sosiaalisista sukellusveneistä 80-luvun Swanseassa. Hieman nörtähtävä ja nuoren iän hipsterismistä kärsivä Oliver on lääpällään jokseenkin ronskiin Jordanaan, jonka kovan pinnan alla on käynnissä omanlaistaan kuplintaa. Sosiaalisesti hankalina ihmisinä nämä päätyvät jotenkin yksiin, mutta nuori rakkaus ei koskaan ole helppoa.

Submarine

Vaikka Submarinessa on pieniä kaikuja moderneista amerikkalaisista "pirtsakan erilaisista vastavirtadraamakomedioista", ovat sen juuret tukevasti Britannian mullassa, luojan kiitos. Elokuva tarjoilee omalaatuisia mutta silti täysin uskottavia henkilöhahmoja sortumatta siihen pakonomaiseen kummailuun jota mm. Wes Andersonin elokuvat ovat pullollaan. Vaikka neljättä seinää hieman rikotaankin, on ironia jätetty enimmäkseen hyllylle.

Submarinen rikkaus onkin erinomaisen käsikirjoituksen lisäksi nimenomaan sen hahmoissa ja näiden näyttelijöissä. Roberts ja Paige ovat erinomaisia sen lemmenparina, esittäen teiniromanssia sen kaikessa kömpelyydessä. Oliverin vanhempia esittävät Taylor ja Hawkins onnistuvat puolestaan tuomaan ruudulle ehkä yhden ikonisimmista brittipariskunnista koskaan, jossa isä nököttää masentuneena aamutakissaan ja äiti haikailee nuoruutensa ja naapurissa asuvan new age -gurun perään. Kyseistä gurua muuten esittää mainiosti itse Paddy Considine joka on jo itsessään syy katsoa tämä elokuva.

Submarine

Ayoade on saattanut löytää todellisen paikkansa viihdeteollisuudessa tämän elokuvan kautta. Vaikka hän onkin hilpeä näyttelijänä, on hänellä selvästi myös huomattavaa lahjakkuutta sekä käsikirjoittajana että ohjaajana. Submarine on koskettava ja hieman surumielisellä tavalla hauska draama jossa ihmiselämän eri käänteitä käsitellään rehellisesti ilman tarpeetonta mystiikkaa.

Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Arvosanamme:8/10
Info
  • Elokuvayhtiö:
    Warner Bros.
  • Lajityyppi:
    Draama, Komedia
  • Ohjaaja:
    Richard Ayoade
  • Näyttelijät:
    Noah Taylor
    Paddy Considine
    Sally Hawkins
    Craig Roberts
    Yasmin Paige
  • Julkaisupäivä:
    14 joulukuu 2011
Submarine

20 uusimmat ohjelmat traileria:

Argo - Trailer 1
2012-05-14

Catch .44 - Trailer
2012-05-02

Safe - Trailer
2012-05-02

Red Lights
2012-04-04

Lockout - Trailer 4
2012-04-03

Lockout - Trailer 1
2012-03-21

Brave - Trailer
2012-02-24

Iron Sky - Trailer
2012-02-14

Wrath of the Titans
2012-02-13

Project X - Trailer
2012-02-13

Man On A Ledge - Film Trailer
2012-01-25

Man On A Ledge - Film Trailer

Mission: Impossible - Ghost Protocol Trailer
2012-01-25

Mission: Impossible - Ghost Protocol Film Trailer

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 9% Diablo III
  • 30% Max Payne 3
  • 61% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600