Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español / Português
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä
FacebookFacebook
ELOKUVA-ARVIO

SMURFFIT

Sarjakuvataiteilija Pierre Cullifordin eli Peyon luomat Smurffit ovat pyörineet eri medioissa 1950-luvulta lähtien. Kuitenkin vasta nyt digitaalitekniikka on mahdollistanut smurffien tuomisen samaan elokuvaan oikeiden ihmisten kanssa. Lopputuloksena on perusvarma (ja samalla täysin yllätyksetön) lastenelokuva hyvällä toteutuksella.


Lumotussa metsässä asustavat kolmen omenan korkuiset smurffit. Nämä siniset elikot on nimetty persoonallisuutensa mukaan, ja heitä johtaa punaiseen nuttuun pukeutuva Pappasmurffi. Sienistä rakennettua kylää jahtaa pakkomielteisesti hieman yksinkertainen Velho Rontti-kissansa kanssa. Erinäisten vaiheiden jälkeen kourallinen smurffeja kanssa Velhon ja Rontin päätyy New Yorkiin mesoamaan. Luvassa on siis lapsille soveltuvaa kissa ja hiiri -leikkiä tavoitteenaan päästä takaisin kotiin. Jostain syystä tarina tuo mieleen kesyn version Terminatorista.

Smurfarna
Tämä on mainos:

Tarina alkaa liian vauhdikkaasti. Katsojan eteen maalaillaan kuva rikkaasta ja mielenkiintoisesta toisesta ulottuvuudesta, jonka keskellä on iso lumottu metsä. Sitten sieltä häivytäänkin juoksuvauhtia ja loppuelokuva kuluu New Yorkissa. Muuten toteutus on kaikin puolin onnistunut. Smurffit näyttävät eläviltä, ja näyttelijöiden kanssakäyminen heidän kanssaan on pääosin luonnollista. Kerronta etenee alkua lukuun ottamatta rennosti ja itsevarmasti turhaa kiirettä pitämättä. Ehkä tämä on yksi tapa alleviivata lapsia kohderyhmänä, sillä tarinaa on erittäin helppo seurata.

Tämä on mainos:

Velhoksi pestattu Simpsonien monitoimimies Hank Azaria on häiritsevän ylinäyttelevä roolissaan. Velhon tunarointi yhdessä kissansa kanssa on leffassa isossa roolissa, mutta tekemiset eivät tunnu istuvan muuhun kokonaisuuteen oikein mitenkään. Muut hahmot kehittyvät matkan aikana, mutta Velho on sama pakkomielteen vaivaama tomppeli lopputeksteihin asti. Muista rooleista mieleen jäävät lähinnä smurffien äänet. Erityisen onnistuneita valintoja ovat olleet laulaja Katy Perry Smurffiinana ja veteraaninäyttelijä Jonathan Winters Pappasmurffina. Wintersin äänessä on jotain todella autoritääristä ja lämmintä, joten tämän elokuvan jälkeen on vaikea kuvitella ketään toista äännähtelemässä Pappasmurffina.

Smurfarna

Lisämateriaaleissa on panostettu ylimääräiseen tauhkaan, sillä mukana on niin pientä peliä kuin PS3:n taustakuvaakin. Jokunen haastattelu on myös, ja niistä mielenkiintoisin paneutuu smurffien ääninäyttelijöihin.

Smurffit on kaikin puolin hienosti tehty elokuva, joka kuitenkin kärsii yllätyksettömästä ja tylsästä tarinasta. Rikkana rokassa on myös ylinäytelty Velho, mutta siihen ehtii tottua rainan kuluessa.

06 Gamereactor Suomi
6 / 10
Tämä on mainos: