Elokuva-arvio

Blu-ray: Apinoiden planeetan synty

Kirjoittaja: Markus Hirsilä

Kymmenen vuotta sitten tehty uusioversio Apinoiden planeetasta on ehkä hieman yllättäen saanut jatkoa. Ajallisesti Apinoiden planeetan nousu sijoittuu kuitenkin aikaan ennen ensimmäistä elokuvaa, mikä on ollut erittäin onnistunut ratkaisu. Raina on paitsi teknologinen taidonnäyte myös tarinallisesti mielenkiintoinen ja hyvin kerrottu.

Elokuvan nimi on lievästi harhaanjohtava. Kyseessä ei ole tarina apinoiden planeetan synnystä, vaan paremminkin kertomus Caesar-simpanssin noususta apinakapinan johtajaksi. James Francon näyttelemä Will Rodman kehittää Alzheimerin tautiin lääkettä, jota annetaan testimielessä myös muutamille apinoille. Yhden tällaisen Will ottaa lemmikikseen ja nimeää Caesariksi. Vuosia myöhemmin aikuistuva älykköapina suljetaan jonkinlaiseen kädellisten hoitolaitokseen, joka näyttää ja tuntuu lähinnä vankilalta. Caesarin kapinahenki kasvaa hiljalleen, ja lopulta hän värvää muut apinat tuekseen aloittaen vallankumouksen ihmisiä vastaan.

Apinoiden planeetan synty

Ilmeisesti kaikki elokuvan apinat on toteutettu tietokoneella, mitä ei kyllä helposti huomaa. Caesarina loistaa muistakin digihahmoista tunnettu Andy Serkis, joka ansaitsisi jo Oscarin tekemästään pioneerityöstään tietokoneavusteisissa rooleissa. Tehostetiimi on panostanut aivan erityisesti ilmeisiin, ja lopputulos havainnollistaa mielenkiintoisen asian: älykkäästi ajattelevan eläimen silmissä on jotain todella häiritsevää.

Ihmiset jäävät elokuvassa statistien asemaan, mikä on ymmärrettävää leffan aihepiirin huomioiden. Katseenvangitsijaksi on tällä kertaa pestattu mallimaailmassakin kunnostautunut Freida Pinto. Kyllähän mimmiä mielellään tuijottaa, mutta käsikirjoittajat olisivat voineet miettiä jotain mielekästä osaakin tummalle kaunottarelle.

Apinoiden planeetan synty

Tarinaa kuljetetaan hyvin eteenpäin kuvalliseen ilmaisuun luottaen. Osittain tämä on pakon sanelemaa, sillä apinoiden välisessä kommunikaatiossa ei hirveästi dialogia viljellä. Hieman yllättäen apinakapinan kehittyminen on mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin varsinainen hyökkäys elokuvan loppupuoliskolla. Harmillisesti tarina loppuu juuri, kun sen olettaisi toden teolla alkavan. Kerrankin tämä ei häiritse, vaan toivotan ilomielin jatko-osan tervetulleeksi, mikäli sellainen joskus tehdään.

Lisämateriaaleissa käydään läpi käytettyä digitaalitekniikkaa ja valotetaan Apinoiden planeetan historiaa aiheeseen tutustumattomille. Jostain syystä kaikki tuntuvat muistavan elokuvat, mutta vain harva tuntee Pierre Boullen alkuperäisen romaanin.

Apinoiden planeetan synty on ehkä paras osa koko elokuvasarjassa. Saavutus on hyvä ottaen huomioon leffan statuksen jatko-osana varsin väsyneestä aiheesta.

Apinoiden planeetan syntyApinoiden planeetan synty

Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Kommentteja
  • Kirjoittaja: Nightbringer308
    2012-01-03 00:12

    Samaa mieltä arvostelijan kanssa. Oli oikein asiallinen leffa.

     
 
Arvosanamme:8/10
Info
  • Elokuvayhtiö:
    FS Film
  • Lajityyppi:
    Science fiction
  • Ohjaaja:
    Rupert Wyatt
  • Näyttelijät:
    Andy Serkis
    James Franco
    Freida Pinto
Apinoiden planeetan synty

20 uusimmat ohjelmat traileria:

Argo - Trailer 1
2012-05-14

Catch .44 - Trailer
2012-05-02

Safe - Trailer
2012-05-02

Red Lights
2012-04-04

Lockout - Trailer 4
2012-04-03

Lockout - Trailer 1
2012-03-21

Brave - Trailer
2012-02-24

Iron Sky - Trailer
2012-02-14

Wrath of the Titans
2012-02-13

Project X - Trailer
2012-02-13

Man On A Ledge - Film Trailer
2012-01-25

Man On A Ledge - Film Trailer

Mission: Impossible - Ghost Protocol Trailer
2012-01-25

Mission: Impossible - Ghost Protocol Film Trailer

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 9% Diablo III
  • 30% Max Payne 3
  • 61% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600