Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
The Debt

The Debt

Kahteen aikakauteen sijoittuva länsiversio vuonna 2007 ilmestyneestä israelilaisesta Ha-Hov -trilleristä on sangen ammattimaisesti tuotettu ja hyvin näytelty elokuva, mutta sen viesti jää jännäämisen jalkoihin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

The Debt kuvaa kolmea Mossadin agenttia kahdessa ajassa: vuonna 1966 Itä-Berliinissä ja vuonna 1997 Tel Avivissa. 60-luvulla agentit ovat metsästämässä tosimaailman tohtori Mengelestä mallinsa ottanutta "Birkenaun kirurgia", kun taas 2000-luvun lähestyessä heistä erityisesti Rachel (Helen Mirren) nauttii onnistuneen keikan tuomasta kunniasta juutalaisen yhteisön silmissä. Rachelin tytär on juuri julkaissut legendaarisesta tehtävästä kirjan, mutta kun yksi alkuperäisestä kolmikosta kuolee yllättäen, nousevat menneisyyden haamut taas kummittelemaan.

HQ
The Debt

Minulle tämän elokuvan myi jo sen oiva kuvaus kommunistien hallitsemasta Itä-Berliinistä. Unkarissa kuvattu matka menneisyyteen on verrattoman ankea, ja hönkii ajan henkeä kovalla paineella. Se on omiaan lisäämään 60-lukuosion ahdistavuutta, johon myös elokuvan tähtikaartin nuorempi puolikas panostaa kiitettävästi.

Täytyy silti sanoa, että Jessica Chastain ei yllä nuorena Rachelina Mirrenin tasolle. Kyseessä on toki sangen korkealle asetettu rima, eikä Chastain suinkaan huono ole, mutta nämä kaksi naista ovat liian erityylisiä ollakseen sama henkilö, edes 30 vuoden erotuksella. Sama tauti vaivaa myös joukon miesvahvistuksia, vaikka nämäkin tekevät oman suorituksensa mallikkaasti.

The Debt
Tämä on mainos:

Rachel on silti elokuvan ehdoton päähenkilö, molemmissa versioissaan. Miesagentit on maalattu karkeammilla vedoilla, ja nämä pelaavat omia, vastakkaisia roolejaan ilman huolta turhasta hienovaraisuudesta. Näin Christensenin esittämä hyytävä natsitohtori Vogel nouseekin miespääosaan, ja pesee laudalta kanssanäyttelijänsä.

Näytteleminen ja maisemat ovat siis kunnossa, ja niin on pääosiltaan myös käsikirjoituskin. Sen perustavanlaatuisena ongelmana on kuitenkin toiminnan ja jännityksen painottaminen, jolloin elokuvan keskeinen moraalinen ja eettinen ydin päätyy sivuraiteelle. Erityisesti sen loppu tarjoaa jokseenkin epämääräisen ja hajanaisen ratkaisun.

The Debt

Tämä onkin harmin paikka, sillä muuten kyseessä on laadukas trilleri jota katselee aivan mielikseen. Loppu ei täysin rampauta koko kokemusta, ja kun Blu-ray sisältää myös kohtuullisen kommenttiraidan, on kyseessä ostamisen arvoinen paketti.

Tämä on mainos:
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
The Debt

The Debt

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

Sangen ammattimaisesti tuotettu ja hyvin näytelty trilleri, jonka viesti kuitenkin jää jännäämisen jalkoihin.



Ladataan seuraavaa sisältöä