Tower Heist

Bernie Madoffin talousrikoksista inspiraationsa ammentava Tower Heist tuo ruudulle Ben Stillerin ja Eddie Murphyn Rush Hour -ohjaaja Ratnerin alaisuudessa. Siinä missä tämä yhdistelmä vetää teatterit täyteen innokkaita faneja, saa se minut lähinnä varpailleni.

Murphy ei ole tehnyt oikeasti hyvää elokuvaa sitten 1980-luvun, ja Stillerin uraan kuuluu enemmän huteja kuin osumia. Lisäksi Rush Hour -sarja aiheutti lähinnä myötähäpeää ja Ratnerin X-Men -leffa oli kankaalle puristettu abortti. En siis lähtenyt katsomaan Tower Heistia kovinkaan hyvissä tunnelmissa, mutta se onnistui itseasiassa yllättämään minut, omalla vaatimattomalla tavallaan.

Elokuvan keskiössä on Manhattanilla sijaitseva, luksusasuntoja täynnä oleva tornitalo jossa tiivistyy moderni amerikkalainen feodalismi. Josh (Stiller) johtaa palvelusväen armeijaa jonka tarkoitus on pitää upporikkaiden asukkaiden elämä mahdollisimman ruusuisena, maksoi mitä maksoi. Hän on onnistunut saavuttamaan eräänlaisen lemmikin aseman tornin huipulla asuvan talousneron (Alda) silmissä, joten hän joutuukin huonoon valoon, kun kyseinen miekkonen paljastuu talousrikolliseksi joka on huijannut itselleen muun muassa palveluskunnan eläkerahaston. Järkytys saa Joshin viimein löytämään oman ihmisarvonsa, ja kasaamaan sangen sekalaisen joukon ryöväämään eläkerahat (ja hieman ekstraa) takaisin.

Vaikka Tower Heist onkin komedia, on Aldan esittämä kapitalisti uskomattoman kylmäävä hahmo vailla minkäänlaista lämpöä tai empatiaa. Joshin ryöstöretken oikeutus perustellaankin katsojille tämän kautta tehokkaasti, ja Alda nousee suorituksellaan elokuvan tähdeksi. Muut näyttelijät tuskin jäävät suorituksillaan historiaan, joskin Eddie Murphyä on kiva nähdä vauhdissa leffassa jossa ei ole yhtään pieruvitsiä.

Vitsit ovat valitettavasti muutenkin vähissä, ja Tower Heist lähtee liikkeelle todella hitaasti. Varsinaisiin ryöstöhommiin päästään vasta myöhään, ja reitti sinne on kovin rönsyilevä. Itse pidin silti tästä hitaasta alusta elokuvan loppua enemmän. Ryöstö on toki täysin todellisuudesta irrallaan, mutta siinä ei saavuteta sellaista kreisimenoa mihin elokuva kyllä taipuisi. Mieleen nouseekin että Tower Heist olisi voinut jopa toimia paremmin hieman vakavampana pätkänä.

Leffassa on hieman luokkataistelun tuntua, joka on vain tervettä nykyisessä ilmapiirissä. Mistään Wall Streetistä ei ole kyse, mutta kenties joku voi saada tästä ahaa-elämyksen viihteensä ohella. Pikanttina lisänä, elokuvan torni on oikeasti Trump Tower, ja herra Trump piti projektista kovasti, huomaamatta minkäänlaista yhtäläisyyttä itsensä ja päähenkilön välillä. Taide, todellisuus, matkiminen, jne.

Tower Heist ei siis räjäytä pankkia komediana, ja se on liian hölmö ja liioitteleva draamaksi. Genrejen väliin tippuneena se tulee unohtumaan katsojien mielistä nopeasti yhtenä Stillerin ja Murphyn monituisista harha-askeleista. Harmi sinänsä, koska se on tavallaan aika symppis.