Naughty Dogin E3-esittelyn jälkeen eräs nimeltä mainitsematon kehittäjä totesi: "luulin että tämä olisi jokin uusi peli, mutta tämähän on vain uusi Uncharted." Olkoonkin, että esittely oli ollut kovin toimintapainotteinen ja toi mieleen Naughty Dogin hittisarjan, mutta The Last of Us on kuitenkin jotakin enemmän, ja samalla yksi niistä harvoista peleistä, joka teki todella vaikutuksen tämän vuoden E3:ssa.

Ensivaikutelmamme The Last of Usista viime vuonna oli, että Naughty Dog on lähtenyt ennustettavasti lypsämään zombilehmää, mutta kyseessä ei ole kuitenkaan peli, joka vain sujuvasti istuu johonkin kategoriaan. Kaiken lisäksi infektoituneet näyttävät esittävän pientä roolia verrattuna päähenkilöiden, Joelin ja Ellien, itsetutkiskeluun.

Jos Uncharted oli Naughty Dogin versio seikkailurainoista, hakee The Last of Us inspiraatiotaan huomattavasti kunnianhimoisemmista elokuvagenreistä. Peli nojaa raskaasti hitaampiin osuuksiin, joissa Joel paikkaa aukkoja Ellien historiantuntemuksessa. Joel muistaa vanhan maailman ennen virusta, maailman jonka jotkut haluavat rakentaa uudestaan, toisten jo luovuttua haaveista ja siirryttyä täyspäiväiseen raunioiden tonkimiseen.

Tällaiset tonkijat, tai metsästäjät, olivat E3-esittelyn keskiössä. Joel ja Ellie olivat edenneet niin sanottuun Hunter Cityyn, jossa jengit asettavat ansoja muille ihmisille, voidakseen tappaa ja ryöstää nämä.

Demo oli lyhyt ja väkivaltainen. Sonyn lehdistötilaisuudessa nähtiin yksi tapa selvittää tilanne, mutta peliohjaaja Bruce Strahley näytti meille suljettujen ovien takana, kuinka saman tason voi läpäistä hitaan hiippailun avulla. Dualismia on tarjolla sekä pelimekaniikassa että tarinassakin.

The Last of Us vaikuttaa parhaalta uudelta versioinnilta eloonjäämiskauhusta sitten Resident Evil 4:n, lähinnä koska se käyttää genren konventioita säästeliäästi. Nähdyn väkivallan tasossa on silti jotain tietoista ja hieman kuvottavaa. Se on kouriintuntuvaa, ja toisin kuin monissa peleissä, sitä on vaikea unohtaa.

Väkivalta esitetään raakana, brutaalina ja pakollisena pahana. Tämä synnyttää jännitteen eri lähestymistapojen välille. Useimmissa vastaavissa peleissä sekoitus hiippailua ja tappamista taktisen edun saavuttamiseksi on paras lääke tilanteiden ratkaisuun. Tällä kertaa kokemuksesta on kuitenkin tarkoitus selvitä lävitse menettämättä kaikkea ihmisyyttään, joten valinnoista tulee vaikeampia.

Mieleenpainuvia hetkiä olivat esimerkiksi metsästäjän älä-huuto, ennen kuin Joel veti liipaisimesta, ja erityisen ikävä pieksentä putkenpätkällä. Kamppailu päättyi painiin, joka kesti epämiellyttävän kauan - aivan kuin peli haluaisi herkutella sillä hetkellä, kun elämä viimein sammuu. Onko ihmisyys eloonjäännin hintana The Last of Usissa?

Ellie toimii yhtälössä raa'an väkivallan tasapainottajana. Karanteenialueella kasvanut tyttö ei ole koskaan nähnyt vanhaa maailmaa. Hänen maailmassaan kaikista rikoksista rangaistaan kuolemalla, mutta hänessä on vielä jäljellä uteliaisuutta ja viattomuutta, joka näyttää auttavan Joelia pitämään omista sielun rippeistään kiinni.

Tarina kertoo paitsi Joelin ja Ellien matkasta myös siitä maailmasta, jossa he elävät. Ellie kyselee Joelilta menneen maailman jäänteistä, ja matkan varrella vastaan tulee esimerkiksi kylpyamme johon tuntematon pariskunta on polttanut itsensä välttääkseen infektiota. Tämä kaikki auttaa maalaamaan kuvan ihmiskunnan sortumisesta.

Metsästäjät eivät ole ainoita Joelin ja Ellien kohtaamia eloonjääneitä. Jotkut pitävät vielä kiinni vanhoista arvoista ja koittavat uudelleen rakentaa yhteiskuntaa. Metsästäjät pyrkivät ainoastaan pysymään elossa seuraavaan päivään asti. Vaikka heidät esitetäänkin pelottavina vihollisina, ei missään näytä olevan mitään metsästäjien "kuningasta" kaksikon surmattavaksi.

The Last of Us ei vaikuta perinteiseltä videopeliltä, ja sen tunnelmasta, tarinasta ja upeista animaatioista voisi kertoa vielä pitkään ilman mitään mainintaa pelimekaniikasta. Kaiken alla on kuitenkin peli, ja sekin on erittäin edistynyttä mallia.

Näimme yksinkertaisia ympäristöihin nojaavia aivopähkinöitä, joissa Joel ja Ellie tekivät yhteistyötä edetäkseen, sekä esimerkin pelin rakentelujärjestelmästä Joelin näprätessä Molotovin cocktailin aineksista, joista olisi saanut myös lääkintätarpeita. Vihollisia kaadettiin erilaisilla aseilla, ympäristön avulla sekä tappavilla kuristusotteilla.

On kieltämättä kunnianhimoista rakentaa peli, joka nojaa jatkuvasti tekoälyapurin (Ellie) saumattomaan toimintaan, mutta lyhyen demon perusteella tässä on onnistuttu virheettömästi. Ellien toiminta on dynaamista, ja tekoäly tekee omia ratkaisujaan auttaakseen pelaajaa. Tämä näkyi esimerkiksi lehdistötilaisuudessa nähdyssä kohdassa, jossa Ellie puukottaa Joelin kimpussa ollutta metsästäjää selkään. Jos Ellie olisi sattunut seisomaan kauempana, olisi Joel kärsinyt enemmän iskuja.

Joelin ja Ellien kykkiminen suojapaikasta toiseen tarinan samalla edessä oli silmiä avaava kokemus, joka hälvensi pelot siitä, että peli olisi vain uudelleenmaalattu Uncharted. Naughty Dog on saattanut luoda jotain todella erityistä, ja jos juoneen on kirjoitettu vielä syvempiä tasoja, voi kyseessä olla yksi niitä harvoja pelejä, jotka voivat opettaa meille jotain itsestämme.

The Last of Us julkaistaan vasta 2013, mutta kun se julkaistaan, voi siitä hyvinkin tulla pakko-ostos Playstation 3:n yksinoikeuspelien joukkoon.