Mitä yhteistä on Project P-100:lla, Bayonettalla ja Vanquishilla? Supernopea toiminta, monipuolinen taistelumekaniikka, ripaus hulluutta ja tietysti kehitystiimi Platinum Games. Japanilaisen pelitalon luoma P-100 -ryhmä suojelee maata muukalaisilta ja Wii U -pelaajia tylsyydeltä.
Kun jättimäiset muukalaisrobotit hyökkäävät maahan, yksinäiset yön ritarit eivät enää riitä. Tarvitaan arjen sankareita - kotiäitejä ja postinkantajia - sekä elastisia trikoita ja rutkasti yhteistyövoimaa. Niistä on P-100 -ryhmä tehty. Maksimissaan sadan pikku-ukon ryhmärämä käy taistoon valloittajia vastaan suuren oikeuden puolesta, kuinkas muutenkaan.
Tappeleminen hoituu koko poppoon voimin. Käytännössä kevyillä hyökkäyksillä, jotka koostuvat yksittäisten ryhmäläisten vuoronperäisistä rynnäköistä kohti vihollista, kasvatetaan pelkästään voimamittaria. Mittaria taas kuluu yhteishyökkäyksiin, joissa konkkaronkka taikoo esiin miekan, pyssyn tai muun vastaavan ja pamauttaa pahista nassuun. Se tekee vahinkoa. Kevyitä ja voimakkaita hyökkäyksiä voi helposti ketjuttaa, ja saapa taika-asetta vaihdettua vaikka kesken liikesarjan. Joukkotoiminta äityy välillä niin vauhdikkaaksi, ettei pelkästään ruudun tapahtumia seuraamalla tiedä, missä mennään ja kuka käskee. Tällaisina hetkinä on tärkeää, että tappelumekaniikka on luotu taiten ja kokemuksella. Onhan se.
Vuoden 2010 suosikkipelini Bayonettan ohjannut Hideki Kamiya on kiinni myös P-100:n tahtipuikossa. Tämä näkyy, tai paremminkin tuntuu, välittömästi. Hack n' slash -genren suurkuluttajat voivat luottaa vaistoihinsa, sillä oikea-aikainen torjuminen muuttuu automaattisesti vastaliikkeeksi, joka saa vihollisen hetkeksi hoipertelemaan. Triplahypyt, ilmasyöksyt (dash), liikeanimaation katkaisut (cancel), nostolyönnit (launcher) ja ilmakombot onnistuvat kaikki niin kuin täysiverisessä mätkeessä pitääkin. Syvyyttä ja monipuolisuutta riittää.
Lapsenmielinen ulkoasu suitsii toimintaa. Äkkiseltään Pikminien seikkailulta Katamari-maailmassa näyttävä Project P-100 houkuttelee nuorempaa yleisöä ruudun ääreen, mutta saattaa samalla hämätä hc-miehiä. Ensikertalaisen raivokkaalla rämpyttämiselläkin etenee jo pitkälle, eikä vauhdin ja vaarallisten tilanteiden aikaan saamiseksi tarvitse osata liikesarjoja. Tosin silloin nopeus-, tehokkuus-, tai tyylipisteitä ei heru kuin pronssimitalin verran.
Wii U: GamePadin kosketusnäyttöä hyödynnettiin eri aseiden vaihtelemiseen sekä pikku-ukkojen rekrytointiin ympäristöstä piirtoliikkein. Pikkunäytöstä pelattiin myös muutaman sekunnin vaihe, jossa seikkailtiin pelkästään ryhmän johtohahmolla eräässä varastorakennuksessa. Mitään varsinaista syytä kuvakulman vaihdolle ei ollut, sillä päänäyttö eli televisio oli tällöin pysäyksissä. Kallistuinkin toisella demoilukerralla Pro Controllerin puoleen, jolloin kosketusnäytön tökkiminen oli korvattu oikean tikun vatkauksella: nopeampaa, tarkempaa ja helpompaa - ehkei sitten niin hauskaa?
Wii U:n julkaisupeleihin lukeutuva Project P-100 on mielenkiintoinen sekoitus eri makuja. Platinum Gamesin keittiömestareiden luomuksia kannattaa tänäkin syksynä maistaa, mutta omintakeinen resepti ei välttämättä miellytä kaikkia.
