Suomi
Gamereactor
ennakot
SimCity

Sim City

Pormestarikandidaatit, raivatkaa kalenteriinne tilaa. Uusi Sim City tulee ja vie mukanaan! Rakastettu kaupunkisimulaattori palaa 7. maaliskuuta upeasti päivittyneenä, ajantasaisena versiona.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Sim City on yksi ensimmäisistä tietokonepeleistä, mitä muistan pelanneeni, joten tilaisuus testata viittä vailla valmista uuden sukupolven Sim Cityä oli kuin päästäisi lapsen karkkikauppaan isin Visan kanssa. Tukholmassa järjestetyssä ennakkotilaisuudessa peliaikaa oli hulppeat kuusi tuntia, johon sisältyi kolme juonnettua esittelytuokiota.

Jo ensimetreiltä oli selvää, että nyt nähtävä on aivan toista kuin Digiexpoilla esillä ollut karvalakkiversio. Kehitystä on tapahtunut niin paljon, että peliä on vaikea uskoa samaksi kuin syksyinen maistiainen, joka sai lähinnä pelkäämään, että kauan odotettu uutuus ei lunastaisikaan lupauksiaan. Pelko osoittautui turhaksi. Viimeistelty versio häivytti kirkkaasti synkeimmätkin syksystä kummitelleet mietteet.

SimCity
Uusi kaupunki on kohoamassa. Graafisten yksityiskohtien määrä on tämän tyypin peliksi varsin korkea, ja jopa yksittäisten ihmisten liikkeitä voi seurata likeeltä.

Uusin Sim City on visuaalisesti juuri niin kaunis, toimiva ja käyttöliittymältään selkeä kokonaisuus kuin valmistaja on luvannut sen olevan. Suureksi iloksi toteutus on tehty Maxisille tyypillisellä humoristisella ja innovatiivisella otteella, joka sallii pelaajan päättää varsin vapaasti, miten rakentelu-urakkaa vie eteenpäin. Valittavana ei siis ole vain muutamaa valmismallia. Alkuperäinen Maxisin henki, joka esimerkiksi Sim Cityn sisarussarjassa The Simsissä on ollut vähän hukassa, on tässä hienosti tallella kaikessa humoristisessa moniulotteisuudessaan.

Tämä on mainos:

Aluksi pelaaminen etenee tiettyjen perustarpeiden mukaan. Upouuteen kaupunkiin on rakennettava tieverkosto, sijoitettava tontit teollisuudelle, kaupalle ja asutukselle sekä tarjottava energiaa ja vettä. Viimeistään kolmannella yrittämällä oppii myös heti kättelyssä vilkaisemaan alueella piilevät luonnonvarat, kuten veden ja öljyn, mikä helpottaa suunnittelua huomattavasti.

SimCity
Kun tontit on kaavoitettu ja perustarpeet täytetty, alkaa kaupunkiin virrata väkeä. Jotta ne pysyisivät tyytyväisinä, niille on kehitettävä työpaikkoja ja ostosmahdollisuuksia.

Kun perusasiat ovat kunnossa, se miten kaupunkiaan kehittää ja kasvattaa, on vallan vapaasti valittavissa. Vaihtoehtoja aina eri energiantuotantokeinoista tieverkoston laatuun on kattavasti, eivätkä ne jää vain kosmeettisiksi silmäkarkeiksi. Tehdyt valinnat vaikuttavat merkittävästi kaupungin kasvuun ja kehitykseen.

Perustoimintojen ohella kaupungit voivat erikoistua esimerkiksi viihteeseen, koulutukseen tai öljynporaukseen. Erikoistuminen on tarpeen, sillä naapurikaupunkien kanssa voi verkostoitua, jolloin erikoistuminen antaa hyvän kilpailuedun. Verkostoituminen netin ylitse kavereiden ja muiden pelaajien kanssa on oivallinen lisä sarjaan, mikä korostaa yksilöllisempää kaupunkisuunnittelua sekä mahdollistaa halutessa pienen kilvoittelun menestyksestä muiden pelaajien kanssa.

Tämä on mainos:
SimCity
Teollisuus, saasteet ja rikollisuus vaikuttavat alentavasti tonttien arvoon ja sitä kautta alueen kehitykseen.

Kaupungit voivat myydä toisilleen esimerkiksi jätehuoltoja ja vesivaroja, tai houkutella tiettyjä ihmisryhmiä kuten työntekijöitä, turisteja tai opiskelijoita. Kavereiden kaupungeissa pääsee myös vierailemaan ja kaupungit voivat rakentaa suurisuuntaisimmat hankkeensa (kuten avaruusaseman) yhteistyönä keskenään.

Tuoreisiin herkkuihin lukeutuvat lisäksi mahdollisuus seurata yksittäisen kaupunkilaisen toimia ja mielialoja sekä aikaisemmin rakennettujen osien päivitys. Viimeksi mainittu tarkoittaa käytännössä esimerkiksi tieverkoston uudistamista entistä vilkkaamman liikenteen tarpeisiin sopivaksi, tonttien koon miettimistä liikkeiden laajenemisen kannalta sekä julkisten rakennusten laajentamista lisärakennuksilla. Kaikkea kehittymistä koordinoidaan hallinnolla, joten myös sen kehittäminen on tärkeä osa kokonaisuutta.

Ennakkokatsauksen perusteella tulossa on erinomaisen koukuttava kokonaisuus, joka ei jää vain rahastusmielessä tehdyksi grafiikkauudistukseksi. Uusi Sim City on kohoamassa luomukseksi, joka pitää rakastetun pelisarjan tason korkealla ja joka on valmiina valloittamaan niin uudet kuin vanhatkin pelaajansa.

HQ
SimCitySimCitySimCitySimCity

Aiheeseen liittyviä tekstejä

3
Sim CityScore

Sim City

ARVIO. Kirjoittaja Tiina Malin

Sim City on täällä taas. Pärjääkö 1980-luvulla luotu konsepti nykyisessä pelien runsaudentulvassa?

1
Tulevaisuuden kaupunkeja SimCityyn

Tulevaisuuden kaupunkeja SimCityyn

UUTINEN. Kirjoittaja Mika Sorvari

SimCityyn julkaistaan tällä viikolla The Cities of Tomorrow -lisäri, joka antaa pelaajille tilaisuuden rakentaa todellisia tulevaisuuden kaupunkeja.

1
Maxis pohtii offline-moodia SimCityyn

Maxis pohtii offline-moodia SimCityyn

UUTINEN. Kirjoittaja Kimmo Pukkila

Maxis tutkii parhaillaan offline-moodin mahdollisuutta. Sen sijaan suurempia kaupunkeja ei ole tulossa, koska pelimoottori ei pysty pyörittämään niitä.



Ladataan seuraavaa sisältöä