Dallasissa oli 40 astetta varjossa. Se on lämpötila, jossa saattaa syttyä spontaanisti tuleen, jos jää seisoskelemaan pihalle liian kauaksi aikaa. Oli siis siunaus päästä sisälle Hilton Anatolen viileään ja pimeään pressitilaan, jossa Bethesdan järjestämä QuakeCon 2013 pidettiin. Monitoreilta saattoi myös erottaa viileän talvimaiseman, joka suorastaan kutsui luokseen.
The Elder Scrolls Online tarjosi tällä kertaa pelattavaksi kolme rotua pelin Ebonhart-liittoumasta, joka koostuu Dark Elf-, Argonian- ja Nord-roduista. Koska olin seikkaillut pimentohaltiana yli sata tuntia The Elder Scrolls V: Skyrimissä, ei valinta tuottanut minulle vaikeuksia.
Sitten vuorossa oli hahmoluokan valinta. Online eroaa tässä edeltäjistään, koska siinä ei vain paranneta kokemuksen kautta tiettyjä kykyjä, vaan pelaaja valitsee myös pohjaluokan, joka määrittelee ne taidot ja hyökkäykset, jotka hahmo voi ylipäätään oppia. Nyt tarjolla olivat Templar, Sorcerer, Dragon Knight sekä Nightblade. Valitsin viimeiseksi mainitun, sillä aioin panostaa salamurhaajan uraan ja nähdä kuinka suosikkielementtini hiippailu toimii The Elder Scrolls Onlinen puitteissa.
Säädin hahmoni ulkoasua aikani hahmoeditorissa, joka on jotakuinkin yhtä perinpohjainen kuin Skyrimissäkin, ja kruunasin kokonaisuuden nimeämällä haltijani Kinkuksi. Sitten saatoinkin kirmata pelin talviseen ihmemaahan.
Peli käynnistyi saarelta, jossa lumihiutaleet leijailivat taivaalta pienen mökkirykelmän päälle. Siirryin ensimmäisen persoonan näkymään ja heilautin miekkaani kokeilun vuoksi ilmassa ja kokeilin kuinka kilpitorjunta sujuu. Fiilis olikin kuin suoraan Skyrimistä. Sama fiilis seurasi minua ensimmäisen puolituntisen ajan. Dialogit olivat hyvin kirjoitettuja ja ääninäyttelemisen taso korkealla. Maisematkin näyttivät komeilta ja päästivät penkomaan vaikka jokaisen notkelman. Myös ohjaus tuntui luonnolliselta ja hahmon liikkeissä oli kunnollista painoa.
Huomasin kuitenkin pian, etten voinut vapaasti poimia mukaani kaikkia haluamani esineitä. Keräilyhän on ollut yksi pelisarjan tunnusmerkeistä. Sen sijaan saatoin klikata esimerkiksi kirjahyllyä ja päästä siten käsiksi siinä oleviin kirjoihin. Harmillinen rajoitus, mutta ymmärrettävä sellainen. Voin vain kuvitella sen sekamelskan, joka syntyisi jos kaikki pelaajat voisivat jättää vihanneksia, lusikoita ja kynttelikköjä minne sattuu. Anarkia ei välttämättä toimi verkkoroolipelissä.
Sain pian selville, että läheiseen kaivokseen lähetetty tiedustelija oli jäänyt matkalle, joten päätin tarjota apuani. Muutaman sadan metrin päästä löytyi leirillinen vihollissotilaita. Ystävällinen Zenimaxin edustaja valisti, että saattaisin käydä taisteluun, naamioida itseni yhdeksi porukasta tai vain hiippailla ohitse koko leiristä.
Valitsin pelkurillisen vaihtoehdon ja hiippailin yhden sotilaan taakse. Tapoin hänet, vein häneltä vaatteet ja pukeuduin niihin voidakseni käppäillä ympäriinsä huomaamattomasti. Ikävä kyllä toiset pelaajat tuhosivat suunnitelmani ryykäämällä mäen takaa ja tappaen kaiken tiellään seisovan. Otinkin sitten valepukuni pois ja liityin verilöylyyn.
Tässä onkin The Elder Scrolls Online jonkinlaisessa pähkinänkuoressa. Se on täynnä valinnanvaraa ja klassista Elder Scrolls -fiilistä, mutta mukana on myös tunne siitä, että koska tahansa voi tapahtua mitä tahansa, kiitos toisten jaetussa maailmassa vipeltävien pelaajien.
Joukkoni turvallisuutta uhattiin pian Daedran otusten toimesta. Nämä vaativat koko saarta itselleen, ja tiesin ettei meistä ollut sanomaan vastaan. Tehtäväni muuttuikin paikan evakuoimiseksi laivalla mantereelle. Tämä avasi kartalle koko joukon tehtäviä, ja sain valita 15 ihmisestä, jotka olivat kaikki joutuneet jonkinlaisiin vaikeuksiin. Esimerkiksi kolme näistä oli muutettu rotaksi pahan velhon toimesta.
Pelin maisemat ihastuttivat uudestaan ja uudestaan. Upeaa vettä, kaunista musiikkia ja tunnelmallinen tuuli, joka voimistui hahmoni astuessa pois kivien suojasta. The Elder Scrolls Online tulee viemään Guild Wars 2:n paikan valtaistuimella - siis ainakin grafiikkansa ja tunnelmansa puolesta.
Vasta tuolloin minulle valkeni, että koko alku oli vain täyttä opettelua aloittelijoille tarkoitetulla alueella. Päätin siten jättää muut tehtävät huomiotta ja juoksin suoraan odottavalle laivalle. Siellä kohtasin pienen pelastuneiden joukon ja koin heti syyllisyyden pistoksen. Porukka olisi voinut ollut paljon suurempi...
Prologi päättyi astuessani laivaan ja latausruutu iski särön empaattiseen hetkeeni. Löysin itseni sitten sangen Morrowindistä muistuttavasta maisemasta, jota hallitsivat viidakko ja tasangot raunioineen ja jättiläissienineen. Komeat auringonsäteet tekivät taas vaikutuksen, ja näkymä ylsi nyt paljon pidemmälle kuin saarella, jossa sumu ja lumi olivat peittäneet horisontin.
Pian peliaikani oli päättynyt ja jouduin hyväksymään, että vierähtäisi vielä hetkinen, ennen kuin pääsisin pelaamaan The Elder Scrolls Onlinea uudestaan. Olin kuitenkin tyytyväinen sessioon. Sekä sisäinen Elder Scrolls -fanini että verkkoroolipelaajani saivat pelistä kuninkaalliset maistiaiset.
Suurin osa pelaamastani materiaalista tuntui valmiilta, vaikka jotkin yksityiskohdat vaativatkin vielä hiomista. Esimerkiksi jouset olivat vielä kammottavia, rumia ja epätarkkoja. Myös osa dialogeista oli jonkin tietokoneohjelman mekaanisesta lausumaa settiä. Näistä seikoista Paul Sage kertoo lisää haastattelussa, jonka julkaisemme pian täällä Gamereactorissa.