Suomi
Gamereactor
ennakot
Mortal Kombat X

Mortal Kombat X

Mortal Kombat X rakentaa ja laajentaa Injusticen ja 2011 julkaistun pelin pohjalta.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Pelaajat jakaantuivat taistelupelien kultaisella 1990-luvulla kahteen leiriin. Street Fighter II julkaistiin ensimmäisenä ja hallitsi suveriinisti genreä, mutta myös taivaltaan aloitteleva haastaja Mortal Kombat onnistui keräämään itselleen suuren seuraajajoukon. Capcomin sarja laimentui vuosien varrella kaikenlaisten New Hyper Editionien ja Super liikkeiden myötä, kun taas Mortal Kombat keskittyi jatko-osissaan tiukempiin taistelumekaniikkoihin ja tasapainoiseen hahmovalikoimaan.

Jossain vaiheessa matkan varrella katosi kuitenkin kiinnostus molempiin sarjoihin. Peleistä tuli aina vain uusia versioita ja samalla ne siirtyivät "ammattilaisten" tuotteiksi. Ilman harjoitusta ei kannattanut edes yrittää muita vastaan pelaamista, ja lisäksi jatkuvasti ilmaan nostattavat kombot tappoivat kiinnostusta verkkopelaamiseen. Niinpä monet siirtyivät tyydyttämään kilpailuviettiä muiden pelien pariin.

Viime vuosina taistelupelit ovat jälleen palanneet valtavirtaan. Paluuta johti jälleen kerran Street Fighter. Näyttää siltä kuin historia toistaisi jälleen itseään, sillä Capcom valmistelee jälleen uusia ominaisuuksia sisältävää vitososaa. Mortal Kombat sen sijaan otti opikseen 2011 tapahtuneesta sarjan uudelleen käynnistämisestä ja viime vuonna julkaistusta Injustice: Gods Among Us -pelistä. Tuloksena on Mortal Kombat X. Se on jatko-osa 2011 julkaistulle pelille, mutta myös ohjaaja Ed Boonin mukaan tuore aloitus koko sarjalle. Ensivilkaisun perusteella peli näyttääkin lupaavalta.

Mortal Kombat X
Tämä on mainos:

Mortal Kombat X:n hahmokaarti koostuu vanhojen tuttujen, kuten Scorpionin ja Raidenin, lisäksi seuraavasta sukupolvesta, johon kuuluu esimerkiksi Johnnyn Cagen ja Sonya Bladen tytär Cassie Cage. Mukana on siis useita uusia naamoja ja Netherrealm Studios on laajentanut jokaisen taistelijan liikevalikoimaa huomattavasti. Kaikilla on valittavanaan kolme erilaista taistelutyyliä, joista yksi valitaan ennen ottelun alkua. Kano voi esimerkiksi painottaa lähitaistelua tai keskittyä keskimatkan taisteluun aseidensa avulla. Viimeisenä vaihtoehtona hän voi panostaa pitkän matkan taisteluihin kybernetiikkansa avulla. Pelkästään nämä vaihtoehdot kasvattavat eksponentiaalisesti erilaisten otteluiden yhdistelmien määrää.

Kentät ovat osittain interaktiivisia, sillä niissä on erikoisalueita, joita ottelijat voivat hyödyntää matsin aikana. Demossa saimme nähdä kuinka vanhat vihamiehet Sub-Zero ja Scorpion katkoivat puista oksia, ja sen jälkeen hakkasivat ja heittivät toisiaan niillä. Välillä he taas hyppivät puiden runkojen kautta kauemmas toisistaan. Nämä vaikuttavat pieniltä yksityiskohdilta, mutta ne tuovat otteluihin uudenlaista dynamiikkaa ja strategioita.

X-ray-hyökkäykset ovat edelleen mukana, ja niiden voimakkaat iskut murtavat ja katkovat vastustajan luita. Luonnollisesti mukana ovat myös sarjan tunnusmerkiksi nousseet lopetusliikkeet. Ed Boon kertoi demon jälkeen, että studion sisäisissä kokouksissa on vaistonvarainen tunne siitä, missä kulkee hauskan ja yököttävän väkivallan raja. Mustaa huumoria korostettiin molempien esittelyssä, mutta niihin keskityttiin mielestäni liikaa. Olisin halunnut kuulla enemmän perusmekaniikoista.

2011 julkaistu Mortal Kombat tuntui interaktiiviselta leffalta. Street Fighter hioi mekaniikkojaan niin, että kumpikin taistelija pystyi vastaamaan jotenkin jokaiseen vastustajan liikkeeseen. Mortal Kombat keskittyi puolestaan vastustajan puolustuksen aukkojen etsimiseen, jonka löytyessä toista pystyi rankaisemaan kolmen, viiden tai jopa seitsemän iskun sarjalla. Tämän jälkeen peräännyttiin hetkeksi kauemmas, ja yritettiin toistaa sama temppu uudelleen. Niinpä iskusarjoja opeteltiin ulkoa liike liikkeeltä.

Tämä on mainos:

Ehkä jokin on muuttunut vuosien myötä, mutta viime vuonna julkaistu Injustice tuntui yksinkertaisuudessaan todella piristävältä, ja Mortal Kombat X pyrkii rakentamaan sen luomalle perustalle. Ja nyt voi jälleen todeta, että olemme samassa pisteessä kuin 1990-luvulla, jolloin Mortal Kombatia ei kannattanut verrata Street Fighteriin. Vaikka ne ovat samaa genreä, on kummallakin täysin omat suunnitteluperiaatteensa. Kun Capcomin sarja astuu hetkeksi syrjään, on Netherrealmilla mahdollisuus tuoda oma haastajansa parrasvaloihin. Näyttäisi siltä, että pelistä löytyisi tulevaisuudessa jotain sekä taistelupelien veteraaneille että märkäkorville.

Mortal Kombat X
Mortal Kombat XMortal Kombat XMortal Kombat X

Aiheeseen liittyviä tekstejä

6
Mortal Kombat XLScore

Mortal Kombat XL

ARVIO. Kirjoittaja Joni Eriksson

Ekstrasuurikokoinen Mortal Kombat tarjoaa lisärit ja pääpelin yhdessä paketissa - ei muuta.

8
Mortal Kombat XScore

Mortal Kombat X

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Mortal Kombat X on sarjan ehdotonta parhaimmistoa tarjoten helposti lähestyttävän mutta monipuolisen taistelusysteemin ja tuhottomasti tekemistä.

0
Mortal Kombat X on myynyt yli 11 miljoonaa

Mortal Kombat X on myynyt yli 11 miljoonaa

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Mortal Kombatin isä Ed Boon on kertonut Game Informerille, että vuonna 2015 julkaistu Mortal Kombat X on myynyt yli 11 miljoonaa kappaletta, joka on sarjan ennätys tähän...



Ladataan seuraavaa sisältöä