Suomi
Gamereactor
ennakot
Final Fantasy Type-0 HD

Final Fantasy Type-0

Testasimme peliä, jonka kansainvälinen julkaisu on ollut mysteeri, vaikka se ilmestyi Japanissa jo 2011.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Viime kesän E3-messuilla Final Fantasy Type-0:n ohjaaja Hajime Tabata teki tärkeän ilmoituksen, joka varmasti lämmitti monen Final Fantasy -sarjan fanin mieltä. Vuonna 2011 ainoastaan Japanissa PSP:lle julkaistu Final Fantasy Type-0 on tulossa viimeinkin läntisille markkinoille ja vieläpä remasteroituna Playstation 4:lle ja Xbox Onelle. Sarjan suurena fanina olin innoissani, kun sain mahdollisuuden testata pelin varhaista versiota Pariisissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa ja samalla jututtaa Tabataa tästä mielenkiintoisesta projektista.

Luonnollisesti suurin ero PSP-versioon ovat grafiikat, jotka ovat kokeneet huomattavan kasvojenkohotuksen. Uuden version ulkoasu on näyttävä, ja toiminta rullaa ruudulla sulavasti. Edistysaskel alkuperäiseen verrattuna on valtava. Tabata selitti tilaisuudessa, että Square Enixillä haluttiin keskittyä kääntämään peli pelkästään uusille konsoleille. Kyse on hänen mukaansa jatkuvuuden takaamisesta, sillä Fabula Nova Crystallis -nimellä kulkevan sarjan seuraava osa Final Fantasy XV julkaistaan samoin vain PS4:lle ja Xbox Onelle. Type-0 tarjoaa pelaajille tavallaan mainion mahdollisuuden valmistautua ennakkoon sarjaan nykykonsoleilla.

Final Fantasy Type-0 HD

Taistelujärjestelmä ja pelattavuus muistuttavat, että Final Fantasy Type-0 on ehtaa japanilaista suunnittelutyötä. Peli aloitetaan vain kuudella hahmolla, mutta kaarti laajentuu lopulta 14 taistelijan vahvuiseksi, joilla jokaisella on tietysti omat aseensa ja erikoishyökkäyksensä. Iskuarsenaali on jaettu lähitaisteluun ja pitkän matkan aseisiin, ja taisteluissa pärjääkin vain tasapainoisesti kootulla ryhmällä. Jännästi jokainen hahmo vastaa myös tiettyä klassista pelikorttia. Tämä näkyy muun muassa nimissä, sillä ne viittaavat kortin arvoon. Mukana ovat numerokorttien lisäksi ässät, kuninkaat, kuningattaret ja jätkät sekä jokerikortti, jota ei kannata paljastaa ennakkoon.

Tämä on mainos:

Jokainen kamppailu käydään erilaisella areenalla vaihtelevia vihollisjoukkoja vastaan, ja kerralla mukaan saa aina kolmen taistelijan joukon. Kokoonpanoa on mahdollista muokata aina ennen uuden tason alkua. Lisäksi tiimiläisten välillä voi loikkia helposti taistelun tuoksinassa napin painalluksella. Testatussa PS4-versiossa vaihto onnistui painamalla vasemmalle ristiohjaimesta. R1 lukitsi hyökkäykset tiettyyn viholliseen, ja sitten täytyi vain yrittää mäiskiä vastustajien elinvoimapisteet nollaan. Tavallisten hyökkäysten ohella käytössä on kaksi erikoisiskua, jotka ovat nimeltään Break Sight ja Kill Sight. Näistä ensimmäinen on kriittinen isku, joka tekee huomattavasti enemmän vahinkoa viholliseen. Se vaatii kuitenkin tarkasti ajoitetun hyökkäyksen osumista. Kill Sightin saa sen sijaan käyttöön taistelujen loppupuolella ja sillä on mahdollista pamauttaa vastustajansa kanveisiin kertahutaisulla.

Aika näyttelee merkittävää osaa ajoitusten lisäksi itse taisteluissa. Jokaisessa taistossa on ajastin, jonka kuluessa viholliset ja pomot on kukistettava. Suoritukset myös pisteytetään ja nopeasta suorituksesta ropisee roimasti enemmän pojoja. Myös käytetyt perusiskut ja erikoishyökkäykset vaikuttavat lopulliseen tulokseen.

Final Fantasy Type-0 on yllättävän vaikea peli. Erilaiset viholliset vaativat omanlaisiaan taktiikoita kukistuakseen, ja etenkin pomot ovat todella kinkkisiä tapauksia. Ne täytyy usein päihittää nopeasti ja tehokkaasti, mikä nostaa pelitempoa huimasti. Tabata korosti, ettei Type-0 ole pohjimmiltaan monimutkainen peli, mutta se edellyttää opettelemaan parhaat kikat jokaista tiettyä vihollista vastaan. Hirviöiden liikkeitä täytyy samoin osata ennakoida, jotta niihin osaa vastata oikeaan aikaan. Sopivan hetken löydyttyä riittää, että nuijii vihollisen maan rakoon mahdollisimman nopealla tahdilla. Nappeja ei voi kuitenkaan rämpyttää ihan summan mutikassa, ja etenkin erikoishyökkäykset täytyy suorittaa erittäin tarkalla ajoituksella.

Final Fantasy Type-0 HDFinal Fantasy Type-0 HDFinal Fantasy Type-0 HD
Tämä on mainos:

Muutama ikävä asiakin osui kohdalle, joista eniten kismittivät huonot kuvakulmat. Niiden johdosta kadotin viholliset vähän väliä, ja pahimmillaan koin jopa pahoinvointia villisti poukkoilevan kameran takia. Tämä lienee jäänne käsikonsoliversiosta, mutta toivoisin totisesti siihen vielä korjausta. Toinen motkotuksen aihe liittyy ihan ohjaukseen ja nappien sijoitteluun. Vihollisen lukituksen vaihto onnistui vain R3-napilla, ja se tuntui kovin luonnottomalta. Kaikki muut toiminnot on sidottu kätevästi liipaisimiin ja muihin nappeihin. Sormen liikauttaminen tatin päälle vie kallisarvoista aikaa, ja sitä ei kärsisi menettää lainkaan. Saa nähdä aiheuttaako tämä pidemmissä sessioissa käsikramppeja.

Final Fantasy Type-0 on mielenkiintoinen käännös, ja se näyttää tässä vaiheessa erittäin hyvältä. Peli on varmasti sarjan länsimaisten fanien mieleen, jotka jäivät täysin tyhjin käsin, kun peli julkaistiin aikoinaan vain Japanissa. Odotan innolla ensi vuoden maaliskuuta, jolloin pääsen testaamaan pelin lopullista versiota.

Final Fantasy Type-0 HD
Final Fantasy Type-0 HDFinal Fantasy Type-0 HDFinal Fantasy Type-0 HD

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä