Suomi
Gamereactor
ennakot
The Order: 1886

The Order: 1886

Elokuvallisen näyttävää toimintaa, mutta sopiiko se peliksi?

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

The Order: 1886 sai osakseen paljon suitsutusta viime vuoden E3:ssa, mutta se vetäytyi tapahtuman jälkeen varjoihin. Toki siitä nähtiin uusi kuva siellä ja lupauksia julkaisupäivästä täällä, mutta alkufanfaaria seurasi varsin hiljainen vaihe. Pelin suorastaan unohdettavaksi luotu nimi ei varsinaisesti auttanut asiaa. Nyt tätä hiljaisuutta ollaan kuitenkin lähdetty rikkomaan uunituoreella ennakkoversiolla, joka täydentää tämänvuotisessa E3:ssa nähtyä pläjäystä.

Kertauksen vuoksi kerrottakoon, että The Order: 1886 on vaihtoehtoiseen viktoriaaniseen Britanniaan sijoittuva steampunk-seikkailu, jossa likimain kuolematon joukko ritareita puolustaa hallitsevan luokan etuja sekä kapinallisia että eksoottisempia uhkia vastaan. Näistä jälkimmäiset ovat ihmisten ja petojen sekasikiöitä, joita vastaan järjestön jäsenet ovat taistelleet jo Arthurin ajoista lähtien. Tällä kertaa keskityttiin kuitenkin poliittisiin vihollisiin.

Pelaamani maistiainen kouraisi heti vatsanpohjasta, koska se alkoi Lontoon yllä leijuvan ilmalaivan selästä. Alle piirtyvään kaupunkiin tuntui olevan vähintäänkin runsaasti matkaa, ja näkymät tekivät välittömän ja vahvan vaikutuksen. The Order näytti omiin silmiini enemmän elokuvalta kuin peliltä, ja sen ensimmäiset minuutit tuntuivat lähinnä interaktiiviselta välianimaatiolta.

The Order: 1886
Tämä on mainos:

Odotinkin jatkuvasti missä vaiheessa toiminnassa siirrytään ns. tavalliseen pelikuvaan korean animaation sijasta, mutta suoraan sanottuna tätä hetkeä ei missään vaiheessa tullut vastaan, ei ainakaan niin jyrkässä muodossa kuin yleensä. The Order on todellakin uuden sukupolven settiä, ja se onnistui yllättämään ulkoasullaan ainakin tämän arvostelijan.

Tässä ulkoasussa on kuitenkin yksi iso mutta, nimittäin pelin omintakeinen 1920x800 eli elokuvallisin termein 2.40:1-kuvasuhde. Tämä tarkoittaa siis mustia palkkeja myös laajakuvatelevisioiden ruuduilla. Jokainen leffoja katsonut on nähnyt tällaista toki ennenkin, mutta näin pelipuolella voidaan jo puhua kokeellisesta ilmaisusta. Kehittäjien mukaan perimmäisenä syynä on elokuvallisen tunnelman luominen, mutta epäilijät uskovat sen olleen pakkovalinta, jotta PS4 jaksaisi vääntää komeaa grafiikkaa reaaliajassa.

Oli miten oli, tuo kyseinen kuvasuhde rassasi minua loputtomasti. The Orderiin sisältyy niin hiiviskelyä kuin räiskintääkin, jossa ympäröivän tilan ja vihollisten sijainnin hahmottaminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä vain muuttuu sangen haastavaksi, kun maailmaa tarkkaillaan totuttua ahtaamman laatikon lävitse. Kenties tästä syystä myös kaikki pelissä esiintyvä teksti on lähes lukukelvottoman pientä ainakin 42-tuumaiselta ruudulta.

The Order: 1886The Order: 1886
Tämä on mainos:

Pelattavuudeltaan The Order on kohtuullisen hyvää tasoa. Hiippailussa oli kiitettävästi automatiikkaa, eikä ritarini jumittanut ovien pieliin ainakaan yhtä pahasti kuin eräs ranskalainen salamurhaaja, johon tutustuin aiemmin tänä syksynä. Orderissa selkäänpuukotukset hoituivat keveällä quicktime-mekaniikalla, joka laukesi automaattisesti, kun vihollista lähestyi takaapäin. Quicktime onkin ollut kehittäjien suosiossa, ja sitä tuli vastaan tuon tuostakin. Suurimmassa osassa näistä hetkistä oli kuitenkin verrattain leppoisa ajastus, joten hihat eivät ehtineet palaa liian pahasti.

Räiskintä oli puolestaan sitä tuttua ja turvallista settiä, jossa kykitään vyötärönkorkuisten esteiden takana ja odotetaan sopivaa hetkeä pompata ylös vastaamaan tuleen. Saatavilla olleissa aseissa olisi saanut olla enemmänkin potkua, mutta ainakin niitä oli tyrkyllä useita erilaisia malleja. Myönnän myös naurahtaneeni, kun ammuin vahingossa viholliselta knallin päästä. Edellä mainittu kuvasuhde teki toiminnasta kuitenkin huonolla tavalla haastavaa, eivätkä kaikki mekaniikat tuntuneet täysin viimeistellyiltä.

Ritarini osasi esimerkiksi nykäistä saman pöydän toisella puolen kykkivän asemiehen kraivelista omalle puolelleen ja antaa tälle nyrkkiä, mutta kulman takana olevaan viholliseen tämä ei enää toiminutkaan (vaikka jo edellä mainitut salamurhaajatkin osaavat tämän tempun). Itsestäni tämä tuntui varsin epäjohdonmukaiselta.

Pelaamani lyhyt ennakkosiivu esitteli myös joitakin The Orderin minipeleistä, eli sähkölaitteiden "hakkerointia" sekä lukkojen tiirikointia, jotka molemmat olivat peruspätevää puuhaa. Kehittäjät tuntuvat tosin rakastuneen L3 ja R3 -nappeihin, joita itse pidän vihoviimeisinä väkkäröinä.

The Order: 1886 antaa siis pelaajalleen epätavallisen ahtaan ikkunan todella runsaalta ja upealta vaikuttavaan steampunk-maailmaan. En kuitenkaan tiedä, haluaisinko pelata tätä peliä itse. Uskon päätyväni vain katsomaan jonkun muun läpipeluuvideoita, aivan kuin elokuvaa, joita varten The Orderin kuvasuhde on suunniteltukin.

HQ
The Order: 1886

Aiheeseen liittyviä tekstejä

The Order: 1886Score

The Order: 1886

ARVIO. Kirjoittaja Jori Virtanen

Kaunis räiskintä luottaa enemmän hienoon ulkoasuunsa kuin toiminnan monipuolisuuteen.



Ladataan seuraavaa sisältöä