Suomi
Gamereactor
ennakot
The Witcher 3: Wild Hunt

The Witcher 3: Wild Hunt

CD Projekt Redin suorastaan järjettömän kunnianhimoinen roolipeli saattaa hyvinkin taistella vuoden parhaan pelin tittelistä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

The Witcher 2: Assassins of Kings oli tiukkoihin taisteluihin keskittyvä fantasiaroolipeli, joka oli kiitettävästä koostaan huolimatta käytännössä sarja koreita käytäviä. Asiat ovat kuitenkin toisin jatko-osassa The Witcher 3: Wild Huntissa, joka suuntaa viimeinkin avoimille laitumille. Alkuvuodesta pidetyssä lehdistötapahtumassa pääsin testaamaan peliä kahdessa erilaisessa tapahtumapaikassa. Prologissa johdateltiin monimuotoisiin taistelumekaniikkoihin, ja se päättyi lopulta taisteluun vihaisen aarnikotkan kanssa. Tämän jälkeen pääsin vielä vaeltelemaan viikinkien kulttuurista vaikutteita saaneella Ard Skelligin saarella.

Ennen kuin uppouduin seikkailua pohjustavaan prologiin, minulle näytettiin lyhyesti Geraltin ohjastamisen perusteet. Peli alkoi Geraltin lukitusta huoneesta, jossa piti ensimmäiseksi löytää ovenavain. Apuna olivat napin painalluksella aktivoituvat noiturin superaistit, joita käyttämällä kaikki kiinnostavat esineet hohtavat punaisina. Huoneen ulkopuolella toinen noituri nimeltään Vesemir veteli sikeitä tuolilla, ja huomio kiinnittyi läheiseen ikkunaan, jonka ulkopuolella nuori nainen harjoitteli akrobaattisia loikkia ja miekkailua liikkuen sulavasti kuin jediritari konsanaan.

Seuraavaksi tähän neitoon tehtiin tuttavuutta, ja hänen nimekseen paljastui Ciri. Hän on yksi pelattavista hahmoista, mutta vasta pelin myöhemmissä vaiheissa. Hänen kanssaan harjoituskentällä kisailussa pääsin samalla enemmän perille kontrolleihin. Juoksentelun jälkeen oli aika harjoitella taistelua, ja pian tunsin olevani samassa terässä kuin sarjan toista osaa aikanaan pelatessani.

Treenauksen jälkeen hypättiin ajassa muutama vuosi eteenpäin. Paikalliselta majatalon pitäjältä piti kuulustella, onko hän nähnyt niillä main tiettyä henkilöä. Seuraavaksi juttutuokioon joutuivat tarjoilijat, mutta vasta Gwent-nimisen korttipelin lomassa Geralt sai kuulla pari lupaavaa vihjettä. Johtolangat johdattivat minut Nilfgaardian paikalliseen sotilastukikohtaan, jonka kapteeni piti hallussaan etsimiäni tietoja. Hän ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan niitä ilman vastapalvelusta, joten edessä oli metsästysretki, jonka tavoitteena oli taltuttaa aluetta vaivannut vaarallinen aarnikotka.

Tämä on mainos:

Matkalla pääsin tutkimaan ensimmäistä pelin tarjoamista vapaammista alueista. Juttelin paikallisten kyläläisten kanssa, pistin lihoiksi muutamia vastaan tulleita villejä eläimiä ja suoritin ohessa muutaman sivutehtävänkin. Tässä vaiheessa olin jo täysin ällikällä lyöty pelimaailman tarjomista yksityiskohtien määrästä. Yhdessä vaiheessa kiinnitin huomiota köyhän asukkaan repaleiseen vaateparteen ja Geraltin tuulessa lepattavaan hiuspehkoon, enkä malta olla miettimättä sitä todennäköisesti valtavaa tuntimäärää, mikä realistiseen ulkonäköön on käytetty.

The Witcher 3: Wild Hunt

Nelituntisen testisession perusteella sivutehtävissä näytti olevan heti alusta lähtien mukavasti vaihtelua. Autoin vanhaa naista löytämään kadonneen paistinpannunsa, kun taas toisessa jäljitin kylää riivanneen tuhopolttajan. Molemmat näistä olivat mielenkiintoisia eri syistä. Ensimmäinen esimerkki oli hyvin suoraviivainen tehtävä, joka päättyi mielenkiintoisella tavalla. Toinen puolestaan päättyi enemmän epäselvissä tunnelmissa. Sen traaginen taustatarina sai miettimään, sillä ainutkaan ratkaisuvaihtoehdoista ei ollut ideaalinen. Joku jäi aina kärsimään, halusi sitä tai ei. Vastaaviin tilanteisiin törmäsi usein, ja niiden ansiosta valinnat eivät missään vaiheessa tuntuneet tyhjänpäiväisiltä.

Kaikkia mahdollisia sivutehtäviä en toki ehtinyt testaamaan, mutta tilaisuuden jälkeen lehdistökollegoilla oli todella erilaisia kokemuksia kerrottavanaan. Kuulin monista sellaisista tehtävistä, joita en ollut huomannut lainkaan. Ensimmäisen osan kliimaksi oli kuitenkin kaikille tuttu ja taistelu siivekkään otuksen kanssa oli yllättävän haastava koettelemus. Sarjan fanit tunnistavat pelatessaan heti tutun taistelumekaniikan, jossa lyödään ja väistellään vuorotellen. Päälle ei kannata rynnistää suoraan, vaan taistellessa täytyy hyökkäysten välillä liikkua ja väistellä jatkuvasti. Lisäksi täytyy hyödyntää noiturin ominaisia taikoja vastustajan hidastamiseen, pökerryttämiseen ja vahingoittamiseen.

Tämä on mainos:

Ennen aarnikotkan kohtaamista Vesemir antoi minulle myös käyttökelpoisen varsijousen. Sen avulla lentävää otusta pystyi vahingoittamaan silloinkin, kun se oli miekan terän ulottumattomilla, ja erittäin tarkka osuma saattoi jopa tiputtaa myyttisen pedon maan pinnalle. Ankaran taistelun päätteeksi palasin varuskuntaan palkintoani lunastamaan. Ikävä kyllä ensimmäisen testiosuus päättyi siihen, ja seuraavaksi matkattiin Ard Skelligin kylmiin maisemiin.

Ard Skelligistä tulee väistämättä mieleen The Elder Scrolls V: Skyrim. Se on samalla tavalla tuulinen, luminen autiomaa ja karuudessaan kaunis paikka, jonka ankarat myrskyt kätkevät lukuisia terävähampaisia kitoja. Asukkaiden aksentti erosi aikaisemmin kuullusta ja toi mieleen Irlannin. Kyse on vain yksi laajan alueen saarista, mutta se on niistä suurin. Samalla se vaikutti jo yksinään suuremmalta kuin kaikki The Witcher 2: Assassins of Kingsin alueet yhteensä.

The Witcher 3: Wild Hunt

Demon toinen osuus aloitettiin valtavan linnan edestä lumisateessa. Kävelin sisään suurista vartioiduista ovista ja käynnistin samalla uuden tehtävän. Tällä kertaa sain kokea miltä kokeneempi tason 15 Geralt tuntuu taistelussa. Kyseinen tehtävä oli mahdollista läpäistä kahdella tavalla, joko raakaan voimaan turvaten tai suorittamalla rikoksen tutkintaa kuin CSI:ssä konsanaan. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon ja jäljet johtivat vääjäämättä syyllisten luo. Tehtävän jälkeen kartta avautui kunnolla ja pääsin tutkimaan saaren karua luontoa fiiliksen mukaan.

Vastaantulevat hirviöt eivät kuitenkaan mukaudu Geraltin tasoon, joten olin kauhuissani kohdatessani 30-tason maaelementaalin. Miekkani iskuista ei ollut mihinkään, kun taas yksi sen lyönneistä rouhaisi pois puolet omasta elinvoimastani. Otin kerrasta opikseni ja ratsastin uljaasti karkuun luotettavalla ratsullani Roachilla. Tämän jälkeen oli aika heittää hyvästit The Witcher 3:n maailmalle, sillä neljän tunnin mittainen testisessio päättyi.

Pelin parissa viettämäni aika tuntui ahdistavan lyhyeltä, mutta olin valtavan vakuuttunut näkemästäni. Vaikka välinäytökset on toteutettu pelkästään pelimoottorin avulla, niistä tulvi upean elokuvamaista tunnelmaa. Peli on kerta kaikkiaan karkkia silmille, enkä oikein osaa kuvailla suuren ja avoimen maailman yksityiskohtien rikkautta. Iso kiitos kuuluu myös erinomaisille ääninäyttelijöille.

Konsoleille peli tuntui olevan kuitenkin jo hieman liikaa, sillä en voinut olla huomaamatta repeilyä sekä Playstation 4:llä että Xbox Onella. PC:llä tätä ei esiintynyt, tosin tekstuurit latautuivat ajoittain hieman myöhässä. Tämä toki oli ennakolta arvattavissa. Tietokoneilla peli on ehdottomasti parhaimmillaan, mutta onneksi CD Project Redillä on vielä pari kuukautta aikaa hioa konsoliversioita.

Täysin nuhteettomasti seikkailu ei sujunut, sillä vastaan tuli myös muutamia bugeja: välillä dialogi hävisi kokonaan. Roach-ratsu lopetti myös välillä tottelemisen ja jumittui kasvillisuuteen. Ongelma korostui etenkin polulta poiketessa. Kuvakulmissa oli samoin ongelmia, ja villit liikkeet pistivät pään pyörälle taisteluissa. Miekan osumat eivät aina tuntuneet kohtaavan vihollista, vaikka terän olisi pitänyt porautua luuta myöten vastustajan sisuksiin. Lisäksi osa toimittajista kertoi kaataneensa demon täysin, mutta itse en tähän suoritukseen kyennyt.

Näistä ongelmista huolimatta The Witcher 3: Wild Hunt jätti positiivisen vaikutelman. Avoin maailma tuntuu hyvin suunnitellulta ja luonnolliselta, ja mukana oli valtavasti jännittäviä ja haastavia taisteluja. Bugien kirjo osoitti kuitenkin, että päätökset julkaisun lykkäyksille ovat olleet täysin oikeita. Peli on tavoitteiltaan kunnianhimoinen, ja mikäli siitä onnistutaan vielä loppusuoralla hiomaan pois rosoiset särmät, on se varmasti taistelemassa vuoden parhaan pelin tittelistä.

The Witcher 3: Wild Hunt
HQ
The Witcher 3: Wild HuntThe Witcher 3: Wild HuntThe Witcher 3: Wild HuntThe Witcher 3: Wild Hunt

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä