Suomi
Gamereactor
ennakot
Project Cars

Project CARS

Slightly Mad Studiosin työstämä Project CARS on juuri sellainen peli, jota autourheilun ystävät ja etenkin PS4:n omistajat ovat toivoneet.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Project CARSista kirjoitettaessa oli vaarana tiivistää teksti pelkästään sen ulkonäköä kehuvaksi kirjoitukseksi. Tämä olisi erittäin epäreilua sitä kohtaan, mutta toisaalta se oli myös erittäin houkuttelevaa. Autopeli näytti jopa konsolilla pelattaessa uskomattoman aidon näköiseltä. Sain testattavakseni pelin ennakkoversion PS4:lle, ja olin joka kerta sitä pelatessani suorastaan lumoutunut sen ulkonäöstä.

Ajaminen sateessa ja kunnon myrskyssä tuntui uskomattomalta. Sääefektit tuntuivat erittäin realististisilta, etenkin jos kuvakulmaksi valitsi yhden ohjaamon sisäisitä näkymistä. Sadepisarat kerääntyivät tuulilasiin aidon oloisesti ja pahimmillaan näkyvyys laski lähes nollaan. Tällöin oli mukavaa, jos ajoi jonkun takana. Punaisena hohtavat jarruvalot toimivat hyvänä merkkinä lähestyvästä mutkasta. Toisaalta ykkösenä kurvaillessa niskassa oli koko ajan hirvittävä paine muista kilpailijoista, ja lisäksi täytyi vielä yrittää pysyä radalla. Pelkästään sateessa tai auringonpaisteessa ei tarvitse kisata, sillä päivän ja yön vaihtelut, sekä hiljalleen muuttuvat sääolot voi säätää täysin mielensä mukaan. Kilpailun voi vaikka aloittaa kaatosateessa yöllä ja päättää pieneen tihkusateeseen aamun ensi säteiden kajastaessa puiden yläpuolella.

Autopeleissä tärkeintä on kuitenkin ajotuntuma ja -kokemus, ja ne molemmat oli saatu naulittua tässä täysin. Esimerkiksi AMG:n 6,8 litraiseksi muokkaama Mercedes-Benz 300 SEL oli juuri sellainen punainen paholainen kuin se on oikeastikin. Sitä oli hankala hallita, moottorista löytyi hirvittävästi potkua, eikä se antanut virheitä anteeksi. Toisaalta taas 800 hevosvoimalla varustettu prototyyppi liimautui tiehen kuin tervaan, tosin vain silloin jos renkaat olivat sopivan lämpimät eivätkä liian kuluneet.

Project Cars
Tämä on mainos:

Peli kysyi ensimmäisellä käynnistyskerralla mielipidettä omista ajotaidoista. Valittavana oli kolme erilaista vaihtoehtoa, jotka vaihtelivat aloittelijasta amatöörin kautta ammattikuskiin. Tarkoituksena oli taata kaikille autoilusta kiinnostuneille hyvä ajokokemus, riippumatta siitä kuinka hyvä kuski virtuaaliratin takana oikeastaan istui. Ja tässäkin onnistuttiin mainiosti. Tämän suuremman valinnan lisäksi yksittäisiä asetuksia pystyi muokkaamaan todella tarkasti. Todella kovan linjan simulaattorifanit voivat jopa määritellä rengaspaineet haluamikseen.

En valitettavasti saa kertoa pelin radoista juuri mitään, joten totean vain että niitä oli runsaasti. Mukana oli esimerkiksi klassikkoratoja eri puolilta maailmaa. Erilaisia pirssejä löytyi testiversiosta noin 70 kappaletta ja painotus oli selvästi Eurooppalaisissa autoissa. Valikoimasta löytyi muun muassa McLarenin ja Mercedes-Benzin urheiluautoja. Tekijät ovat selvästi osanneet asiansa, sillä autojen valinnat kuvastivat hyvän maun lisäksi myös syvää tietämystä autourheilusta. Ne oli valittu selvästi erilaisia ajonautintoja varten, eikä tarkoituksena ollut vain mainostaa kaikkien valmistajien uusimpia menopelejä Gran Turismon tai Forza Motorsportin tyyliin.

Pelimuodoista pystyin testaamaan kisaviikonloppua sekä vapaata harjoittelua. Nämä eivät tietenkään kuvasta pelin koko sisältöä, sillä mukana olivat myös oman ajajan uraan keskittyvä Career, erilaisia kelloa vastaan ajettavia haasteita, sekä verkossa pelattava moninpeli. Mutta näistäkin täytyy vielä tässä vaiheessa pitää suu suurimmaksi osaksi supussa. Sen voin kuitenkin kertoa, että oman uran voi aloittaa erilaisista autoluokista. Yksittäisiä sessioita varten suunniteltuja kisaviikonloppuja pystyi säätämään mieleisekseen lukemattomilla eri tavoilla: vastustajien määrän sai päättää vapaasti aina 35 kilpailijaan asti, kierrosten lukumäärän pystyi valitsemaan vapaasti, lähdön voi määrätä tapahtua paikaltaan tai liikkeestä ja niin edelleen.

Opin myös nopeasti, että Slightly Mad hyödyntää nerokkaasti PS4:n ohjaimen ominaisuuksia. Esimerkiksi varikolta kuultavat ohjeet ja selitykset välittyvät ohjaimen kaiuttimen kautta, mikä oli hauska yksityiskohta. Muutoinkin yksityiskohdille oli uhrattu runsaasti ajatusta, sillä esimerkiksi kaikki yhdeksän käytettävissä olevaa kuvakulmaa olivat jossain tilanteissa hyödyllisiä. Lisäksi graafiset yksityiskohdat, kuten aikaisemmin mainitsemani sade sekä lämpöhöyryt kiinnittivät välittömästi huomioni realistisuudellaan. Toivoisin vain omistavani kunnollisen ratin PS4:lle, mutta ajokokemus välittyi hyvin myös tavallisen ohjaimen kautta.

Tämä on mainos:
Project Cars

Ajopelien konkarit haluavat tietenkin kokeilla peliä simulaatioasetuksilla, ja silloin viimein huomaa miten vaikeaa Porschen (anteeksi siis Ruf GTR:n) hallitseminen sateen liukastamalla ohuella radalla oikein voi olla. Jos tällaisissa olosuhteissa joutuu keskelle valtavaa autolaumaa, ei kolareilta voi välttyä. Seurauksena on usein ketjukolareita, joissa autot lentelevät ympäriinsä törmäysten saattelemina. Yhden kerran hävisin kisan Dubaissa, kun edessä oleva auto heitti voltin ja minä törmäsin siihen päistikkaa täydessä vauhdissa. Seurauksena oli villi lento, jossa auto pyöri useasti ympäri ja päätyi lopulta pyörimään hitaasti katon varaan.

Project CARS tuntuu suoranaiselta lahjalta kaikille, jotka pitävät ajopeleistä. Etenkin Xbox Onella ja PS4:llä pelaaville se on hyvä vaihtoehto, mikäli haluaa realistisen ajokokemuksen. Microsoftin konsolilla Forza Motorsport 5 on tietenkin myös hyvä vaihtoehto, mutta PS4:llä ei ole vielä kunnon autopeliä. Peli on parhaimmillaan PC:llä, mutta toisaalta kilpailu on kovempaa tietokoneilla. Slightly Mad Studios näyttäisi asettavan ainakin Sonyn konsolille merkkipaalun, johon kaikkia myöhemmin julkaistavia autopelejä tullaan varmasti vertaamaan. Tämä pätee myös seitsemänteen Gran Turismoon, kunhan se lopulta ajaa ulos varikolta.

HQ
Project Cars
Project Cars

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Project CarsScore

Project Cars

ARVIO. Kirjoittaja Kimmo Pukkila

Vuosituhannen vaihteen oivat GTR- ja Toca-pelit eivät ole saaneet kunnollista seuraajaa omilta tahoiltaan. Project Cars tulee ja täyttää rata-autoilua kaipaavien tarpeen.



Ladataan seuraavaa sisältöä